Olisiko täällä kohtalotovereita joilta on poistettu kalkkeja rinnasta? Itseltäni poistettiin
kesäkuussa ja olivat vaarattomia. Olin vähän aiemmin aloittanut Indivina lääkityksen
mahdottomaan hikoiluun ja jatkuvaan yövalvomiseen. No tietysti säikähdin ja lopetin
siltä seisomalta pillerit pois ja päätin olla ilman. Vaan ei sitä kestänyt hullukaan,
elämä meni aivan mahottomaksi. Ei unta, mieli maassa ja jumalaton hikoilu yötä päivää. Ei auttanut kun soittaa omalle gynelle ja kysyä mitä teen. Hän oli sitä mieltä ettei syöpävaara ole kummempi kuin muillakaan, koska näytteissä ei ollut pahanlaatuisuutta ja kaikki saatiin pois. Joten aloitin Indivinan uudelleen ja olo alkaa helpottua. Mutta silti mietityttää että onko se turvallista. Kysyin myös tohtorilta
että voiko hormonihoito aiheuttaa niitä kalkkeja, vastaus oli epämääräinen. Eli onko jollakin samanlaisia kokemuksia ja popsitte silti hormoneja??

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.