Etäomaishoitaja

Mahtaisikohan täällä olla kokemusta etäomaishoitajuudesta?
Isoäitini kun tarvitsee jokapäiväistä apua.

Tilanteeni on se että, olen poikani ( autismi) omaishoitaja, pojan ollessa koulussa käyn auttamassa 76-vuotiasta isoäitiäni, joka asuu äitini kanssa. Äitini on kuitenkin aivan normaalissa kaksivuorotyössä, joten ei voi olla aina paikan päällä ja isäni päivätöissä. Olen sisaruksista ainut jolla on päivisin aikaa ja vain 4 km matkaa mennä avustamaan. Tehnyt nyt tätä ilmaiseksi, kuskannut lääkäreihin, sosiaalisiin tapahtumiin, kauppoihin ja avustanut asioissa jotka jo tuottavat vaikeuksia, mutta ei ole ihan mahdottomia vielä. Mutta voi esimerkiksi unohtaa tekevänsä ruokaa ja hella unohtuu päälle, saattaa olla ulkona puu hommissa.

Tilanne on se että on tällä hetkellä sairaalahoidossa ja tuli itku pelkästään siitä että joutuu tilaamaan taksin, itse kun en päässyt autoni hajottua viemään ja parin päivän päästä saan vasta "uuden" auton, joten "vaivaistaloon" kuten mammani sanoo ei tule tähän hätään kysymykseenkään. Joten koska suurin osa asioistani pystyn netissä tekemään ja soittelemaan puhelimella, niin ei ole este että olisin mammani avustajana, eli omaishoitajana. pojan ollessa koulussa pystyn olemaan 6.30 - 14.00 välisenä aikana ja noutamaan pojan kotoota ja menemään takaisin.

Onko jollain kokemusta, miten omaishoitajuus ja etäomaishoitajuus käytännössä toimii, onko kunta ollut myötämielinen? Entä miten työvoimatoimisto mahtaa suhtautua tähän, sillä saan työttömyysturvaa ja olen yksinhuoltaja. Heinäkuussa asiat muuttuvat ja miesystäväni muuttaa samaan talouteen, joten en muita tukia mitä nyt saan tule enää saamaan, joten ne nyt putoavat pois muutenkin. Olisi kivaa jos joku osaisi vähän neuvoa näissä asioissa?
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


omasihoitaja 2 ? kirjoitti:

Mahtaisikohan täällä olla kokemusta etäomaishoitajuudesta?
Isoäitini kun tarvitsee jokapäiväistä apua.

Tilanteeni on se että, olen poikani ( autismi) omaishoitaja, pojan ollessa koulussa käyn auttamassa 76-vuotiasta isoäitiäni, joka asuu äitini kanssa. Äitini on kuitenkin aivan normaalissa kaksivuorotyössä, joten ei voi olla aina paikan päällä ja isäni päivätöissä. Olen sisaruksista ainut jolla on päivisin aikaa ja vain 4 km matkaa mennä avustamaan. Tehnyt nyt tätä ilmaiseksi, kuskannut lääkäreihin, sosiaalisiin tapahtumiin, kauppoihin ja avustanut asioissa jotka jo tuottavat vaikeuksia, mutta ei ole ihan mahdottomia vielä. Mutta voi esimerkiksi unohtaa tekevänsä ruokaa ja hella unohtuu päälle, saattaa olla ulkona puu hommissa.

Tilanne on se että on tällä hetkellä sairaalahoidossa ja tuli itku pelkästään siitä että joutuu tilaamaan taksin, itse kun en päässyt autoni hajottua viemään ja parin päivän päästä saan vasta "uuden" auton, joten "vaivaistaloon" kuten mammani sanoo ei tule tähän hätään kysymykseenkään. Joten koska suurin osa asioistani pystyn netissä tekemään ja soittelemaan puhelimella, niin ei ole este että olisin mammani avustajana, eli omaishoitajana. pojan ollessa koulussa pystyn olemaan 6.30 - 14.00 välisenä aikana ja noutamaan pojan kotoota ja menemään takaisin.

Onko jollain kokemusta, miten omaishoitajuus ja etäomaishoitajuus käytännössä toimii, onko kunta ollut myötämielinen? Entä miten työvoimatoimisto mahtaa suhtautua tähän, sillä saan työttömyysturvaa ja olen yksinhuoltaja. Heinäkuussa asiat muuttuvat ja miesystäväni muuttaa samaan talouteen, joten en muita tukia mitä nyt saan tule enää saamaan, joten ne nyt putoavat pois muutenkin. Olisi kivaa jos joku osaisi vähän neuvoa näissä asioissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu