Onko kukaan käyttänyt Biofactorin itsetehtävää hometestiä. Itselläni on menossa kolmas päivä ja nyt testissä jo kasvaa reilusti hometta. Keskiviikkoaamuna tulee viides päivä täyteen. Lisäksi löytyy bakteeripisteitä. Aion kyllä jo huomenna soittaa terveysviranomaiselle ja varata kunnon testit.
Osaako kukaan sanoa, onko sellainen home myrkyllinen, jossa valkoisen haituvan keskellä kasvaa vihreä piste? Näitä testissä on jo n. 20 kpl.
Kokemuksia Biofactorin hometestistä
30
3516
Vastaukset
- Brittany S.
Olen nähnyt tällaisen ohjeen itse tehtävästä testistä. Meillä myös tehtiin sellainen ja löysimme haitallista hometta. Tässä nuo ohjeet:
Tässä ohjeita siitä, miten halvalla ja silti luotettavasti voitte testata kotinne tai työpaikkanne sisäilman. Enää ei tarvita kalliita ja kokonaisvaltaisia ilmanäytteiden ottamisia millään konekeräimillä.
Homeleipätestejä on tehty aikaisemminkin niin, ettei se nyt ihan uusi idea ole. Parannetussa versiossa annetaan tuoreen leivän (suosittelen Fazerin vehnäpaahtoa) olla tutkittavassa huoneessa puhtaan lautasen päällä paljaksena tasan kaksi tuntia ja sitten se suljetaan tiiviiseen, steriiliin muovipussiin ja odotetaan vain tuloksia. Tässä testin versiossa on se hyvä puoli, ettei leipää tarvitse välillä kastella, kun se pysyy kosteana ja tuoreena tiiviissä muovipussissa. Sekin hyvä puoli siinä on vielä, että mahdollisista homekasvustoista ei pääse leviämään haitallisia itiöisiä huoneilmaan.
Tätä leipätestiä on käytetty suuressa mittakaavassa mm. Brittein saarilla, jossa se kulkee nimellä BBMT (breakfast bread mould test) ja on saanut suuren suosion helppoutensa (lapsetkit osaavat sen tehdä omiin huoneisiinsa) ja luotettavuutensa takia. BBMT on myös viranomaisten sertifioima ja hyväksymä tutkimusmenetelmä. - eppu2
Eikös se leipä joka tapauksessa homehdu pussissa. Ja kun homehtuu, niin mistä tietää, mikä homelaji on kyseessä; haitallinen vai ei-haitallinen.
- Parempi Alli
Ihan totta, leipä homehtuu pussissa, kun sitä useimmissa leipomoissa ei pakata striilinä ja steriilisti heti kun se tulee ulos uunista. Tämän vuoksi testeissä pitäisi käyttää vain Fazun vehnäpaahtoa, joka on pakattu steriilisti. Juuri tämän vuoksi ko. leipä ja vain tämä leipä ei homehdu avaamattomassa pakkauksessa ja anna väärää tulosta.
Testissä asuintilojen ilman tai pintojen homeet voidaan tunnistuttaa ympäristömikrobinäytteitä tutkivissa laboratorioissa, mm. Kuopion aluetyöterveyslaitos, Turun yliopiston aeromikrobiologian laitos, Metropolilab Oy Helsingissä, jne. - Höpö höpö Allu/i
Parempi Alli kirjoitti:
Ihan totta, leipä homehtuu pussissa, kun sitä useimmissa leipomoissa ei pakata striilinä ja steriilisti heti kun se tulee ulos uunista. Tämän vuoksi testeissä pitäisi käyttää vain Fazun vehnäpaahtoa, joka on pakattu steriilisti. Juuri tämän vuoksi ko. leipä ja vain tämä leipä ei homehdu avaamattomassa pakkauksessa ja anna väärää tulosta.
Testissä asuintilojen ilman tai pintojen homeet voidaan tunnistuttaa ympäristömikrobinäytteitä tutkivissa laboratorioissa, mm. Kuopion aluetyöterveyslaitos, Turun yliopiston aeromikrobiologian laitos, Metropolilab Oy Helsingissä, jne.Tutkimustuloksella fasuleivällä ei ole mitään vääntöä missään. Yksikään kunnollinen kirvesmies ei niiden perusteella ala edes mitään tekemään vaikka jotain ehkä osaisi. Se siitä höpötutkimuksesta. Rahat pois tyhmiltä.
Vaikka tuonne " Kuopion aluetyöterveyslaitos, Turun yliopiston aeromikrobiologian laitos, Metropolilab Oy Helsingissä, jne".
Pohjaton kaivo On olemassa.
- Parempi-Allu
Sen verran haluan oikaista nimimerkkin "Höpö höpo vertti-eetu" kirjoituksen johdosta, että virallinen (BS. standardin mukaan tehtynä ja siten myös EU:ssa hyväksytty) leipätesti ei ole tarkoitettu nimimerkin kaltaisille timpureille vaan joko viranomaiskäyttöön tai homealan ammattilaisten käyttöön.
- Pohjaton kaivo
on tässä maassa turhat hometutkimukset ja Allun homeleipätestit tai lähinnä niiden analysoinnit maksullisissa labroissa. Höpö höpö soita Allu STM Jari Keinänen ja valviran valvojien valvojille sekä lue Asumisterveysopas huolella ja jos sieltä löydät höpö leipätestit viranomaiskäyttöön validoituna, niin tule sitten tänne uudestaan harhaan johtamaan homekatastrofista mitään ymmärtämättömiä sairastuneita.
Mutta jollei Allun homeleipätestejä ole validoitu, niin pidä suusi kiinni ja häpeä ihmisten höynäämistä ja edesvastuutonta pelleilyäsi.
EU ei auta maamme viranomaisia tässä pellehommassa eikä Alluja eikä tolloja.
Jos on ylimääräistä hynää €€€€€€ niin ottakaa aivan mitä näytteitä lystää.
Homeleipätesteillä ei selviä mistä aletaan korjaamaan ja millä tavalla.
Homekoira on luotettavin hometutkimus rakenteita rikkomatta se on saletti!
- Alliisa A.
No meillä kävi homekoira ja arvatkaa mitä ? Se söi sen leivän, joka oli laitettu makuuhuoneen yöpöydälle. Se oli juuri se homeinen testileipä, joka oltiin lähettämässä Kuopioon tutkittavaksi. Olivat siellä kovastikin kiinnostuneita tästä Suomessa uudesta ja näppärästä testistä. Nyt vain pitää laittaa uusi viipales itämään.
Koira sai kyllä emännältä oikein kunnon hatkat putuharjalla ja tais saada samassa hässäkässä koiran omistajakin. Siihen jäi sen koiraharrastajan "hometutkimukset". Kauheet lakupekat vaan jäi asfalttiin siltä kohtaa mistä lumet oli justiinsa sulaneet kun lähti niin kiiruusti karkuun eikä jäänyt yhtään parkuun. - Faktaa Allulle.
Homekoira on tosiaankin luotettavin hometutkimus rakenteita rikkomatta.
Tässä faktaa tältä päivältä. Kun tekniset hometutkimukset ei selvitä missä on hometta ja mikrobitoksiinivaurio ja miten aletaan jatkamaan, niin yhä useampi ammattiosaaja hometutkimusalalla nykyisin pyytää homekoirapalvelua avukseen.
Näin Allu nyt ja huomenna vieläkin enemmän.
Vaatii nöyrää mieltä eikä kusipäistä toimintaa kun hakeutuu homekoirapalveluja pyytämään avukseen kun oma älli ei enään riitä. Tsemppiä Allu sulle.
Nykyisin on jo paljon hometutkimusten tilaajia jotka aivan oikeasti haluaa saada selville homeongelmat ja korjata ne myös ilman homedesinfiointeja.
Aivan oikea suuntaus ja turvallisuus ennen kaikkea. Työantajatkin nilmeisesti tajuaa sen, että myrkyttämällä henkilökuntaa tule jossain vaiheessa "seinä" vastaan. Jes.
Yhteistyö homekoirapalvelujen ja oikeitten hometutkijoiden välillä on menossa oikeaan suuntaan.- Koirat haukkusiva
Meillä on myös tosi hyviä kokemuksia homekoirista. Kovin pahoja oireita meillä ei ollut eikä mitään homeen hajuja. Olivain kersoilla poskiontelon tulehduksia ja keuhkoputkentulehduksia. Koirat päätettiin ottaa käymään ihan vain varmuuden vuoksi vaikka kaikki sanoivat, ettei sairastelu voi homeista johtua.
Koirat merkkasivat kummankin makuuhuoneen ja keittiön ulkoseinän sekä WC:n ja katon suurimmaksi osaksi. Ensin vähän pelästyimme, mutta meille vakuutettiin, etteivät koirat erehdy. Niiden hajuaisti on 1000x parempi kuin ihmisen ja käytetäänhän koiria ruumiidenkin etsimiseen, jopa vanhojen. Päädyttiin sihen, ettei muuta voida kuin purkaa kaikki merkatut rakenteet ja korjata ne. Näin sitten tehtiinkin yhdessä velipojan kanssa.
Kaikki rakenteet olivat jo kuivuneet eikä home ollut silmin näkyvää. On kuulemma tavallista, ettei merkatussa rakenteessa näy mitään eikä ole enää kostea, mutta rakenteessa on näkymätöntä ja hajutonta hometta. Myös kuiva janäkymätön home voi olla vaarallista, sanotaan.
Nyt on kaikki taas korjattu ja olo ehkä vähän parempi, kun ajattelemme, ettei enää asuta homekämpässä. Ensi vuonna ajattelin vielä teettää varmuuden vuoksi uuden koiratutkimuksen. Vähän sen tulos jännittää jo näin etukäteen, kun mitään parannusta lasten vointiin ei koirien ja korjausten jälkeen ensi ajatusten jälkeen tullutkaan. En ole enää ihan täysin vakuuttunut, että koirien ottaminen hometutkimuksiin on kovinkaan järkevää. Jotkut tuttavat ja lääkäritkin ovat jo kehottaneet ottamaan ihan kaksijalkasen hometutkijan.
- Syy-yhteys
Minä olen käyttänyt,ja oireet täsmäsi täysin lajeihin,joita asunnosta löytyi.Laitoin sen jatkoanalyysiin.Kannattaa laittaa jatkoanalyysiin,saa selvyysen mitä lajeja kotoa löytyy.Varmempi kuin terveysviranomaisilla.
- Annahan pallaa
Kuka oikein myönsi virallisesti syy-yhteyden löytyneiden homeiden ja sen rakennuksen sekä sairastuneen oireiden ja sairauksien välillä?
Jos sellainen paperi sulla on virallisesti . Kun STM, THL.TTL, Valvira tai joku muu turha veroeuroilla pyöritettävä laitos on vielä sellaisen raapaissut, niin silloinhan vakuutusoikeus ja oikeusturvasi on erittäin hyvällä mallilla. Eiku taistele oikeuksistasi ja helvetinmoiset vahingonkorvaukset syyllisten maksettaviksi kivuista säryistä ja pitkäaikaisesta vittuiluista.
- Anna Pala
Tuosta viimeksimainitusta korvauksia pitää vaatia tietysti vertti-eetulta.
- Vaatimus Allulle vaa
Ei vaan harhaanjohtaja Allulta. Palstan armottomin vittuilija kaiken lisäksi.
Toisten nimimerkillä ratsastava vääristelijä. Oksettavan vittumainen aikuinen mies.
Ei mikään opiskelijapoika enää, mutta mieltymykset kyllä on sinne suuntaan. Brian M erityisesti on maalina ollut viime aikoina (englantilaisten homelipätestien erityisosaaja suoraan briteistä)... Allun kaveri tai toveri. - Aina Ilona
Vaatimus Allulle vaa kirjoitti:
Ei vaan harhaanjohtaja Allulta. Palstan armottomin vittuilija kaiken lisäksi.
Toisten nimimerkillä ratsastava vääristelijä. Oksettavan vittumainen aikuinen mies.
Ei mikään opiskelijapoika enää, mutta mieltymykset kyllä on sinne suuntaan. Brian M erityisesti on maalina ollut viime aikoina (englantilaisten homelipätestien erityisosaaja suoraan briteistä)... Allun kaveri tai toveri.Osaako joku selittää, mikä on edellisessä jutussa mainittu homelipeätesti ? Onko se sama kuin Homeenpoisto 1, joka on lipeinen hypokloriittipesuaine, kuten Klorite talojen ulkopintojen pesuun vai onko kysessä joku muu kuten PHMG tai PHMB ? Voisi kai se olla joku näiden yhdistelmäkin vai peräti laboratoriokoje haiseville laudoille, villoille, taloille ja sukille.
- Liukas lipiä vai
Aina Ilona kirjoitti:
Osaako joku selittää, mikä on edellisessä jutussa mainittu homelipeätesti ? Onko se sama kuin Homeenpoisto 1, joka on lipeinen hypokloriittipesuaine, kuten Klorite talojen ulkopintojen pesuun vai onko kysessä joku muu kuten PHMG tai PHMB ? Voisi kai se olla joku näiden yhdistelmäkin vai peräti laboratoriokoje haiseville laudoille, villoille, taloille ja sukille.
Siihen on tullut varmaan kirjoitusvirhe mutta lipeä sanaa en siitä kyllä löytänyt Harhaanjohtajalla Allun tapainen vilkas mielikuvitus on taasen näköjään tehnyt tepposet.
Pitää olla HOMELEIPÄTESTI.
Ilonalla on lipeät ja liukkaat mielessä vaikka pakkanen nurkissa paukkuu.
Korjattuna varmaan näin (englantilaisten homeleipätestien erityisosaaja suoraan briteistä)... Allun kaveri tai toveri se tumma nuori brittiopiskelija poika... Brian M.
Jos näitä Allun homeleipätestejä tekevät kuten Allu väittää "viranomaiskäyttöön tai homealan ammattilaisten käyttöön" äläkää ainakaan ns. ammattilaisten kuten muntersin tai vastaavan antako tehdä edes homeleipätestejä jälkeen minkäänlaisten homedesinfiointien tai otsonoinninkaan.
Silloin tulos voi kyllä olla ihan mitä sattuu eikä siitä lopputuloksesta ole iloa kuin rahanahneelle näytteiden ottajalle. Son faktaa :) :-D jee.
- vertti-eetu
Hei Allu, ei vertti vittuile vertti neuvoo.
- eppu2
Tänään kävi homekoirat ja kaksi kohtaa merkitsivät. Nyt ainakin tiedetään, missäpäin asuntoa ongelmat on.
- Haukkukoirat
Se, että koitat kävivät ja haukkusiva ei merkitse, että haukutuissa kohdissa olisi oikeasti hometta ja korjaustarvetta. On syytä muistaa, että suurin osa koirien merkkauksista on täysin vääriä ja sädesienet jäävät järjestään merkkaamatta. Miettikää ennen koirien tilaamista, mihin koirien käynnistä saatte vastauksen., ette ainakaan siihen, onko talossa hometta vai ei
- Eppuhei
Kyllä kannatti tilata homekoirat.
- Ällyä
Olen kiinnostunut kaikesta oikeasta tiedosta, jota koirista on saatavana. Olisin mielelläni hallunnut kuulla tarkemmin, miten koirien tilaaminen kannatti, mitä löytyi, löysivätkö koirat oikeasti homeisen rakenteen ?
- Kylläkannatti
Kyllä kannatti. Löytyi hometta, mikrobeja ja toksiineita. Korjattiin niistä kohdista asiantuntemuksella missä merkkaukset ja kaikki ok. Tilaan toistenkin jos siltä näyttää ja haisee.
- Ällyä
Tämä ei nyt kyllä ollut sellainen rehellinen vastaus jota odotin. Jotenkin vastaus tuntuu kovin tutulta lässyn lässyltä, kun ei vain olisi jonkun v-eemelin juttuja taas kerran. En sitä paitsi ymmärrä, miten koira olisi ilmaissut homeita, mikrobeja ja toksiineja, ihan kaikkiako jo olisi aika koira. Odotan edelleen, että saisin joltakin ihan oikean ja tutuudenmukaisen vastauksen.
- Koirienkoulutus
Jotain tämän tapaista kyllä löytyy netistä kun ällyää etsiä itse.
http://kodog.net/index.php/yritys/homekoiran-koulutus - Koiraosaaetsiähomeet
Osatko lukea. Jos, niin tuossa http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0324-2/urn_isbn_978-952-61-0324-2.pdf
- Ällyä
Siis oikeaa tietoa ja oikeaa tapausta ei ole. Ei ainakaan kirjoittelijalla, kun ei pysty vastaamaan asiallisiin kysymyksiini vaan lähettelee linkkejä ylimalkaisiin koirajuttuihin. Näitähän ei kaivattu vaan oikeita kokemuksia siitä, onko koirat muka oikeasti osoittaneet homeisen rakenteen.
On nimittäin niin, että koirien omistajat eivät itse luota koiriinsa ja ota vastuuta siitä, onko merkatussa kohdassa homevaurio vai ei. Vastuu merkatun kohdan homeista tai homeettomudesta ja mahdollisesta täysin turhasta paikkojen repimisestä jää tilaajelle eli asunnon omistajalle. Tämä ei voi olla oikein ja vain kuvastaa, miten epäluotettavia koirien merkkaukset ovat.
- Etköällyä
Et siis ällyä. Lue nyt vielä tuosta ja yritä myös ymmärtää. Kaikki on omissa käsissäsi. Oikeita tapauksia on paljon. Homekoira merkkasi useita paikkoja meillä ja naapurissa ja oikea asiantuntija otti lisätutkimuksissa oikeita näytteitä ja oikeista paikoista. Löytyi hometta, mikrobeja, bakteereita ja toksiineitakin tuottavia homeita. Oikeat osaajat korjasivat ja nyt kaikki ok. Yritä nyt vihdoinkin ällytä äläkä jakkaa tyhyjää yhtään enempää. Vai oletko joku ällytön. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-0324-2/urn_isbn_978-952-61-0324-2.pdf
- Ällyä
Mutta eksää muuttanu pois siitä vuokrakämpästä jo ajat sitten. Olihan se muutenkin selvää, että hometta oli ja varmasti tiesit ittekii missä kun sen vuokramurjun sillai suhnasit.Turhaahan siinä enää mitään koiria tai insinöörejä tarvittiin, selevä tapaushan se oli jo alun periinkin
- Eihääällyä
Älähän sie hermostu. Ällyä ei vaan ällyä ja sillä selvä. Homekoirat luotettava hometutkimus ja nopeuttaa jatkotutkimuksia.
- eppu2
Nimim. Haukkuvatkoirat hieman vähättelee homekoiria. Itse kyllä olen niiden käyntiin tyytyväinen. Niissä kohdissa, jotka koirat ilmaisivat, eivät ole kunnossa. Esim. siivotessa ei ole huomannut mitään, mutta nyt kun on seurannut näitä kahta kohtaa, niin niissä liikkuu kahdenlaisia ötököitä välillä. Liikkuvat mattolistojen vieressä/päällä sekä seinässä. Sokeritoukkia ne eivät ole. Epäilen kuvan perusteella toisen olevan homekuoriainen. Toinen on vielä epäselvä. Joten jotain varmasti löytyy, kunhan talon hallitus alkaisi tilaamaan tutkimuksia. Itse en kuulemma saa tehdä mitään muuta kuin odottaa hallituksen kokousta, jossa päättävät, mitä tutkitaan ja mitä ei.
- Alluuna
Toinen on sitten varmaan sädesienikuoriainen ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882