kk ss

Mieheni on aikeissa hankkia metsästyskaverin sorsa- ja kanalintumetsälle. Vaihtoehtoja on punnittu ja minä kannatan kk saksanseisojaa. Metsästyksestä en tiedä tuon taivaallista, vaan olen toisenlainen koiraharrastaja. Mieleeni tuli kysäistä meneekö koira "pilalle" jos sen kanssa harrastaa jotain muutakin, esimerkiksi vesipelastusta. Tottelevaisuuskokeisiin aion jokatapauksessa sen kanssa mennä, vai täytyykö kaiken harrastamisen sitten tapahtua miehen kanssa joka sen kanssa metsällä kulkee? Sopisiko noutava koira paremmin, minä kun tahtoisin vaikka rauniotoimintaan mukaan.. esimerkiksi flatti? Kahta koiraa ei voi ottaa kun talossa on jo yksi, liika on liikaa.
5621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kanakoiran harrastuksiin ei kuulu hyppelyt missään vesipelastuksessa. Niitten kuuluu hypätä mettässä ja perkeleesti. Tokosta: eihän koira siinä välttämättä pilalle mene, jos kohtuuella harjoitellaan. Mutta siinä pitää varoa ylittämästä sitä pistettä, jolloin koira alkaa pitää liikaa kontaktia ohjaajaan. Siitä tulee sitten sellanen piipertäjä jolla ei pirukaan metsästä.

Lintukoira hakee vedestä lintuja ja tuo ne veneeseen mutta ei hinaa venettä perässä. Sen kuuluu siis noutaa ja sen ajan minkä meinasti siellä vesipelastuksessa hypätä, kuuluu harjoitella metsästynoutoa. Kesällä ei harrasteta kuin noutoa, sillä silloin ladataan akkuja seuraavaa mettäkautta varten.

Eikä se tokohyppelykään saa olla mettästyksestä pois, vaan sitä touhutaan sitten kun ei muuta ole (silloinkin sitä harrastetaan metsästyksen ehdoilla). Saksanseisojille on omat tokosäännöt, jotka löydät saksanseisojakerhon veppisivujen kautta.

Äänestä

kk.saksanseisoja on erinomainen metsäkoira -oikein koulutettuna-, mutta ei ole loistanut esim. toko kilpailuissa, koska on vähän ns. kovapäinen koulutettava. Pitää kyllä ihmisista, mutta on ei ole niin mielyttämishaluinen kuin esim. useat setterit/spanielit.

Edellinen kirjoittaja oli oikeassa mielipiteessään metsäkoiran liiallisesta käytöstä muihin tarkoituksiin kuin metsällä käymiseen.

Äänestä

Englannin springersspanieli on monipuolinen käyttökoira, mutta huom! vaatii taitavan koulutuksen. Sprinkulle sopii ainakin tottis ja agility metsästyksen lisäksi. Sprinkun on pysyttävä lähellä ohjaajaa ja pysähdyttävä, kun lintu pyrähtää lentoon, vaatii siis hyvän tottelevaisuuden. Mielestäni sprinkku sopisi hyvin myös rauniopuolelle, se on pieni ja ketterä.Itselläni agility paransi koiran metsästystäkin, kontakti ja tottelevaisuus paranivat

Äänestä
  • "Sprinkun on pysyttävä lähellä ohjaajaa.."
    Siis onko tuo tosi? Kyllähän lintukoiran häätyy aika laajalta hakea, vai onko springerit sitten niitä onnettomia piipertäjiä jotka ei uskalla jaloista kaota?

    Äänestä

  • tököttäjä kirjoitti:

    "Sprinkun on pysyttävä lähellä ohjaajaa.."
    Siis onko tuo tosi? Kyllähän lintukoiran häätyy aika laajalta hakea, vai onko springerit sitten niitä onnettomia piipertäjiä jotka ei uskalla jaloista kaota?

    ei muuten pidä paikkansa tuo väite ettäsetteri olisi miellyttämisenhaluisempi kuin kkss. Ei todellakaan. Itselläni on ollut molempia ja kkss on todella helpompi kouluttaa ja setteri taas on paljon itsepäisempi.Koulutuskestävyys omalla nartullani on hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Heidi kirjoitti:

Mieheni on aikeissa hankkia metsästyskaverin sorsa- ja kanalintumetsälle. Vaihtoehtoja on punnittu ja minä kannatan kk saksanseisojaa. Metsästyksestä en tiedä tuon taivaallista, vaan olen toisenlainen koiraharrastaja. Mieleeni tuli kysäistä meneekö koira "pilalle" jos sen kanssa harrastaa jotain muutakin, esimerkiksi vesipelastusta. Tottelevaisuuskokeisiin aion jokatapauksessa sen kanssa mennä, vai täytyykö kaiken harrastamisen sitten tapahtua miehen kanssa joka sen kanssa metsällä kulkee? Sopisiko noutava koira paremmin, minä kun tahtoisin vaikka rauniotoimintaan mukaan.. esimerkiksi flatti? Kahta koiraa ei voi ottaa kun talossa on jo yksi, liika on liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu