En tiedä mihin palstalle tämän kysymyksen heittäisi. Olen 39 v. nainen ja mietin kuumeisesti, että yrittääkö toista lasta vai ei...
(meillä lapsi 4 v.). Tuntuu, että hetki alkaa todella olemaan kohta se "viimeinen" lapsen yritykselle. Olin 35 kun lapsemme syntyi ja muistan edelleen hyvin sen "rankkuuden" huonosti nukuttuine öineen jne. Jaksaisiko sitä enää ?(todennäköisesti - vaihtoehtoa ei siinä vaiheessa olisi...)
Olisi mukava kuulla kokemuksianne - jos jollakin on samanlaista mietintää ollut. Mitään vauvakuumetta ei itselläni ole - lähinnä kai ajattelen lastani ja hänelle sisarusta. Ymmärrän, että ennenkaikkea pitäisi ajatella mahdollista tulevaa lasta eikä toisen lapsen kautta....jne.
Toisaalta elämäntilanteeni on nyt mukava enkä tavallaan kaipaa mitään.
Mietityttää, että mistä lapseni jää paitsi ilman sisarusta ja toisaalta, että mitä itse mietin muutaman vuoden päästä - kaduttaako.....
Miehelleni sopii kumpikin vaihtoehto, joten mitään ongelmaa ei siinä suhteen..
(meillä lapsi 4 v.). Tuntuu, että hetki alkaa todella olemaan kohta se "viimeinen" lapsen yritykselle. Olin 35 kun lapsemme syntyi ja muistan edelleen hyvin sen "rankkuuden" huonosti nukuttuine öineen jne. Jaksaisiko sitä enää ?(todennäköisesti - vaihtoehtoa ei siinä vaiheessa olisi...)
Olisi mukava kuulla kokemuksianne - jos jollakin on samanlaista mietintää ollut. Mitään vauvakuumetta ei itselläni ole - lähinnä kai ajattelen lastani ja hänelle sisarusta. Ymmärrän, että ennenkaikkea pitäisi ajatella mahdollista tulevaa lasta eikä toisen lapsen kautta....jne.
Toisaalta elämäntilanteeni on nyt mukava enkä tavallaan kaipaa mitään.
Mietityttää, että mistä lapseni jää paitsi ilman sisarusta ja toisaalta, että mitä itse mietin muutaman vuoden päästä - kaduttaako.....
Miehelleni sopii kumpikin vaihtoehto, joten mitään ongelmaa ei siinä suhteen..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen itse jo mummo ja kasvattanut viisi lasta. Nuorinmaisen syntymän jälkeen yksin kasvattanut heitä elämään omaa elämää.Ex mieheni jätettyä koko sakin ja hän meni nopeasti uusiin naimisiin. Lapsenlapsia on kolme.Ajattelen nyt kun ovat jo melkein aikuisia,että hyvä kun on nuita lapsia useampi.Ovat kasvaneet hyvin toisia huomioon ottaen ja elämän voimaa toisista ammentaen.Olen heistä onnellinen.Olin viimeisen lapsen syntymän jälkeen kylläkin vasta 34.
Ajattelen,että hyvä jos lapsia olisi enemmän kuin yksi.Suuremmasta lapsikatraasta saa jos surua ja murheita kaksinverroin,niin iloakin ja joskus tuntuu että monin verroin enemmän.Ikä on kyllä jo niin,että ei kannattaisi kovin kauan enää miettiä
jos aikoo tehdä.Vielä ehtii hyvin.Kyllä se yksikin lapsi silti osaa iloa jakaa ja sen kanssa ennättää kyllä itse touhuta enemmän kun aikaa jää monelta kierrokselta minkä tekee monilukuisessa. Voihan sitä touhuta yhdenkin kanssa kun vie sitä harrastuksiin,niin siinähän se kaveripiirissä kouliintuu ja oppii sosiaalisia taitoja.
Hyvää tulevaisuutta sinulle toivoen.
Jahas.
Vaikeahan tuohon on vastausta antaa.
Jokainen tekee oman päätöksensää ja kaikki ollaan erilaisia.
Itse olen myös 39 vuotias, enkä kuvittelisi enää tässä iässä lasta haluavani. No, alunperin halusin lapset alle 25 -vuotiaana, josta tuohon aikaan lääkäritkin olivat yksimielisiä. No. Viimeisen ilopillerin sain 30 -vuotiaana, ja kyllä tuohon osasin suhtautua huomattavasti kärsivällisemmin, kuin alle 25 vuotiaana saamiini. Tosin en ehkä olisi, ellei noita aiempia olisi ollut ja sen johdosta tajunnut, miten mielttömän lyhyt ja loppujen lopukis- koliikkivauvasta huolimatta -helppo aika tuo pieni lapsi vaihe elämäeeä oli.
Sitten sisarusjuttuun -ei se nyt ainoa autuaaksi tekevä asia ole, että sisaruksia on. Itselläni on runsaasti -eipä noihin tule oltua puolin eikä toisin yhteyksissä. Lähes sama, jos noita ei olisi ollutkaan...
Ihminen kaipaa aina jotain -varmasti sanomista tulee siitä, ellei sisaruksia ole, mutta myös siitä, jos sisaruksilla on huonot välit, kunpa tuota ei olisi.
Tärkeintä kai on, haluatko itse toisen lapsen. Et saata sitä välttämättä niin ehdoitta rakastaa, jos vain toisen kaveriksi hankit.
Mietippä tarkoin mitä varten sitä lasta oikein haluat. Onko todella kyse siitä, että haluat lapsellesi sisaruksen vai tunnetko, että alat olla liian vanha. Ei ole mitään järkeä tehdä lasta, kun itse on jo 40 ja yksi lapsi ennestään. Miten jaksat valvoa pienen lapsen kanssa? Biologinen kello tikittää, ja varmuudella ei lapsi enää välttämättä ole tervekkään syntyessään. Downin syndrooman mahdollisuus on suuri. Anna nykyiselle lapsellesi se kaikki rakkaus, joka sinulla on ja unohda uuden lapsen teko. Jos on tarkoitettu, että vielä lapsen saat, se varmasti ilmoittaa tulostaan. Nauti nykyisestä elämästäsi!!!
Kiitos teille kaikille kun vastasitte. Hyvää mietittävää annoittekin kukin - ja eri näkökannoista.
Aloin miettimään tuota vanhentumisen tunnetta. Sanoinkin eilen miehelleni, että olisinpa 10 vuotta nuorempi niin ei tarvitsisi tätä päätöstä "väkisin vääntää" vaan vois rauhassa antaa asian kypsyä....miehenihän on 35 eikä oikein käsitä, että tosiaan olen 40:n rajapyykissä. Eipä tosin osaa hänkään sanoa kummin tehtäis.
Toisaalta onhan se myös jokin viesti, että tätä näin paljon täytyy pohtia....
Mukavaa joulunaikaa teille !
Sama täällä. Mies on, siis se uudempi mies, 35 ja ite oon 43. Mulla on yksi lapsi, teini-iässä jo, edellisestä liitosta, mutta uuden miehen kanssa on vain yksi yhteinen. Joskus mietin, että olis pitäny heti perään tehdä se toinen vauva, mutta oli niin rankkaa se yövalvominen ja avioliittokin siinä vähän natisi just silloin. Nyt kaduttaa, kun ei millään viitsis sitä aloittaa taas alusta.
Muistapa raskausajan oksennusoloa, huimausta, suonenvetoa. 48 tunnin synnytys. Todella kivulias synnytys! Sitten alkaa parin vuoden imetys, vaipparumba ja ainainen huuto. Huusholli sekaisin, masennus, tiskit lojuu, yövaatteet vieläkin päällä joka päivä kello 7 illalla.
Toisaalta on se vauva niin ihana, suloinen ja tuoksuu makealta. Ja ikäerosta viis; meillä on 12 vuotta lapsilla ikäeroa ja hyvin leikkivät yhdessä. Isompi jaksaa pikkuveikan kanssa aina leikkiä pyssyillä ja mennä piilosta. Kun vanha äite vahtaa saippuasarjoja jäätelökulhon kans.