kuinka moni kotimaan adoptiossa ajattelee sitä että lapsi etsii myöhemmässä vaiheessa bio vanhemmat ja jos on kokemuksia niin kertoisitteko miten itse suhtauduitte asiaan adoptiovanhempina.Oliko ristiriitaisia ajatuksia ja pelottiko biovanhempien kohtaaminen?ja miksi pelotti?
adoptio yleensä....
mimosa
5766
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
adoptiossa on sama tilanne. Jotkut lapset haluavat tavata vanhempansa, jotkut ei. Ulkomaisissa se ei aina ole mahdollista, koska vanhempia ei välttämättä edes tiedetä. Toisaalta ei kaikissa kotimaan adoptioissakaan tiedetä isää.
Tällaisiin tapaamisiin täytyy aina adoptioissa varautua. Yleensä asian ydin on se, että lapset haluavat tietää taustastaan ja siitä, mikä johti adoptioon. Tapaamiset tulee hoitaa adoptiojärjestön kautta.
Olen "30 vuotias adoptio lapsi"Minut adoptoitiin lastenkodista kun olin puolivuotias.Olen aina tiennyt totuuden silloisesta adoptiosta,myös biologisista vanhemmistani,rehellisesti ja suoraan vanhemmiltani.Ollessani noin 12 vuotias aloimme puhumaan biovanhempieni tapaamisesta.Sain kysellä,paljon aikaa miettiä ja tehdä päätös haluanko tavata.Vanhempani ovat tukeneet minua alusta asti suhteessani biovanhempiin.Kaikki on ollut avointa ja vapaaehtoista.Tällähetkellä minulla on 3lasta ja heillä on tupla määrä ylpeitä ja onnellisia isovanhempia!!
Kiitos positiivisesta viestistäsi! Hyvää joulua sulle ja perheellesi!
Meillä on myös avoin linja alusta asti. Minusta biologisen taustan selvittäminen on täysin normaalia ja asiaan kuuluvaa. Meitä ei mieheni kanssa pelota. Tiedämme että lapselle on hyväksi etsiä juuriaan ja silti rakkaus meihinkin kestää. Ei hän meitä hylkää, vaikka tahtookin tietää menneisyydestään. Ja siinä tahdomme myös lasta tukea.
Meillä on kotimaasta adoptoitu lapsi, joka ei vielä osaa adoptiota ajatella. Olen lukenut hänelle adoptioaiheisia lastenkirjoja ja myönnän että silloinkin on tippa silmässä ja palakurkussa. Lapsemme on maailman suurenmoisin ja olen itkenyt vaikka kuinka sitä, miksen voi olla synnyttänyt häntä itse ja jossain on nainen, joka on hänen toinen äitinsä. Mieheni ei suhtaudu tähän näin tunteellisesti ja hän onkin luvannut olla se, joka lapselle asiasta puhuu jos minä en pysty. Onneksi arki lapsen kanssa on upeaa ja välillämme oleva side on vahva. Uskon, että lapseni tulee aina rakastamaan minua vaikka ottaisikin yhteyttä bioäitiinsä. Pelkään yhteydenottoa, mutta kun tähän lähdimme ja valitsimme kotimaisen adoption niin olihan tämä tiedossa. Täällä uskallan nimettömänä myöntää, että asia on tullut selvemmäksi ja pelottavammaksi vasta lapsen saatua. Lasta odottaessa kaipuu lapsesta ja suru lapsettomuudesta oli niin suuri, etten uskonut tämän asian olevan ongelma. Onneksi lapsemme on vasta pieni pallero ja meillä on vuosia aikaa nauttia elämästä tässä kokoonpanossa ja valmistautua tulevaan. Eihän lapsi edes välttämättä halua selvittää juuriaan.