Oulu !

Olikohan se Oulun kiinniotettu ,ulkomaalainen
vai mikä! Uutisissa ihmeteltiin poliisin
toimintaa. Poliisilla tais olla rynnäkkökivääri
apuna ,kun se baaririehuja tuli päin.
Sille tais käydä vähän heikosti sille
riehuvalle itellenkin. Eli huh koko juttu!
Ihan hirvee. Ei uskos et Suomessa tollasta
voi sattua.
26180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tuskin oli ulkomaalaistaustainen. Eihän sellasille mitään uskalleta tehdä, ettei leimaudu rasistiksi.

Äänestä
  • Aamulehti, STT

    Poliisiylijohtaja Mikko Paatero arvioi, että Oulun surmista epäillyn kuolema kiinnioton yhteydessä näyttää selkeästi oikeutetulta hätävarjelulta. Tilanne oli hyvin nopea. Mies löi kirveellä poliisia päähän saman tien, kun paikallispoliisin, suojelupoliisin ja keskusrikospoliisin yhteinen valmiusryhmä meni ottamaan epäiltyä kiinni.
    MTV:n mukaan poliisi joutui ampumaan miestä, kun tämä avasi asuntonsa oven ja hyökkäsi poliisin päälle. Kun epäilty yritti iskeä kirveellä toistamiseen, poliisi ampui uudelleen.
    MTV uutisoi, että epäilty mies oli 30–40-vuotias ja somalialaistaustainen. Hänellä oli aiemmin ollut mielenterveysongelmia.
    Epäilty menehtyi ampumisessa saamiinsa vammoihin.
    Paateron mukaan suojakypärä pelasti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen poliisin. Paatero kertoo, että poliisi olisi ilmeisesti kuollut ilman kypärää. Nyt hän selvisi melko lievin vammoin.
    Paateron mukaan kirvessurmien motiivia selvitetään, mutta teko vaikuttaa yksittäistapaukselta. Ulkomaalaistaustainen mies oli saanut oleskeluluvan Suomeen. Hänellä ei näyttäisi olevan kytkentöjä äärijärjestöihin

    Äänestä

  • Koska oli ulkomaalainen, niin JUURI SIKSI unohdettiin kyynelkaasut ja pippurisumutteet kotiin ja suoraan ammuttiin kovilla. Eikä ollut muutenkaan niin mainostettuja poliisin lähikamppailutaitoja väkivaltaisia ihmisiä vastaan, vaan suoraan luodista.

    Näin toimittiin varmaankin juuri siksi, että etukäteen tiedossa oli väärä syntyperä.

    Mutta ehkä heille sanotaan vaan "hyi, hyi; älä toiste". Suomihan ei ole sivistysvaltio. Kaikissa muissa länsimaissa on poliisin toimintaa valvova, poliisista riippumaton taho. Suomessa poliisi valvoo itse omaa toimintaansa ja tutkii itse tekonsa. Kuulummekin samaan sarjaan Venäjän, Kiinan ja Pohjois-Korean kanssa.

    Mitä sitä ihmettelemään, punaniskapollet ei vaan pidä kaikista ihmisryhmistä.

    Äänestä

  • Suomimallia kirjoitti:

    Koska oli ulkomaalainen, niin JUURI SIKSI unohdettiin kyynelkaasut ja pippurisumutteet kotiin ja suoraan ammuttiin kovilla. Eikä ollut muutenkaan niin mainostettuja poliisin lähikamppailutaitoja väkivaltaisia ihmisiä vastaan, vaan suoraan luodista.

    Näin toimittiin varmaankin juuri siksi, että etukäteen tiedossa oli väärä syntyperä.

    Mutta ehkä heille sanotaan vaan "hyi, hyi; älä toiste". Suomihan ei ole sivistysvaltio. Kaikissa muissa länsimaissa on poliisin toimintaa valvova, poliisista riippumaton taho. Suomessa poliisi valvoo itse omaa toimintaansa ja tutkii itse tekonsa. Kuulummekin samaan sarjaan Venäjän, Kiinan ja Pohjois-Korean kanssa.

    Mitä sitä ihmettelemään, punaniskapollet ei vaan pidä kaikista ihmisryhmistä.

    Ootko saanu kytiltä selkään ja oliko ihan oma vika? Vai veikö kytät siun kasvit vaikka kasvattaminen on mielestäsi laillista? Eikö ole mitään millä saada päätä sekaisin? Ei muuta kuin kylmään Vuokseen, se helpottaa. Ei kai kyttien tarvii kaikista tykätä, ei ees siusta?

    Äänestä

  • Kanna Pissis kirjoitti:

    Kuule, lähinnä minua ärsyttää se, että Suomessa poliisitoiminta on hoidettu huonosti ja amatöörimäisesti. Mutta viranomaisena poliisilla on vähän erilaiset toimintavaateet, kun kaltaisillasi tuulipukukansalaisilla. Joten siksi oletus olisi, että heillä homma hoituisi paremmin kuin paskakuskilla vaikka?

    Suomi on tällä hetkellä ainoa "sivistysmaa", josta puuttuu poliisin riippumaton valvonta. Eli ollaan vasta raportin tasolla, kuulutaan sinne Putinlandian Pohjois-Korean ja Kiinan kanssa samaan sakkiin. Isossa osassa kehitysmaitakin asia on hoidettu.

    Esimerkiksi oikeusasiamiehelle osoitetuista viranomaiskanteluista ja kaikista kanteluista ylipäätänsä suurin osa koskee poliisia. Oikeusasiamiehelle v. 2012 yhteensä 4200 kantelua, joista 700 koski poliisia. Seuraavana tulee terveydenhuollon ja sosiaalitoimen virkailijat.

    Muuta kuin valtiovallan virallista näkemystä poliisin toiminnasta saattaa sitten avata vaikka http://poliisirikollisena.com/

    Lisäksi vaikkapa oikeusistuimessa rikoksesta tuomittuja poliiseja ei läheskään aina irtisanota. Poliisihallinnon ulkopuolinen virkamieslautakunta ratkaisee irtisanomista koskevat valitukset ja antaa usein poliisin jatkaa työssään rikostuomiosta huolimatta. Poliisihallinnon henkilökunnasta tehdään runsaat 650 rikosilmoitusta vuosittain.

    Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton mukaan Suomen poliisin oikeusturvarikkomukset ovat lisääntyneet http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=385&Itemid=65

    Ja sisäministeri P. Räsäselle raporttinsa luovuttaneen työryhmän keskeisimmäksi nostama ongelma oli, että Suomessa poliisin sisäinen valvonta pitäisi järjestää mahdollisimman riippumattomasti toisin kuin nyt, tämän lisäksi työryhmä antoi 23 muuta toimenpidesuositusta. Linkkinä koko raportti (tarviset pdf-tiedostoihin kykenevän ohjelman/selaimen) http://www.intermin.fi/download/46914_poliisiin_kohdistuva_sisainen_valvonta_julkaisu_192013.pdf?4ef16c47f878d088

    Mutta toisin kuin Suomessa, vaikkapa Ruotissa valvontakäsite on varattu valvontaelimelle, joka on organisatorisesti riippumaton valvonnan kohteesta, toisin sanoen poliisiorganisaatiosta.

    Samoin esimerkiksi Ruotsin valvontaelintä vastaava Norjassa on poliisista riippumatton poliisiasioiden tutkintayksikköön (Spesialenheten for politisaker).

    Kolmas raportissa esimerkiksi otettu maa, Tanska on toteuttanut poliisin riippumattoman valvonnan niin, että siellä toimii riippumaton poliisia koskevia valituksia käsittelevä viranomainen (Den Uafhaengige Politiklagemyndighed), joka käsittelee poliisia koskevat rikosasiat ja arvioi ja tekee päätökset poliisia koskevissa valituksissa. Viranomainen toimii täysin riippumattomasti poliisista ja syyttäjäviranomaisista. Käsittelyprosessi riippuu siitä, onko kysymys rikosepäilystä vai valitus poliisin menettelystä.

    Kuten sanottu, raportissa todetaan puolueettomuutta pidettävän yhtenä tärkeimmistä laillisuusvalvonnalle asetettavista vaatimuksista.

    Raportin keskeiset toimenpidesuositukset löytyvät sivuilta 104-107, siinä kohdat 10-13 käsittelevät riippumattoman laillisuusvalvonnan järjestämistä, jota Suomi ei ole siis tällä hetkellä toteuttanut.

    Turha väittää poliisivihaksi tai muuksi, lähinnä ärsyttää kaltaisesi uusavuttoman sokeat ja typerät ihmiset. Mutta lue iltalukemisiksi vaikka tuo sisäasiainministeriön raportti.

    Vasemistolaiskommunistista propagandaa sanon mie. Kaikkien kyselyiden mukaan luotto Suomen poliisin on edelleen kova. Etenkin kun vertaa vellihousuvaltioihin kuten Ruotsiin.
    Sanoiko joku jossain yhteydessä, millainen kansa, sellainen on sen kansan poliisi?
    Ja katsoppa ympärillesi vaikka Venäjälle tai Afrikkaan..? Taisipa tuo lausuja olla oikeassa.

    Äänestä

OULU = haureuden kattila

Äänestä

Yhteiskunta säästi pitkän euron kun tämä kulttuurinrikastuttaja otettiin hengiltä. Yksi vanki maksaa yhteiskunnalle 73000 vuodessa.

Ja maksaa ne mamut muutenkin: http://jam.pp.fi/blogi/292.htm

Äänestä
  • Niin maksaa yhteiskunnalle ja minulle veronmaksajana jokainen sosiaalituella elävä, työtön jne. Yhteiskunta säästäisi pitkän pennin, kun jokaisen kotihälytyksen yhteydessä ammutaan sosiaalituella elävä, työtön tai vaikka KELA:n asumistukea saava, jos joudutaan keikalle menemään. Säästöpotentiaali on huikaiseva!

    Voitaisiin myös ajatella, että esimerkiksi alkoholin suurkuluttajat ammuttaisiin. Terveydenhuollon tilastojen mukaan heidän aiheuttamansa kustannukset ovat jatkuvasti nousussa, joten jos kotihälytykselle tai baariin rauhoittamaan juopunutta, ennemmin nappi otsaan. Säästyy tulevaisuudessa terveydenhoitokustannukset.

    Haluaisitko "lataajaammu" lisää hyviä kohteita?

    Äänestä

  • ammutaanheti kirjoitti:

    Niin maksaa yhteiskunnalle ja minulle veronmaksajana jokainen sosiaalituella elävä, työtön jne. Yhteiskunta säästäisi pitkän pennin, kun jokaisen kotihälytyksen yhteydessä ammutaan sosiaalituella elävä, työtön tai vaikka KELA:n asumistukea saava, jos joudutaan keikalle menemään. Säästöpotentiaali on huikaiseva!

    Voitaisiin myös ajatella, että esimerkiksi alkoholin suurkuluttajat ammuttaisiin. Terveydenhuollon tilastojen mukaan heidän aiheuttamansa kustannukset ovat jatkuvasti nousussa, joten jos kotihälytykselle tai baariin rauhoittamaan juopunutta, ennemmin nappi otsaan. Säästyy tulevaisuudessa terveydenhoitokustannukset.

    Haluaisitko "lataajaammu" lisää hyviä kohteita?

    Kyllä olen kanssasi samoilla linjoilla, tosin kohdassa a) joutuisimme lahtaamaan maahanmuuttajat lähes sukupuuttoon mutta säästöjä ajatellen se olisi lottovoitto Suomelle.

    Mitä tulee alkoholin suurkuluttajiin niin en usko että valtio tähän ryhtyy koska alkoholiverotulot ovat vuositasolla 1.3 miljardia, jos se ei olisi hyvää bisnestä niin valtio lopettaisi sen..

    Äänestä

  • lataajaammu kirjoitti:

    Oleellisinta olisi listiä kaikki alkoholin käyttäjät! Verrattuna alkoholin verotuottoon kulut ovat suuremmat, laskutavasta riippuen tuota alkoholiveron tuottoa 1,3 miljardia vastaan kulut huikaisevat, ja ne otetaan siis muista verotuloista. Alkoholista johtuvat haitat Suomelle maksavat laskutavasta riippuen 4–14,5 miljardia euroa vuodessa, linkkinä http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/alkoholin-haittakustannukset-kattaisivat-koko-kestavyysvajeen/3102644

    Joten keskeisin olisi nimenomaisesti antaa oikeus poliisille listiä kaikki päihtyneet kyselemättä!

    No huhu huh johan oli laskutavat.. laskutapa oli se että saadaan luvusta mahdollisimman suuri. Tuollaisella kaavalla laskettuna alkoholista saatavat tulot eivät myöskään jää 1.3miljardiin jos ajatellaan alkoholin tuomia työpaikkoja ja niiden kerrannaisvaikutuksia. Pitäisi siis laskea tuloksi esim. se että panimotyöntekijä voi hyvin työpaikkansa ansiosta eikä tod näk. joudu ennen aikaiselle sairaseläkkeelle.

    ja esimerkkinä työttömät kanssa nappi otsaan olisi säästö suuri, iso osa heistä työttömyyden lisäksi alkoholin ongelmakäyttäjiä. tilastokeskuksen mukaan työttömiä Suomessa 215 000 (marraskuu 2014) http://www.findikaattori.fi/fi/34 Jos lasketaan heistä pelkkänä Kelan työmarkkinatukena aiheutuva kustannus (työmarkkinatuki on 25,74 €/pv, ja sitä maksetaan 5 päivältä viikossa; kuukaudessa siis noin 514:80 €/nenä) tulisi koko sakilta säästönä 110,6 miljoonaa €/kk eli vuodessa 1,4 miljardia €. Ja koska saavat sitten asumistukea sekä sosiaalitukeakin, niin kokonaisuus suurempi säästönä.

    niin ja alkiksissa pelkkä se terveyshaitta on se Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioima kustannusten osalta 4−6,5 miljardia vuodessa. tässä ei ole nyt lisähaittoja, kuten rikokset/perheväkivalta ja sosiaalihuollon kulut tai töistä poissaolot. eli vain suorat haitat, suuremmissa luvuissa tavallisesti sisällytetty jotain muita syy-seuraus -suhteella.

    joten jos sillä kustannusten karsimisperiaattella, niin ensisijaisesti ne alkotapaukset, alkoholiveron tuottokin huomioiden (vaikka todellisuudessa koko alkoholiveron tuotto menee alkoholivalvonnan kustannuksiin eikä riitä edes tullin kaikkiin kuluihin, saati alkoholin poliisille syntyvään lisätyöhön) kulu kyseisestä ongelmasakista yhteiskunnalle 2,7-5,2 miljardia.

    samalla tavalla voitaisiin laittaa listittäväksi tupakoitsijat. tupakan myynnistä kertyy valtiolle verotuloja noin 600 miljoonaa euroa vuodessa. samaan aikaan tupakoinnin aiheuttamat kustannukset ovat 1,5–2 miljardia € vuodessa. joten säästöä tupruttelijat listimällä 0,9-1,4 miljardia €/vuosi.

    Äänestä

- tyypillinen kulttuurin rikastaja......
- tätä on halutta ja palvottu ja tuotu maahan, mantrana on ollut monikulttuuri harha , kreikkatakuut, homoilu propaganda.... tässä on tulos.... tuppi on yloeä ja sdp -vas-vihreät komppaa...

Äänestä

Poliisin toiminta Oulussa ansaitsee kiitoksen.

Mieshän oli raakalaismaisesti surmannut kirveellä kaksi henkilöä ja kiinniottotilanteessakin iski poliisia kirveellä päähän.
Kypärä pelasti poliisin hengen.

Suomessa on hyvän ammattitaidon omaava poliisikunta josta me tavalliset kansalaiset saamme olla ylpeitä.

Suomi on sivistysvaltiona aivan ykkösluokkaa kaikilla tasoilla.

Äänestä
  • Ammattitaitoinen poliisi olisi kyllä ratkaissut piiritystilanteen jollakin toisella tavalla. Ei ollut panttivankeja tms., ja olisi ladannut asuntoon vaikka kyynelkaasua ja odottanut. Ei sieltä silloin kirveen kanssa olis tultu.
    Eikä osattu käyttää edes niitä mainostettuja poliisin aseettomia lähikamppailutaitoja.
    Joten joko totaalisen ammattitaidottomia poliiseja tai punaniskat halusivat vaan väärää syntyperää olevan rikollisen hengiltä?

    Äänestä

  • Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta enemmän langettavia tuomioita, kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Ja ainoana ns. länsimaana Suomelta puuttuu poliisin toimintaa valvova riippumaton toimielin, kuulumme siinä asiassa Putinlandian, Pohjois-Korean ja Kiinan kanssa samaan sakkiin.

    Ja tuosta poliisin ammattitaidostakin olisi aika toista mieltä. Selvitysprosentit rikoksissa on aika onnettomia, tiettyjä ei edes selvitetä ainoastaan kirjataan. Eli kansalaisten = poliisin palkan maksajien oikeusturva on hyvin heikko.

    Äänestä

  • 2015 kirjoitti:

    Ammattitaitoinen poliisi olisi kyllä ratkaissut piiritystilanteen jollakin toisella tavalla. Ei ollut panttivankeja tms., ja olisi ladannut asuntoon vaikka kyynelkaasua ja odottanut. Ei sieltä silloin kirveen kanssa olis tultu.
    Eikä osattu käyttää edes niitä mainostettuja poliisin aseettomia lähikamppailutaitoja.
    Joten joko totaalisen ammattitaidottomia poliiseja tai punaniskat halusivat vaan väärää syntyperää olevan rikollisen hengiltä?

    Sinun täytyy olla vähintääkin poliisiharjoittelija poliisiopistosta, joka on jäänyt ilman virkaa valmistuttuasi kun noin tunnut tietävän asioista. Noo, parempi kun annat ammattilaisten hoitaa nuo poliisikeikat ja tutkinnan ja pysyttelet siellä työkkärin jonossa edelleen ja varot, ettei poliisit tule hakemaan "kukkiasi" vaatekaapistasi.

    Äänestä

  • Eikiitostavaanhäpeä kirjoitti:

    Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta enemmän langettavia tuomioita, kuin muut Pohjoismaat yhteensä. Ja ainoana ns. länsimaana Suomelta puuttuu poliisin toimintaa valvova riippumaton toimielin, kuulumme siinä asiassa Putinlandian, Pohjois-Korean ja Kiinan kanssa samaan sakkiin.

    Ja tuosta poliisin ammattitaidostakin olisi aika toista mieltä. Selvitysprosentit rikoksissa on aika onnettomia, tiettyjä ei edes selvitetä ainoastaan kirjataan. Eli kansalaisten = poliisin palkan maksajien oikeusturva on hyvin heikko.

    Tää johtuu iha siitä ku Suomes annetaa kaikenmaailman hörhöje ja mielenterveyspottuje valittaa jokapaikkaa ja niihi pitää jonku virkamiehen ain vastata. Menisit Nigeriaan valittamaa sen maan kansanmiliisin toiminnasta? Suomen poliisille peukut tän jutun hoitamisest! Hyvä!

    Äänestä

  • Mab Borley kirjoitti:

    Sinun täytyy olla vähintääkin poliisiharjoittelija poliisiopistosta, joka on jäänyt ilman virkaa valmistuttuasi kun noin tunnut tietävän asioista. Noo, parempi kun annat ammattilaisten hoitaa nuo poliisikeikat ja tutkinnan ja pysyttelet siellä työkkärin jonossa edelleen ja varot, ettei poliisit tule hakemaan "kukkiasi" vaatekaapistasi.

    En väitä, että Oulun kiinniottotilanteessa yksittäisten poliisien toiminta olisi ollut väärää, mutta mielestäni kiinniottotaktiikka kokonaisuudessaan oli väärä. Poliisi toimi siis väärin, joko johdon tai tilanteessa olleen ryhmän vika. Rynnäköinnin sijaan tässä olisi pitänyt käyttää piiritys- ja väsytystaktiikkaa. Kun oli saatu selville, että epäilty on asunnossa, sieltä olisi pitänyt vetäytyä ulos ja aloittaa käskytys vaikka megafonia käyttäen ja nakata vaikka asuntoon kännykkä johon soitetaan. Jos se ei kohta tehoa, niin asiaa voi tehostaa katkaisemalla sähköt, vesi ja lämmitys rikkoa pari ikkunaa. Pimeä ja pakkanen ajaa kyllä väsyneen pahnoille ihan oma-alotteisesti. Ilman henkilövahinkoja ja ampumista tai edes, että poliisin itsensäkään täytyy ottaa kirveeniskua kypäräänsä. Kummastelen toimintaa, kun jo sotaväessä vaikka kaikille spolleksikin koulutettaville parempi tekniikka opetetaan.

    Äänestä

  • Poliisi mokasi! kirjoitti:

    Eiks ne poliisit kanna sitä pyssyä just tällaisia keikkoja varten? Mitä järkee siinä ois jos poliisilla on pyssyt ja sit niitä ei saa käyttää kun pitää aina koittaa neuvotella ja silittää kippeetä raivohullun päätä? Suomessa poliisi kantaa asetta käsittääkseni siksi, että sitä myös käytetään kun on kova juttu esillä. Ja niinku siinä tiedotustilaisuudessa tuli esille, syyttäjä selvittää poliisin toimet ja poliisi tutkii somalikirvesmurhaajan toimet? Onko missään muualla maailmassa näin selkeä toimintajärjestelmä? Turha on vasemmistoviherpiipertäjien narista. Oulu ja Suomi on parempi paikka kun murhaaja on nyt poissa. Ikävää, että kukaan kansalainen tai poliisi ei pystynut estämään noita sivullisten murhia. Levätköön he rauhassa.

    Äänestä

Poliisi toimi aivan oiken

Äänestä

niin toimi

Äänestä

NEEKERIT ja MOHAMMED ALLAHIN Poijat helvettiin Suomesta tai saunan taakse ja luoti niskaan...

Äänestä

Kenellekköhän tänki palstan anarkistit ja huumeenkäyttäjät soittaa tai pyytää apua ku naapurin "Repe" alkaa riehumaan juovus-, huume-, deliruimpäissään? Arvaus poliisille? Mitäs jos soittaisitte seuraavan kerran tien toisenpuolen piripäälle ja katsele ja arvostele hänen toimintaa kuinka hää pärjää hulluna ja humalassa riekkuvan "Repen" kanssa. V*?%*n itkijäpelletvihepiiperot! Poliisille lisää valtaa ja aseita ja sotavoimille myös!

Äänestä
  • Toivottavasti antavat sinulle "Nappia niskaan vaan." poliisit ensin luotia turhia kyselemättä, kun joutuvat kotihälylle luoksesi.

    Sitten kaikki taputtavat karvaisia käsiään ja kehuvat, kuinka hienosti poliisi hoiti pois punaniskaöykkärivaimonpieksijän ja säästi yhteiskunnan kustannuksia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siitä Oulun tapauksesta kirjoitti:

Olikohan se Oulun kiinniotettu ,ulkomaalainen
vai mikä! Uutisissa ihmeteltiin poliisin
toimintaa. Poliisilla tais olla rynnäkkökivääri
apuna ,kun se baaririehuja tuli päin.
Sille tais käydä vähän heikosti sille
riehuvalle itellenkin. Eli huh koko juttu!
Ihan hirvee. Ei uskos et Suomessa tollasta
voi sattua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu