Kohellushuumoria

Ikä on nyt viimeinkin tehnyt minusta ikivanhan, jolla huumorihammas on alkanut näivettyä.

Katsoin äsken uuden "viihdeohjelman" King, joka tuli uusintana tänään. Onko ihan totta jäkättäminen, pöljät vaatteet, kamalat peruukit sitä huumoria, joka vetoaa tämän päivän ihmisiin?
Ohjelmaa oli katsonut miljoona ihmistä lauantaina, kuinkahan moni katsoo seuraavan osan.

Ikään kuin tämä koohotus ei olisi riittänyt, tuli perään seuraava huumoriohjelma, jossa Riki Joku, nimeä en nyt muista, esittää kuulemma 1001 eri hahmoa. Alun kaakatus ja hosuminen riitti minulle 5 minuutissa, liika on sentään liikaa.

Huvittaako tällainen aikuisia ihmisiä? Alle kouluikäiset varmaan nauravat makeasti. He ovat tottuneet siihen, että tv-esiintyjän puheesta ei saa mitään selvää, sillä lapsiraukoille tuputetaan jatkuvasti ns. lastenohjelmia, joissa hahmot kimittävät, jäkättävät ja honottavat, niin että kuulijalla ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää puheen sisältöä.

Mutta meikäläinen kuvittelee huvittuvansa esiintyjien sanailusta, ja siksi tulee mieleen, että aika on ajanut eläkeläismuorin ohi, ja kovaa. Puhetta kun ei kuule eikä sitä ymmärrä.
Aku Hirviniemi on saanut kovaa kritiikkiä omasta esityksestään, ehkä se on ihan hyväksi hänelle, ei ehkä enää ole niin varma omasta paremmuudestaan.
Parhaiten näyttelijät onnistuivat tuomarin rooleissa.
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taas on uusia hullutuksia, mitä ne mummotkin touhusivat en viitsinyt alkua pidemmälle katsoa. Miten vanhat näyttelijät menevät tähän.
Kyllä ihmiset osaa vielä arvostaa hyvää haastattelua ja arvokasta esiintymistä sen osoittaa suuren suosion saanut 102 vuotias veteraani.

Äänestä

1 näyttelijä

1 europarlamentaarikko ja

1 maskeeraaja

Äänestä

ennen oli Lastenohjelmatkin parempia kun nyt aikuisten .
Kun tehdään lapselle ohjelma hän on kyllä järkevä ihmistaimi . ymmärtää hyvän ohjelman hänkin

Mutta nyt tehdää alaarvoista halvalla --kunhan saadaan jotain

Ja ne toistot -- YLE-areenastahan saa nähdä jos kiinnostaa .
Mutta tänne niitäkin seulotaan , parhaita ei näytetä ulkosuomalaisille juuri niitä joita haluaisin katsoa .
Niin tänne näytetään ne kamalat Makriinan hupiohjelmat -- en kanssa näe niissä mitään hauskkaa .

Muuten tykkään Englantilaisesta huumorista ---se on kanssa omansa tyylistä .

Äänestä

Nyt Aku tipahti.
Katsoin ohjelmasta viimeiset hetket, eikä tullut tippa silmään, kun äänestys pudotti Akun pois. Varmasti sopiva sivallus liian itsevarmalle "koomikolle". Jää varmasti taustavaikuttajaksi ohjelmaan, niin että ei kai häneltä leipä kaventunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Makriina ek kirjoitti:

Ikä on nyt viimeinkin tehnyt minusta ikivanhan, jolla huumorihammas on alkanut näivettyä.

Katsoin äsken uuden "viihdeohjelman" King, joka tuli uusintana tänään. Onko ihan totta jäkättäminen, pöljät vaatteet, kamalat peruukit sitä huumoria, joka vetoaa tämän päivän ihmisiin?
Ohjelmaa oli katsonut miljoona ihmistä lauantaina, kuinkahan moni katsoo seuraavan osan.

Ikään kuin tämä koohotus ei olisi riittänyt, tuli perään seuraava huumoriohjelma, jossa Riki Joku, nimeä en nyt muista, esittää kuulemma 1001 eri hahmoa. Alun kaakatus ja hosuminen riitti minulle 5 minuutissa, liika on sentään liikaa.

Huvittaako tällainen aikuisia ihmisiä? Alle kouluikäiset varmaan nauravat makeasti. He ovat tottuneet siihen, että tv-esiintyjän puheesta ei saa mitään selvää, sillä lapsiraukoille tuputetaan jatkuvasti ns. lastenohjelmia, joissa hahmot kimittävät, jäkättävät ja honottavat, niin että kuulijalla ei ole mitään mahdollisuutta ymmärtää puheen sisältöä.

Mutta meikäläinen kuvittelee huvittuvansa esiintyjien sanailusta, ja siksi tulee mieleen, että aika on ajanut eläkeläismuorin ohi, ja kovaa. Puhetta kun ei kuule eikä sitä ymmärrä.
Aku Hirviniemi on saanut kovaa kritiikkiä omasta esityksestään, ehkä se on ihan hyväksi hänelle, ei ehkä enää ole niin varma omasta paremmuudestaan.
Parhaiten näyttelijät onnistuivat tuomarin rooleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu