Hei! Kyselen nyt tätä kautta olisiko sastamalan (kiikan) seudulla mahdollisesti ohitusreeni kavereita? Meillä on kohta 3 v täyttävä seropi, joka rähjää remmissä tuntemattomille. On ihan nätisti kunhan tutustuu tai on vapaana. Ongelmakoirakouluttajalla olemme myös käyneet.
Tällä hetkellä tarkoitus treenata ohituksia sopivalla välimatkalla namien kanssa, ja lyhentää välimatkaa pikku hiljaa, jotta ohituksiin tulisi varmuutta. Tällä tavoin saatu ihan hyviä tuloksia ja saatu koiraakin rentoutumaan, kun useampi kouluttaja sanonut että johtuu epävarmuudesta. Olemme hiljakkoin muuttaneet ja edellisellä paikkakunnalla ohiotustreeni kavereita löytyy, mutta uudella paikkakunnalla ei vielä.
Ohitusreeni sastamala
1
121
Vastaukset 1
- Ajan kanssa hyvää
tulee. Eli ota kaikki vastaantulijat treenikavereina ja pyri saada tutustuttaa muihin alueen haukkuihin. Valitse aluksi tutustutettavat huolellisesti eri sukupuolta oleviksi kuin omasi. Siis uros narttuihin ja päinvaston. Eli huikkaa vastaantulijan omistajalle jo kaukaa että onko hänellä herrahaukku vai daami ja sen mukaan sitten teet päätöksen vastaantulevan ihmisen ja koiransa kengän ja jalankärkien asennosta että annatko tutustua toisiinsa vai ei.
Ensitutustumisessa on tärkeää että omistajat ovat itse rauhallisia. Pidetään huoli ettei hihnat mene solmuun, tanssitaan vaikka ripaskaa. Ja poistuttaessa annetaan koiralle kehotus jatkaa matkaa sekä hetki aikaa toteuttaa toiveesi. Ei siis kiskota hihnasta joka on suojelupyyntö koirallesi ja johtaa turhaan tapaamisen epäonnistumiseen.
Kun koirasi tuntee enemmistön uuden asuinalueen koirista, sillä ei ole enää pakonomaista tarvetta räyhäämiseen. Eihän me ihmisetkään tuttaviamme kovin usein selkään puukota, vaan pikemmin vierasta kohtaan olemme epäluuloisia. Ja syystä. Samoin toimii koirat, ystäviä kohtaan ollaan ystäviä mutta satunnaisilta odottavat ja pelkäävät pahinta. Ellei omistaja anna oikeata signaalia että ei hätää.
Tärkeää on siis että koiranomistajat tulevat tai ainakin näyttävät tulevan toistensa kanssa hyvin toimeen. Sillä on merkitystä siihen miten koira suhtautuu toiseen koiraan. Siis iloinen hymy ja avoin mieli, ne ovat parhain koirankouluttajan avu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 103986
- 61907
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68693- 63661
- 41645
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33568Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22562Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka25531- 50516
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478