Hintakilpailu

Kauppojen hintakilpailu on oikeiston pitkäntähtäimen ohjelma jolla pidetään elinkustannusindeksiä alhaalla ja estetään palkojen korotukset.

Palkkankorotus vaatimukset heitetään roskakoriin sillä perusteella, että kaikkihan on halventunut.

Isoja kaupparyhmiä johtaa ja edustaa oikeistovoimat, he tietävät mitenkä saadaan syntymään palkkamaltti.
11110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Taitaa olla tavoitteena saada suomesta halpatyövoima maa.

Äänestä
  • Suomi lienee kallein, meinaat siis että apauttiarallaa 150 maata menis ohi tosta vaan?

    Äänestä

sinä " indeksi" olet ilmeisesti provo tai sitten tyhmä kuin saapas. Ei kai nyt herranjumala ole mitään väliä mikä palkka on numeroina vain sen ostovoimalla on merkitystä.
Raha on vain vaihdon väline jolla työsuoritukset vaihdetaan erilaisiin hyödykkeisiin.
Jos palkkoja nostetaan niin myös hinnat seuraavat varmasti perässä nyt vain ongelmana on ollut se että palkkoja ei ole nostettu mutta hintoja senkin edestä ja siitä on seurannut se että ihmiset eivät enää osta kuin halvinta ja välttämätöntä siksi kaupat on pakon edessä laskeneet hintojaan jotta kulutus elpyisi ja kassakone alkaisi taas laulamaan hoosiannaa.

Äänestä

Daavidin poika olet osittain oikeassa, koska tärkeintä on mitä rahalla saa.

Hintakilpailu on fantastista ja lopputulokset ovat miinusmerkkisiä "köyhemmän" ostovoimalle.

Suomessa on ostovoimaa lisätty jo vuosia, mutta vain suurituloisille se ei kuitenkaan lisää kulutusta siellä missä raha tulee ja menee saman tien, eli ostovoimaa pitää lisätä pienituloisille.

Hintakilpailu on "silmänkääntötemppu" jolla kerätään köyhiltä tuhkatkin pesästä, mutta sillä ei lisätä pienituloisten ostovoimaa.

Samalla rahalla voidaan jonkin aikaa ostaa hiukan enemmän, mutta palkkamaltilla estetään ostovoiman kasvua tavalliselta kansalta.

Äänestä
  • Köyhä voi ostaa nyt saman määrän kuin ennenkin mutta nyt jää ne tuhkat sinne pesään. Vai mitä? Eli ostovoimaa on enemmän!

    Äänestä

Kansa taitaa kuitenkin taas äänestää itselleen palkkamalttia ja heikkoa ostovoimaa.

2000:n suomen suurituloisimman tulot 2013 olivat 3,5 miljardia joista vero 25%,
noista tuloista voisi siirtää vaikka 10% ostovoimaa pienituloisille, niin silloin kulutuskin kasvaisi.

Äänestä

Kädestä suuhun elävät enimmäkseen erilaisten tukien varassa elävät ihmiset eikä heidän tulotasoonsa vaikuta palkankorotukset. Heille ruuan hinnan laskusta on varmasti eniten hyötyä koska heidän käytettävissä olevista varoista menee prosenttuaalisesti eniten juuri ruokaan.
Tosiasia on myös se että osa ihmisistä on hankkinut järjettömän kalliin ensiasunnon jopa yli 200 000 maksavan koska pankit ovat antaneet lainaa holtittomasti maksukyvyttömille ja siksi myös hinnat ovat karanneet käsistä.
Itse olen tiennyt jo 10 vuotta että tulee vielä päivä jolloin omaisuus pannaan jälleen usjakoon ja se päivä on aivan kohta käsillä heti kun korkoja nostetaan asuntokupla puhkeaa että pomps vaan valehtelivat välittäjät mitä tahansa.
SIKSI ANNANKIN SINULLE HYVÄ "INDEKSI" ILMAISEN NEUVON: JOS KÄYT TÖISSÄ JA PALKKASI EI TAHDO RIITTÄÄ LAINOIHIN JA ELÄMISEEN NIIN TEE NÄIN HETI. MYY ASUNTOSI HETI KOSKA KOHTA SITÄ EI ENÄÄ SAA MYYTYÄ JA JOS SAAKIN NIIN PUOLEEN HINTAA .

Äänestä

Tukien varassa elävien tukien määrittelyihin vaikuttaa myös palkat.

Ruuan hinta voi nousta, koska jotkut kannatavat arvonlisäveron korotuksia.

Suomeen perustettiin vuonna 2014 talouspolitiikan tavoitteiden ja keinojen arviointia varten riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto. Neuvoston tavoitteena on parantaa talouspolitiikan valmistelun ja päätöksenteon laatua sekä tuoda tutkimustietoon pohjautuva riippumaton näkökulma talouspoliittiseen keskusteluun.

13.01.2015 Professorit: Ruuan verotusta kannattaisi nostaa.
Talouspolitiikan arviointineuvoston mielestä alennettujen arvonlisäverokantojen korottamista kannattaisi miettiä. Professori Kaisa Kotakorven mukaan muutos tehostaisi verotusta ja toisi miljardeja valtiolle.

Eiköhän keskustella vain yleisistä asioista koska varallisuuteni on seitsemän numeroinen.
Minäkin äänestän itseäni vastaan, koska olen pienituloisten puolella.

Äänestä
  • Arvonlisä veron nosto ei vaikuta ruuan hintaan juurikaan tässä taloustilanteessa se vain pienentää kauppiaiden (valtavia) katteita.
    Silloin kun ruuan arvonlisäveroa laskettiin kauppiaat panivat rahat jo etukäteen omaan taskuun korottamalla hintoja jo ennen arvonlisä vero aletta ja jatkoivat hintojen nostoa ripeässä tahdissa aina tähänpäivään asti.
    Hinnat ovat nousseet huomattavasti nopeampaa kuin palkat ja myynti kate on noussut huomattavasti se ei vain näy tuloksessa koska kaupat ovat laajentaneet valtavasti vanhoja paikkoja on laajennettu ja uusia rakennettu monopoli aseman säilyttämiseksi koska todellisesta markkinataloudesta ei voi puhua jos kauppoja on vain muutama.

    Äänestä

Ruokakaupat ovat alentaneet elintarvikkeiden hintoja, mutta valtiolla on paineita tulla apajille ja nostaa arvonlisäveroa. Päivittäistavarakauppa toivoo, että puolueet kertoisivat kantansa ennen vaaleja.

Äänestä

Ruuan arvonlisäveron nostaminen olisi kohti tasaverotusta, jossa pienituloisilta vähennetään ostovoimaa ja siinä suhteellisesti eniten "häviää" pienituloiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


indeksi kirjoitti:

Kauppojen hintakilpailu on oikeiston pitkäntähtäimen ohjelma jolla pidetään elinkustannusindeksiä alhaalla ja estetään palkojen korotukset.

Palkkankorotus vaatimukset heitetään roskakoriin sillä perusteella, että kaikkihan on halventunut.

Isoja kaupparyhmiä johtaa ja edustaa oikeistovoimat, he tietävät mitenkä saadaan syntymään palkkamaltti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu