Maanantain kolmetuntinen höpötysohjelma Parasta aikaa on rasittavaa sekametelisoopaa. Saksala on täysin sopimaton radioääni, ei jaksa kuunnella sitä nuottia, joka on kuin seliseli-amatööriluentoa. Vainiola huokailee sielläkin (kuten aina) ja on kuin papukaija facebookinsa kanssa. Joka toisessa lauseessa hehkuttaa joko itseään, Aino Vennaa tai naamakirjan sivuja.
Löysää journalistiikkaa kaiken kaikkiaan. Teinitouhua.
Löysää journalistiikkaa kaiken kaikkiaan. Teinitouhua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sekahaku ja Metsäradio maanantai-illassa oli huomattavasti nykyistä parempi ratkaisu. Itse asiassa nykyään ei tarvitse Radio Suomea enää maanantai-iltaisin kuunnella. Eikä monena muunakan iltana. Sen verran epäonnistunut oli ohjelmauudistus.
Olen itsekin miettinyt mikä on ollut tämän uudistuksen idea. Varsinaiset ohjelmat siirrettiin arki illoista pois keskiviikkoa ja perjantaita lukuunottamatta. Kaikkihan nämä parasta aikaa, kaikki kotona ja ihan pihalla "ohjelmat" ovat vain eri nimistä huolimatta ihan samaa. Soitetaan musiikkia ja väliin höpistään niitä näitä.
Kevyemmällä sisällöllä halutaan säilyttää Radio Suomen asema kuunnelluimpana asemana. Monet pitää erikois- ja asiaohjelmia liian raskaana, kun sisältöön tarvitsisi paneutua.
Liian kevyttä korvilleni.
Voi että, entinen kanavatarjonta oli parempi.
Ylen pitää muistaa, että kuuntelijat ovat kaikenikäisiä. No. Radio Suomen ikähaarukka on laajin suhteessa noihin muihin höpöhöpö-taajuuksiin.
Vainiola tulisi siirtää toimittamaan vain musiikkiohjelmia sinne taustajoukkoihin, sen alan hän osaa. Ei kolmetuntista löysää lastenkutsua jaksa kukaan kuunnella arki-iltana..
Musiikkki on sillisalaattia. Eilisen aloittanut Pelle Miljoona -osuus oli kuunneltava Pellen ansiosta.