Pieni bändi – iso tunnelma!
Vaihtuvia peruukkeja, värivaloja – ja riemukasta tunnelmaa. ”Tina”, ”Whitney” ja” Daddy Cool” tuovat 70- ja 80-lukujen kuumimmat disco-hitit sinun juhliisi.
”The DoubleUse täräytti kerta heitolla pikkujoulubileidemme tunnelman kattoon niin, että talo tärisi. Varmasti ei rutikuiva virastomme ole historiansa aikana moista menoa ennen nähnyt! Duo sai mukaansatempaavalla musiikillaan kankeimmankin virkamiestontun jalan nousemaan keveästi ja välillä jopa koreasti. Ensi vuonna uusiksi!"
(Jyrki Rinne, Espoon kaupunki/ Tilakeskus)
"The DoubleUse on mainio bilebändi, jonka kyky heittäytyä tunnelmasta toiseen on kerrassaan ainutkertaista! Suosittelen! ” (Ilkka Räsänen Mubik Entertainment Ltd)
"The DoubleUse on räiskyvä duo, joka tempaisee yleisönsä mukaan tuttuihin hitteihin laidasta laitaan. Kukaan ei jää seinäruusuksi, kun Minna kutsuu tanssiin huikealla laulullaan ja lavakarismallaan. Kaitsun säestäessä menevästi Minna taituroi tyylilajista toiseen. Kuin äänilevyltä kuuntelisi kameleontti-parivaljakon esitystä. Suosittelemme tilaisuuteen kuin tilaisuuteen." (Pekka ja Marja-Liisa Johnsson)
Tsekkaa livekeikkavideo osoitteesta:
www.minnaweissenberg.com
minna.weissenberg@com
Riemukas Disco Show sinun juhliisi!
The DoubleUse
0
187
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551