pumppasi rahaa keski-ikäiseltä naiselta. Voi miksi ihmiset eivät viisastu, vaikka näistä varoitellaan koko ajan. Miten ihmeessä joku voi olla niin sinisilmäinen, että antaa tuntemattomalle netissä tapaamalleen ihmiselle rahaa.
Vaikka olisi kuinka ihastunut, niin pitää sentään säilyttää järki päässä varsinkin nettituttavuuden kanssa. Onko nykyajan ihmisiltä netin myötä kadonnut täysin arvostelukyky ja todellisuudentaju?
Jälleen kerran netti-ihastus
8
136
Vastaukset
Varmasti netti tuo vaan lisää näitä uhreja. Kysyntä ja tarjonta kohtaa toisiaan helpommin :/ Uskon että on vielä enemmän ihmisiä jotka eivät tee poliisi-ilmoitusta.
Mutta pitää muistaa että ne kaverit ovat taitavat, ja kun sitten vielä on tunteista kyse... järki on kylmä kapistust, tunne on lämmin. Ja alkuihastus on aina järjetöntä.
Se että syyllistää uhria että miksei käyttänyt järkeä, on vähän sama kuin sanoisi että rahojaan levittelevää saa vapaasti ryöstää, minihameessa kulkevaa saa raiskata. Sun reaktio on kohtalaisen myötätunnoton, ja johtaa vain siihen että ihmiset alkaa hävetä itseään eivätkä tee niitä rikosilmoituksia.
Ehkä sua pitäisi vähän kutittaa leuan alta että tajuat mistä voimasta on kyse noissa hurmureissa :)))Minä kun en ymmärrä, onko siinä mitään rikosta, jos toinen puhuu liirumlaarumia, ja pyytää rahaa, ja toinen antaa ilman mitään papereita, tai vakuuksia.
Jos paperit on, niin silloin on edes jonkinmoinen takuu.
Se on noissa jutuissa, kun se naapurin Liisa tai Matti on niin tuttuja, ettei niistä saa kuvittelemallakaan suurta rakastajaa, mutta ventovieraan voi kuvitelln millaiseksi vaan.
On se eri asia, jos on myynti-ilmoitus autosta kuvan kanssa, ja takavuosina oli myynnissä olematon Traktori, se on minusta selvä rikos.
Mutta jos ihteesä tarjoo, ja pyytää rahaa, tonen saa vastinetta, mitä saa.
Minkä sille mahtaa, jos toinen kuvittelee saavansa onnenhekuman loppuiäkseen, eikä saa kun viikoks tai kaheks.
On siinä oikeuslaitoksella pohtimista.k-kotton kirjoitti:
Minä kun en ymmärrä, onko siinä mitään rikosta, jos toinen puhuu liirumlaarumia, ja pyytää rahaa, ja toinen antaa ilman mitään papereita, tai vakuuksia.
Jos paperit on, niin silloin on edes jonkinmoinen takuu.
Se on noissa jutuissa, kun se naapurin Liisa tai Matti on niin tuttuja, ettei niistä saa kuvittelemallakaan suurta rakastajaa, mutta ventovieraan voi kuvitelln millaiseksi vaan.
On se eri asia, jos on myynti-ilmoitus autosta kuvan kanssa, ja takavuosina oli myynnissä olematon Traktori, se on minusta selvä rikos.
Mutta jos ihteesä tarjoo, ja pyytää rahaa, tonen saa vastinetta, mitä saa.
Minkä sille mahtaa, jos toinen kuvittelee saavansa onnenhekuman loppuiäkseen, eikä saa kun viikoks tai kaheks.
On siinä oikeuslaitoksella pohtimista.Kotton, minusta huijaus on huijaus vaikka suklaalla kuorruttaisi. Se että varastaa toisen rahoja ei väkivalloin vaan hellyydellä, on tietty lieventävä tekijä. Ei se silti oikein ole.
Jos joku elää niin, että pumppaa toisen rahoja omaan pussiin, niin minusta on kohtuullista että sellainen saa jonkunlaisen rangaistuksen jotta se homma edes vaikeutuisi. Totta se on että papereita pitäisi aina laatia, vaikka tuskin sekään auttaa saamaan rahat takaisin. Ehkä on kuitenkin syytä muistaa että tällaiset huijarit tekee kaikkensa jotta papereita ei tehtäis. Se on helppo sanoa näin ulkopuolisena, että toinen puhuu vain liirumlaarumia, mutta sitten kun tunteet ovat pelissä voin kuvitella että asialla on vakavampi ja vaikeampi puoli.
Kandee pysyä vaan köyhänä, niin ei tarvi miettiä tuollaisia :)hmp.f kirjoitti:
Kotton, minusta huijaus on huijaus vaikka suklaalla kuorruttaisi. Se että varastaa toisen rahoja ei väkivalloin vaan hellyydellä, on tietty lieventävä tekijä. Ei se silti oikein ole.
Jos joku elää niin, että pumppaa toisen rahoja omaan pussiin, niin minusta on kohtuullista että sellainen saa jonkunlaisen rangaistuksen jotta se homma edes vaikeutuisi. Totta se on että papereita pitäisi aina laatia, vaikka tuskin sekään auttaa saamaan rahat takaisin. Ehkä on kuitenkin syytä muistaa että tällaiset huijarit tekee kaikkensa jotta papereita ei tehtäis. Se on helppo sanoa näin ulkopuolisena, että toinen puhuu vain liirumlaarumia, mutta sitten kun tunteet ovat pelissä voin kuvitella että asialla on vakavampi ja vaikeampi puoli.
Kandee pysyä vaan köyhänä, niin ei tarvi miettiä tuollaisia :)Eikö täällä jokainen yritä pumpata toisen rahoja omaan taskuun.
Veikkauskin lupaa lottovoittajille maailmanympärysmatkoja, ja mitä muuta.
En minä ole voittanut niin paljoa, että olisi saanut niillä rahoilla dieseliä tankkiin kylillä käyntiä varten.
Eikö siinäkin ole jo valittamisen aihetta.
Kyllä se silti realismia on, että jos tuonkaltaisen huijaksen jälkeen lähtee rikosilmoitusta tekemään, ja oikeuden kautta itselleen hyvitystä, niin ei siinä saa kun kiusaa itselleen. Rahoja ei saa takaisn, tulee kuluja vaan. Monen kuukauden mielenharmi, ennenkuin oikeudessa on käyty läpi. Hyvällä tuurilla huijarille pieni sakkotuomio tai kuukaden ehdonalainen.
Pitäsköhän alkaa tuolle alalle.
Onko Sinulla muuten isosti takametsiä, olis kiva tavata, mutta kun tuo auto on niin huono, jos laittasit käsirahaa, että sais paremman.
Hyvä alku, vai mitä.
- Sinivihreäruskeasilm
Se on mennyttä, mikä on eilistä, kun netti-ihastus pumppasi keski-ikäiseltä naiselta kymppitonneja
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015011919048732_uu.shtml
Tänään taas uusi uutinen. Eihän se muuten uutinen olisi, ellei olisi uusi :D
USAlainen insinööri pumppasi 20 000 €
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012019053006_uu.shtml - 1+1=0
Naiset on tyhmiä ja yksinkertaisia. Heitä ei pitäisi koskaan päästää päättämään, varsinkaan raha-asioista.
- Sinivihreäruskeasilm
Äläpäs poika riemastu!
Pian on taas lööpeissä uusia uutisia miesten rakkauden sekoittaman pään ihmeellisistä temmellyksistä.
Tässä muistisi virkistämiseksi. uutta odotellessa
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418111076990.html
rakkaudennälkäiset suomalaismiehet.
"rikolliset onnistuivat huijaamaan miehiltä ”Liisaneito-nimisellä” valeprofiililla yli satatuhatta euroa rahaa." - aivot kohdallaan
Sinivihreäruskeasilm kirjoitti:
Äläpäs poika riemastu!
Pian on taas lööpeissä uusia uutisia miesten rakkauden sekoittaman pään ihmeellisistä temmellyksistä.
Tässä muistisi virkistämiseksi. uutta odotellessa
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1418111076990.html
rakkaudennälkäiset suomalaismiehet.
"rikolliset onnistuivat huijaamaan miehiltä ”Liisaneito-nimisellä” valeprofiililla yli satatuhatta euroa rahaa."Juuri niin, miehistä taitaa löytyä ne kaikkein tyhmimmät kun aivot on valuneet alapäähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749