Elämä on ongelmia täynnä ja tässä taas yksi.... Olen menettää järkeni työni takia! Joka päivä aamusta toivon työni jo olevan valmis ja koulun takanapäin, miettiväni miten saisin paniikin katoamaan ja pahimmillaan toivon itselleni tapahtuvan jotain - onnettomuuden, sairauden - millä saisin lisäajan. Ajan jolloin voisin vain miettiä elämääni, opinnäytetyöni tekoa (rauhassa, ilman ajatusta siitä että minuutit juoksee ja aikataulu painaa päälle!!!)ja saada ajatukseni järjestykseen. Mutta ei. :( Hermot on kireällä ja itkettää päivittäin...
Työni on tarkoitus käsitellä tradenomin koulutuksen puolelta markkinointia ja lisäväriä työhön antaa matkailu. Puitteet teolle ovat hyvät ja aihekin kiinnostava mut tekijä itse on solmussa. Missä vika? Työn tulisi olla valmis oikolukuun helmikuun alussa mutta ei onnistu. Ei tällä vauhdilla tai tällä perustunteella.
Minusta ei vain yksinkertaisesti ole työn tekoon!!! Paineet ovat valtavat koska työ hyödynnetään käytännössä heti valmistuttuaan ja jos se on päin v****a, kukaan ei ole tyytyväinen... Mikä etten kun masentaa ja paniikki kasvaa päivä päivältä? Luen kyllä ja teen hommia työn eteen päivittäin mutta kun tuntuu etten etene. Lukeminenkin on niiiin hidasta ja vaivalloista.... APUA!
Työni on tarkoitus käsitellä tradenomin koulutuksen puolelta markkinointia ja lisäväriä työhön antaa matkailu. Puitteet teolle ovat hyvät ja aihekin kiinnostava mut tekijä itse on solmussa. Missä vika? Työn tulisi olla valmis oikolukuun helmikuun alussa mutta ei onnistu. Ei tällä vauhdilla tai tällä perustunteella.
Minusta ei vain yksinkertaisesti ole työn tekoon!!! Paineet ovat valtavat koska työ hyödynnetään käytännössä heti valmistuttuaan ja jos se on päin v****a, kukaan ei ole tyytyväinen... Mikä etten kun masentaa ja paniikki kasvaa päivä päivältä? Luen kyllä ja teen hommia työn eteen päivittäin mutta kun tuntuu etten etene. Lukeminenkin on niiiin hidasta ja vaivalloista.... APUA!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tulee mieleen tekstiäsi lukiessa, että entä jos kertakaikkiaan vaan yrittäisit unohtaa sen helmikuun. Eläisit päivän kerrallaan ja yrittäisit olla armollinen itsellesi. Aamulla noustessasi ajattelisit, että teet tänään sen verran kuin saat aikaan, ja jokainen sana ja jokainen ajatus on yksi tärkeä osa kokonaisuutta. Eli ajattelisit pieniä osia suuren kokonaisuuden sijaan.
Minä tein oman graduni niin, että kirjoitin jokaisen kappaleen eri asiakirjassa. Niin tehdessäni minun tarvitsi ajatella vain sitä yhtä kappaletta kerrallaan. Jossain tuolla alitajunnassa näin kyllä kokonaisuuden ja otin sen huomioon, mutta pienempiä osia kirjoittaessani mietin vain niitä. Sillä tavalla sain jotenkin pääni pysymään paremmin kasassa. Oli päiviä jolloin en tehnyt mitään, oli päiviä kun panikoin, mutta myös paljon niitä onnistuneita päiviä. Joinakin päivinä vain selasin papereita, joinakin sitten kirjoitin paljonkin. Ja mikä tärkeintä: joinakin en ajatellut gradua ollenkaan.
Ainahan tässä elämässä on olemassa sekin inhimillinen tekijä: varmasti niin oppilaitoksessasi kuin työn tilaajallakin (jos sellainen on, niin ymmärtsin) riittää ymmärrystä jos käy niin, ettet kaikesta yrittämisestäsi huolimatta saa työtä valmiiksi tällä hetkellä tähtäämääsi määräaikaan mennessä. Jokainen varmasti tietää että niinkin voi käydä, eli turhaan sinä sen asian kanssa murehdit. Enempää ei voi tehdä kuin parhaansa, eikä tarvitsekaan.
Tsemppiä sinulle!
Kuulostaa tutulta. Koita semmosta että listaat ne otsikot joiden alla teksti on mielestäsi ok - jos siis sellaisia jo löytyy työstäsi tässä vaiheessa. Sitten listaat ne otsikot, joiden alle pitäisi saada lisää kamaa. Katso ne joista mielestäsi puuttuu paljon asiaa ja ne joista puuttuu vähemmän. Tee ensiksi yksi näistä vähäisemmän työn kappaleista valmiiksi, ja siitä saamallasi voimalla yksinkertaisesti tartut yhteen pahimmista kappaleista ja teet sen valmiiksi etkä ajattele välillä mitään muuta.
Useinkaan nämä työt eivät ole helppoja, mutta kannattaa muistaa että ei ole ainut jolla on tuollaisia vaikeuksia.
Lohduttavaa kuulla, että jollain muullakin on samanlaisia ongelmia. Tosin mulla on tuo aikataulu vähän väljempi, mutta tuntuu tuo aika äkkiä menevän. Pelottaa vaan, että kohta huomaa sen olevan liian vähissä ja valmistuminen myöhästyy.. :(
Lisää paineita kasaantuu työn tilaajan osalta, enkä kehtaa myöntää että työ on aikalailla vielä alkutekijöissä..
Tsemppiä sinne! Kyllä se siitä. Odotan sitä päivää kun huomaan että valoa on tunnelin päässä.
Kysy neuvoja ohjaavalta oppettajalta, jos tunnet olevasi umpikujassa...
AMK:n opinnäytetyön vaatimukset eivät ole kovin vaativat...Oletkohan asettanut itsellesti liian kovat tavoitteet?
Kannattaa ottaa mallia muiden opinnäytetöistä!! Varmasti vastaavanlaisia töitä on tehty myös aikaisemminkin. Vilkuile niitä ja varmasti saat uusia ideoita myös omaa työtäsi varten!!
Tervehdys kohtalon toverini!
Mun työni luisti tosi hyvin, mutta sitten tuli täydellinen stoppi. Mulla on sama tilanne, markkinoinnista väännän tätä työtä ja aihe hyvä ja ajankohtainen, ei tarvis kuin kirjoittaa, MUTTA....
Olen käynyt keskustelemassa aiheesta on ja ongelmista ohjaajieni kanssa ja kaikki tsemppaa. Kun pääsen kotiin niin istun vaan koneen edessä lamaantuneena ja pelaan pasianssia tai surffaan netissä. Ei vaan saa aikaiseks mitään.
Mun piti valmistua jouluksi, mutta se siitä. Yritän tsempata työn käsistäni pois jouluksi eli mulla on pari viikkoa aikaa. Siis niin luuseri olo, että! Eli tiedän tunteesi todella hyvin! Mulla kirjaston sakkomaksuihinkin on mennyt jo pieni omaisuus ja odotan tilannette, että saan palauttaa noi kaikki ja siivota työpöydän.
Mutta hei! Eikö ole rohkaisevaa tietää, ettei ole yksin samassa tilanteessa?! Mä lähetän sulle tsemppiä, kato kyllä me vielä tästä selvitään!!!
Ps, Äläkä stressaa sen kanssa mitä muut sun työstä ajattelee sitä lukiessaan. Jos sulla on toimeksiantaja kysy siltä neuvoa mitä ne haluaa ja anna sillekin työ oikoluettavaksi ennen lopullista palautusta. Meille ainakin toinen tarkastaja sano, "ei teidän työtä lue kuin opponentti ja tarkastajat sekä poikaystävä velvollisuuden tunteesta".. Osuvaa!
eikä edes se poikaystävä, joka ensiksi on niin innoissaan ja yrittää kannustaa, sitten kun huomaa että tuolle tulee pituutta yli sata sivua, lukuinnostus katoaa pikku hiljaa ja eikä siitä sitten enää puhuta=) No eipä mua haittaa, ei muakaan kiinnostaisi lukea sen työhön liittyviä juttuja.
Johanna, kuulostaa niin tutulta! Olen jo jopa miettinyt kuinka saisin pasianssin poistettua koneeltani työn ajaksi tai asennettua siihen salasanan minkä vain luoja tietää... :)
Mulla sama tunne siitä kuinka ympäristö on kuin luotu työn kirjoittamista varten, kaikkia kiinnostaa aihe (jopa itseä) ja kannustusta löytyy - mutta oma inspis on kateissa (muusa hylännyt?). Ehkä eniten pelkään etten saa tehtyä työstä niin hyvää mitä ympäristö toivoo ja olettaa. Pelkään pettäväni monen luottamuksen ja uskon palauttamalla ala-arvoisen työn mistä ei ole kenellekään hyötyä... Mutta ennenkaikkea ehkä olen itselleni asettanut niin korkeat tavoitteet joista on vaikea tinkiä ehkäpä siksi että nyky-yhteiskunta odottaa kaikkien olevan huippusuoriutujia ja siis minunkin.
Joku tuossa ketjuviestissä laittoi ettei AMK-työltä paljon vaadita mutta kyllä vaaditaan! Työssä on näytettävä osaamisensa, hyödynnettyä opittuja asioita, sekä soveltaa noita asioita työelämään. HUI! Mitäs jos koen etten ole neljän opiskeluvuoden aikana saanut mitään konkreettista opinnoista irti ja tuntuukin kuin aloittaisin tyhjästä? KOSKA SILTÄ JUURI TUNTUU! Vaikka markkinointi kiinnostaa eniten koulun aiheista (se kattoi noin 4 OV:n verran opinnoista) niin ei siitäkään ole jäänyt paljon mieleen... Onko vika minussa, opetuksessa, vai missä?
Tiedän että viimeiset 4 vuotta olen opiskellut täysin väärää alaa mutta taas se suorituksen paine aiheutti sen etten yksinkertaisesti antanut itseni luovuttaa vaan sinnittelin päivä ja kurssi toisensa jälkeen. Tekeekö se sitten minusta luuserin kun en ole ollut tarpeeksi tehokas ja vaihtanut alaa jo ensimmäisen vuoden jälkeen jolloin totesin etten kouluun kuulu? Ehkä, jos olisin vaihtanut matkailun linjalle ja tekisin nyt samaa opinnäytetyötä samalla aiheella, olisi olokin erilainen...
Taitaa ongelmani opinnäytetyönikin kanssa juontua siitä suorituspaineesta joka minulla on päällä kokoajan. Yhteiskunnan paineesta olla hyvä, suorittaa enemmän ja jaksaa enemmän - vaikka oman henkisen terveyden kustannuksella? Vaikka en 100-prosenttisesti voi sanoa tietäväni mikä on paniikkikohtaus niin jotain vastaavaa olen jo kokenut "opinnäytetyöprosessini" aikana kun henki ei meinannut kulkea, päässä ajatukset puuroutuivat ja ainut mitä pystyin miettimään oli 'miten saan AIKALISÄN??', silmät olivat arat itkemisestä ja tuntui kuin olisin vajoamassa lentohiekkaan ja KUKAAN EI VÄLITÄ, tsemppaavat vain, 'kyllä se siitä'. Tiedän, että joka toisella opiskelijalla on vastaava opinnäytetyöprosessi edessään/takanaan ja monille se on ollut vaikeaakin mutta onko kukaan vielä keksinyt apua tähän saamattomuuteen (kuulostaapa pahalta, ihan kuin laiskuus...)? Siinäpä olisi kunnianhimoinen aihe opinnäytetyölle! Kaikkein eniten raivostuttaa kuinka yleisin lause ihmisiltä, joille olostani kerron, on 'kyllä se siitä'. Siksipä koenkin paremman vaihtoehdon olevan, että olen hiljaa ja kärsin yksikseni. Eipähän tarvitse kuunnella tyhjiä lohdutuslauseita joilla vain kuuntelija saa itselleen paremman olon - 'teinpähän osani'!
En nyt tarkoita että kaikki tsemppausyritykset olisi tuhoontuomittuja ja halveksittavia, päinvastoin. Jos törmään ihmiseen (Kuten Johanna) joka on saman kokenut ja siitä selvinnyt (kunnialla?) ja haluaa tsempata minua koko sydämestään niin otan sen ilolla vastaan. Jos tunnen jonkun, jolla on sama ongelma takanaan (oppari on minulle ongelma!) ja siitä on selvinnyt, niin ehkä minullakin on toivoa!
JOHANNA:
Todellakin, toivotan sinulle onnea työsi kanssa ja toivon että halu kirjoittaa löytyy vielä. Joulu on jo lähellä ja paineet työn takia valtavat - voin kuvitella - mutta mielestäni voisit vain unohtaa joulun rajapyykin ja keskittyä saamaan kirjoitushalusi takaisin - vaikka vain rentoutumalla ja nauttimalla joulun tulosta. Sinulla työ on jo kirjoitusvaiheessa ja jotain on jo paperillakin ja siksipä mielestäni olet ansainnut palkinnon. Palkitse itsesi vaikkapa vain ihanalla joutenololla ja anna rukkaset aikataulua tivaaville ohjeille. Kenenkään henki tuskin ihan työstäsi ja sen aikataulussa valmistumisesta on kiinni, ja muuta yhtä vakavaa syytä tuskin elämässä löytyy saada jokin valmiiksi ajoissa. Jos työn palautus venyy kuukauden niin so what? Eikö tärkeämpää kuitenkin ole että työ on tehty huolella kuin aikataulun takia hutiloiden??
RAUHALLISTA JOULUA JOHANNA!