Olenko luuseri

Olen yli 40 vuotias perheellinen mies ja asun vuokralla. Asunto on hyvä ja edullinen, ja naapurit asiallisia. Melkein kaikilla kavereillani on omistusasunto. Välillä tuntuu että muut pitää vähän huonompiosaisena, kerran yksi kaveri kritisoi yhteistä tuttuamme minulle, että sekin asuu vielä vuokralla, ja huomasi sitten että niin minäkin asun, häkeltyi, eikä meinannut saada enää sanoja mihinkään muotoon. Olin aina pitänyt kaveria fiksuna, mutta pieni sivumaku siitä jäi, eiköhän ajattele minustakin samoin.
Pitääkö tässä lähteä asuntokaupoille saadakseen statuksen seuraavalle levelille.
Ehkä ei, itse olen tyytyväinen, mutta asun stadin vuokra-asunosss, pakko olla häviäjä, näin ajatellaan. Vaikka asunton on parempi ja uudempi kun suurimmalla osalla näillä omistusasujilla.
8131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ikävä sanoa mutta kun 70% suomalaisista asuu omistus asunnoissa. Varsinkin keski ikään ehtineitä . Nuoremmilta ei sitä voi edes vaatiakaan kun elämän tilanne auki.

Ei se statuksesta ole kiinni vaan siitä että on suunnitellut tulevia kuten eläke aikaa jolloin haluaa asua edullisemmin taikka realisoida kertynyttä omaissuutta rahaksi. Tieteninkin jos olet jo´saannut säästöön 200-300,000 euroa rahaa muulla tavoin niin on sekin ihan hyvä saavutus. 4-kympiset kun jo suurin osa saanneet hieman omaisuutta aikaiseksi. Miten sinun laita?....

Tätä asiaa ehkä tuttavat hieman tutkailevat mikäli mitään ei ole tapahtunut. Vaikka ikää sinullakin jo on...

Äänestä

Onko keneläkään tämän palstan vuokralaisella kallis vuokra.???????

Äänestä

No, kaverihan on fiksu, jos siihen halusit vahvistuksen?

Äänestä

Omistusasuminen aiheuttaa pelkkää kroonista nettiriippuvuutta ja peräpukamia kuten oletkin ehkä huomannut

Äänestä
  • No ei ihme jos lääkärit ylityöllistyneitä kun hoitavat 70% suomalaisista....

    Äänestä

Palstaa lukeneena (hae kommentteja nimimerkki Luki), olet onnenpekka ja sinulla on säästössä kymmeniä- ellei satojatuhansia. Älä vaan muuta vaan maksa vuokraa loppuikäsi ettet joudu velkavankeuteen ja asuntosi hinnan romahdettua konkurssiin.

Äänestä

Suomessa se on harvinaista, että on omaisuutta, mutta asuu vuokralla. Itseni lisäksi tunnen vain yhden. Jos pystyy saamaan itselleen edullisemman asunnon kuin mitä vastaavassa olisi vastike lainan korot remontit niin hyvä valinta olla vuokralla = käytännössä tuolloin saa enemmän mahdollisuuksia käyttää nettotulojaan kuten haluaa. Järkevää tietysti laittaa myös säästöön tai sijoituksiin.
Perheellisen on yleensä mahdotonta löytää em. kaltainen vuokra-asunto ja tällöin ostaminen tulee ajan myötä edullisemmaksi.

Äänestä

Kyllähän se omistusasunto järkevämpi on.

Jos teidän tilanteenne sallii, niin kannattaa harkita myös asunnon ostamista. Vuokrat nousevat koko ajan, eikä kukaan tiedä tulevasta, joten jos pystyt ostamaan asunnon nyt, niin on sitten vähän turvallisempi vanhuuskin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pekka l kirjoitti:

Olen yli 40 vuotias perheellinen mies ja asun vuokralla. Asunto on hyvä ja edullinen, ja naapurit asiallisia. Melkein kaikilla kavereillani on omistusasunto. Välillä tuntuu että muut pitää vähän huonompiosaisena, kerran yksi kaveri kritisoi yhteistä tuttuamme minulle, että sekin asuu vielä vuokralla, ja huomasi sitten että niin minäkin asun, häkeltyi, eikä meinannut saada enää sanoja mihinkään muotoon. Olin aina pitänyt kaveria fiksuna, mutta pieni sivumaku siitä jäi, eiköhän ajattele minustakin samoin.
Pitääkö tässä lähteä asuntokaupoille saadakseen statuksen seuraavalle levelille.
Ehkä ei, itse olen tyytyväinen, mutta asun stadin vuokra-asunosss, pakko olla häviäjä, näin ajatellaan. Vaikka asunton on parempi ja uudempi kun suurimmalla osalla näillä omistusasujilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu