valmet 604

Moi,minulla on em. Traktorin kytkin irroittanut pitemmän aikaa huonosti kun käynnistää se esim.viikon tauon jälkeen mutta sitten kun sen kerran saa toimimaan se toimii mutta eilen piti alkaa lumitöihin niin ei saa vaihetta päälle vaikka mitä yrittäis,voiko vika olla kytkimen painelaakerissa.Kiitos asiallisista vastauksista.
8937
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Toivottavasti saat asiallisia vastauksia. Itsellekin sattunut joskus sama homma kesken lumitöiden. Mekaaninen kytkin lakkasi toimimasta. Syy oli yksi katkennut "kynsi" kolmesta, ettei kytkin irrottanut. Traktori oli laitettava poikki ja onneksi ystävälliset naapurit teki lopputalven lumityöt pihatiellä.

Äänestä

Painelaakerikin voi olla tiensä päässä. Mutta kytkinlevy asetelmineen ehkä myös loppu. Oman 405:n kytkin asetelmineen uusittiin n.9000tunnissa, kun alkoi olla irrotusongelmia. Toki etukuormain käyttö 3000t:n jälkeen asennettuna aiheutti oman lisänsä.

Äänestä

Tuon ikäistä Vallua ei tarvitse panna poikki kytkinremontin takia vaan sen voi tehdä yläkautta.

Lienee mieltymyskysymys kumpi tapa on helpompi. Ainakin jos verstassa ei ole kunnon lattiaa katkaisupukin rullille tai tekee ulkona, niin varmaan helpompi yläkautta vaikka onkin oven karmeja ottamassa kiinni hartioihn.

Kytkin sitä paitsi on kulutustavaraa.....

Äänestä
  • Siinä on vanha levy ja pikkusen öljyyntyny,levy kun parkkiintuu nii on tahmea eikä irrota.omaan valluun vaihdettiin 3000 tunnin kohilla levy ja laakeri ja hyvin pelaa taas

    Äänestä

Jos levy kytkimelle tehdään remppaa, niin ilman muuta uusi stefa kampiakselin päähän. Sen vaihdon tarpeen näkee tuon em. öljyyntyneestä levystä.

Äänestä

Ettei vaan olis levy jämätänyt asetelmaan.

Äänestä

Miten sen levyn saisi irti?

Äänestä

Tuskin on kyse kytkinlevyn takertumisesta vauhtipyörään, koska traktorilla on hiljattain ajettu. Takertumista on autoissda havaittu vuosien käyttämättömyyden seurauksena.
Itse kannatan ajatusta että joitakin mekaanisia osia on rikki, käpälöitä tai painelaakeri esimerkiksi. Ja siksi polkimen liike ei mene perille paininlevylle asti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


va604t kirjoitti:

Moi,minulla on em. Traktorin kytkin irroittanut pitemmän aikaa huonosti kun käynnistää se esim.viikon tauon jälkeen mutta sitten kun sen kerran saa toimimaan se toimii mutta eilen piti alkaa lumitöihin niin ei saa vaihetta päälle vaikka mitä yrittäis,voiko vika olla kytkimen painelaakerissa.Kiitos asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu