Olen käynyt Riiassa toistakymmentä kertaa. Se on taloja ja näkymiä palvovalle kaupunkifriikelle samaa kuin Grand Canyon luontoturistille. Mutta vaikka puhun kohtuullista latviaa, en
ole juuri saanut kontaktia paikallisiin. He ovat etäisiä, parhammillaan kohteliaita, pahimmillaan happaman tylyjä.
Linnan historialliesssa museossa näki töissä sellaisia neuvostotätejä että tuli mieleen, että he ovat osa näyttelyn
esilläolevaa aineistoa.
Ridziniekat ovat itäisiä ihmisiä siinä, että vasta kun luotettu
läheinen takaa muukalaisen, hänelle voi avautua.
Tärkeintä on siis saada ensimmäinen ystävä. Tämä on
aika erilaista kuin meillä tai Länsi-Euroopassa.
On aika erikoista puhua latviaa satoja kertoja ilman että
kukaan kysyy, mistä on kotoisin tai miksi opiskelee
heidän kieltään.
Olisi kiinnostavaa kuulla, miten jäitä on rikottu latvialaisten
kanssa. Onko kokemusta?
Riika ja riialaiset
Lacis
3
1140
Vastaukset 3
- maailmanmatkaaja
Me kävimme Smiltenessä, siellä ihmiset olivat todella ystävällisiä :)
- Poopy
itellä paljon latvialaisia frendejä ja kyl ne mielellään puhuu latviaa ja muutenkin ovat ystävällisiä. Ihmiset ovat erilaisia, Latviassakin.
- katjuska
Monet puhuu latviaa korostuksen kanssa Latviassakin. Sen takia ei kukaan kysynyt sinultakaan mistä olet oppinut heidän kieltänsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 91657
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262943- 70814
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69651Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647- 42609
- 62596
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?117567- 55538
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48519
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488- 30483