Yli 55v.

Työtä ei tule, se on varmaa. Alueellamme on suuri työttömyys, ihmisiä sanotaan irti joka puolella. Itse myyntityössä provisiopalkalla vuosia, meni firma alta. Tänä vuonna täytän 55. Onko minulla joku mahdollisuus päästä työttömyyseläkkeelle, vai onko sinniteltävä ilman työtä ja tuloja 65-vuosiaaksi asti.
13201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen saman ikäinen kuin sinä ja näemmä jokseenkin samanlaisessa elämäntilanteessa. Minulle sanottiin, että työttömyyseläkkeelle ei ole mahdollista päästä (meidän ikäisinä). Olikohan se niin, että v.1955 ja sen jälkeen syntyneet pitkäaikaistyöttömät voivat päästä. En ole tästä varma, mutta siitä olen varma, että 55-vuotias ei ainakaan pääse. Meidän täytyy sinnitellä vielä 10 vuotta. Näin se on. Ja työttömyyttä on joka puolella, kuten sanoit. Eipä auta muuttaa paikkakuntaakaan, vaikka mieleni tekisi, koska jokaisella kunnalla on omat työttömänsä valmiiksi.

Äänestä
  • "Työväenpuolueiden" hallitus on luvannut pidentää työuria, taitaa koskea vaan itseään ja niitä veronmaksajien piikki hyväveli suojatyöpaikkoja.

    Äänestä

Ei ole enää olemassa mitään työttömyyseläkettä. Lisäpäivien kautta putkeen vaan. Katso googlettamalla. Paremmin saat tietoa ja heti.

Äänestä
  • Ei 55 vuotias pääse lisäpäiville.Aika surkea tilanne sulla ei muutakin töitä etsiä vaikka mistä ei muuta mahdollisuutta.

    Äänestä

  • gh gh kirjoitti:

    Ei 55 vuotias pääse lisäpäiville.Aika surkea tilanne sulla ei muutakin töitä etsiä vaikka mistä ei muuta mahdollisuutta.

    En tarkoittanut että kysyjä pääsee 55 vuotiaana lisäpäiville, vaan yleensä se on keino päästä "työttömyyseläkkeelle".

    Äänestä

Täytän piakkoin 58. Ei mitään mahdollisuutta ole päästä töihin vaikka asunkin aika isolla paikkakunnalla. Eläkkeellekkään ei pääse vaikka syön pillereitä kourallisen päivässä. Realismia peliin, turha on ottaa pulttia sellaisesta asiasta johon ei voi itse vaikuttaa.

Äänestä
  • Ollaan näemmä samanikäisiä äijän kanssa:) Tavoitteena tässä saada vuoden päästä se velvoitetyö ja sitä kautta putkeen. Töitä saavat tarjota nuoremmille, joilla elämä ja kaiken hankinta edessä. Tämä tyttö saa aikansa kulumaan muutenkin.

    Äänestä

  • 10kk19pvtyöttömänä kirjoitti:

    Ollaan näemmä samanikäisiä äijän kanssa:) Tavoitteena tässä saada vuoden päästä se velvoitetyö ja sitä kautta putkeen. Töitä saavat tarjota nuoremmille, joilla elämä ja kaiken hankinta edessä. Tämä tyttö saa aikansa kulumaan muutenkin.

    Palkkatukitöihin yritän, puolen vuoden pesti riittäisi ja se olisi sitten käytännössä siinä, vielä ei ole tärpännyt. Aikahan kyllä kuluu, ja housunpersaus tässä tietsikan ääressä istuessa, toki paljon muutakin touhuan, se ei ole ongelma. Ongelmia tulee kaikille osapuolille jos yrittävät pakottaa noihin 9 euron juttuihin, sen takaan.

    Äänestä

  • äijä 57 kirjoitti:

    Mitä ongelmia tulee ja kenelle?

    Palkkatukitöihin hyvinkin, mutta luulenpa, etteivät työnantajat ota ennen kuin saavat työntekijän matkassa sen suurimman tuen. Eli kai se tarkoittaa sitä että 500 päivää tulee täyteen ansiosidonnaista.
    Viimeksi olin kaksi vuotta palkkatukityössä ja minua kohdeltiin tasavertaisena niin palkkataulukon kuin sunnuntain tuplapalkan osaltakin. Tietysti kuukausitasolla palkka pienempi vähempien tuntien takia.
    Olisin onnentyttö jos vielä samanlaisen saisin ja siitä sitten putkeen :D

    9 euron duunit ei motivoi moniakaan ja millainen on ilmapiiri töissä joissa norkoilee myrtsinaamaisia karenssillauhattuja ihmisiä?? Toki poikkeuksiakin on vaikkapa nuoria hankkimassa työkokemusta. Joku siinä vaan mättää et toiset saa samasta työstä ison palkan palveluvuosilisineen ja toiset kenties kahvin talon piikkin.

    ps. tahtoohan tuo persus tässä levitä, mut onneks on joustavia housuja :D

    Äänestä

Olen eläkkeellä, päästin itse itseni virallisella paperilla. Maksavat vielä jostain kumman syystä tuota työmarkkinatukea vielä.

Äänestä
  • Miten päästetään itse itsensä eläkkeelle.

    Äänestä

Miten voit olla yli 55v. kun kuitenkin edelleen olet 54 v ? Ärsyttää tällaiset turhat säälipisteiden noukkijat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Masennus puristaa kirjoitti:

Työtä ei tule, se on varmaa. Alueellamme on suuri työttömyys, ihmisiä sanotaan irti joka puolella. Itse myyntityössä provisiopalkalla vuosia, meni firma alta. Tänä vuonna täytän 55. Onko minulla joku mahdollisuus päästä työttömyyseläkkeelle, vai onko sinniteltävä ilman työtä ja tuloja 65-vuosiaaksi asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu