Ingles on Suomen Tenukeppikeskus.

Tenua

Tänne Inglesiin on keskittynyt merkillinen populaatio Suomesta, tenukepit (Homo pulidus spurgus). Niitä esiintyy pääosin Kanarian talvikuukausina.
Keskittymän pääkohde on Playa del Ingles ja osittain myös Maspalomas. Osa örveltäjistä on ihan harmittomia lomailijoita jotka ovat vuoden kuunnelleet pomojen ttuilua ja palkitsevat itsensä muutaman päivän irtiotolla.
Osa on eläkemummoja ja -pappoja jotka viettävät muutamia viikkoja poissa Suomen talvesta ja liukkaista keleistä. Kaikille on yhteistä alkomahoolin läträily, osalle yletön. Hieonostuneesti sitä on kutsuttu seittimäisen ohueksi ranskalaiseksi iltapäiväkänniksi.
Vantaalta ja varsinkin Korsosta tulleet örveltäjät keskittyvät Inglesin länsiosiin. Pohjois-Helsingin ja Espoon tenut majoittuvat länsi-Inglesiin tai Maspolamasin bungaloveihin. Espoon tenut ovat nimittäin vähän "parempaa väkeä"
Pohjois-Savosta ja muualta Suomesta tullaan Inglesin koillis-osiin, Apinaniityn lähistölle. Siellä on "rento" tunnelma ja hyviä Irkkupubeja joissa on kiva laulaa iltayöstä Satumaa-tangoa. Paljon on puhuttu turistirysästä ja tuulipukukansasta, se on täysin tuulesta temmattua urbaanilegengaa.
Tuulipuku, jos niitä olisi, olisi aivan mahtava asu tänne osalle maapalloa.

92

1707

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saa jatkaa, kiitos;)

      Inglesin tenukeppi (Homo pulidus spurgus) on laajalle levinnyt Kanarian saarilla ja kuuluu Suomijuoppojen heimoon.

      Sitä tavataan yleisenä baarien lähellä, talvella lähinnä Suomibaarien tuoppiin äärellä. Inglesin tenukepin kansanomaisempi kutsumanimi on Kanarian turisti.

      Inglesin tenukeppi on 155–175 cm pitkä. Inglesin tenukepillä on kookas vatsa, kahiseva tuulipuku, sporttisandaalit, kiiltävän punainen naama ja verestävät silmät. Koiraan vatsa on yleensä myös kookkaampi kuin naaraalla, mutta muuten sukupuolet ovat samannäköiset. Nuorten yksilöiden poskilaikut ovat vähemmän rusoittavia ja vatsat kiinteämpiä.

      • 6574

        naaras puolisilla on toisinaan huomattavan suuri perä.

    • Kaljaa koneeseen

      En tiedä millä mielellä juttusi kirjoitit , mutta on aivan totta , että Ingles
      on ,ehkä kostein lomakohde missä olen vieraillut.
      Viihtyminen siinä paikassa perustuu lähes kokonaan juopotteluun
      lämpimän Auringon alla. Erittäin monet lomailijat ovat pikku päissään
      koko lomansa ajan viikosta kolmeen viikkoon , tai koko talven.
      Irvokkaalta tuntuu , kun täällä Suomi24:ssä yritetään paapoa asiaa
      puhumalla tekopyhästi ruokapaikoista , ostosmahdollisuuksista
      ja Jumalanpalveluksista .

    • En tunnista suosikkilomakohdettani edellisistä jutuista,majoitunko väärin vai miksi ,kertokaa???

      • Luisdon

        Et tietenkään kun olet koko ajan umpikännissä!

      • Luisdon kirjoitti:

        Et tietenkään kun olet koko ajan umpikännissä!

        Alan kallistua Tutkija LKT:n mielipiteisiin,toisaalta on hyvä ,että on joku foorumi jossa voi purkaa omia kompleksejaan.No ,jokainen ilmaisee oman perustasonsa näillä möläyksillään.

    • Tutkija LKT

      Näille sivustoille on laajasti levinnyt mielenterveyspotilaat kirjoittelemaan ja haukkumaan Inglesiä.
      Näiden kirjoittajien pitäisi olla mielisairaaloiden suljetuilla osastoilla pakkohoidossa! ! ! ! ! !

      • Työkyvytön urpo

        Totta turiset. Itse olen 31v ja työkyvyttömyyseläkkeellä just pollan takia. Vapaa-aikaa kun siis ymmärrettävistä syistä on käyn talven aikaan kolmesta neljään eri reissua tekemässä Inglesiin. Saa nauraa tuulipuvuille ja tennissukille oikein urakalla.

        Mitä tulee suljettuihin osastoihin, ei sinne pääse. Minut on kolme kertaa nakattu ulos yhden vuorokauden jälkeen saatesanoilla: Et kuulu tänne, alkoholi on sun ongelma.

        Mitäs siinä sitten tekemään kun kotia ottamaan soppaa ja häiriköimään vaikkapa kanariansaaret palstalle.
        Ilokseni en ole haukkumassa tuulipuku juntteja yksin. Ehkä joskus itsekin ymmärrätte junttiutenne määrän.

      • 6+3
        Työkyvytön urpo kirjoitti:

        Tämä selittää kaiken

      • Näin se vain on
        6+3 kirjoitti:

        Tämä selittää kaiken

        Näillä suomi24 sivuilla näkee oikein hyvin suomalaisten henkisen tilan. En yhtään ihmettele että 10% kansastamme syö mielialalääkkeitä, itsemurhatilastot on maailman huippua ja näemmä tilanne ei ole menossa parempaan suuntaan.

      • nälkämaasta
        Näin se vain on kirjoitti:

        Näillä suomi24 sivuilla näkee oikein hyvin suomalaisten henkisen tilan. En yhtään ihmettele että 10% kansastamme syö mielialalääkkeitä, itsemurhatilastot on maailman huippua ja näemmä tilanne ei ole menossa parempaan suuntaan.

        Mielialalääkkeiden syöttämiselle on kaksi perustetta; lääkäri pääsee eroon potilaasta kirjoittamalla reseptin toivoen ettei potilas palaa ainakaan hänen vastaanotolleen, toisaalta muunlaiseen apuun ei ole resursseja. Monet mielenterveysongelmat olisi ennaltaehkäistävissä varhaisella puuttumisella, mm. lastensuojelussa, vanhempien alkoholiongelmien hoitamisella jotteivat uudet sukupolvet traumatisoituisi alkoholistiperheissä. Myös yhteiskunnan ahdasmielisyys, kansan jatkuva kurjistaminen ja päättäjien kansaan kohdistama halveksunta aiheuttaa ahdistusta.

    • nauraa makiasti

      No sekasippa sinäkin Tenua-keppi olet kun lukee sun sepustusta. Kuis monta putellia on tenttua mennyt jo tälle päivälle?

      ""Inglesin länsiosin.... länsi-inglesiin""

    • Haahuilija 72

      AP:lle tuu jo poies sieltä tarkkailemasta muiden loman viettoa. Jonkun verran tarvii viirata jossain lohkossa jos tommosia tarttee kirjoitella..........

    • tOtEaMuS, vAiN

      Pilkatkaa, pilkatkaa ( siitähän tässä on kysymys ) kyllä se pilkka, ennen pitkää kolahtaa omaan nilkkaan. Ihmisistähän on kysymys, lähimmäisistämme, eläkäämme ja olkaamme sen mukaisesti, kiitos.

    • näin on

      menkää vittu räksyttäjät jonnekin muualle, minä menen jokatapauksessa inglesiin,se on ihan helvetin hyvä mesta.

    • muari

      Minä menen myös Inglesiin, enkä ryyppää yhtään, nautin olostani. En käy suomalaisissa tanssipaikoissa, mutta syömässä voin käydä kuukauden aikana pari kertaa. Täällä haukkujat ovat tuskin kaikki edes käyneet kyseisessä paikassa, vaan ovat Thaimaan kävijöitä ja kuulleet isojen poikien puheita, mitkä eivät pidä paikkaansa. En ole nähnyt kahisevia tuulipukuja, niitä oli joskus viime vuosi tuhannella. Enemmän ruotslaiset siellä rellastaa.

      • Tuulenpuku

        No et o sitte ainakaan Inglesissä käyny koska mä vietä siellä ison osan talvee ja varustuksee kuuluu tuulipuku jota joutuu käyttää hiton usein kovan tuulen takia.

      • Tuulenpuku
        Tuulenpuku kirjoitti:

        No et o sitte ainakaan Inglesissä käyny koska mä vietä siellä ison osan talvee ja varustuksee kuuluu tuulipuku jota joutuu käyttää hiton usein kovan tuulen takia.

        Nii söi tarkotin et jos muari ei oo tuulipukui nähny...

    • Ei hassumpaa

      Inglesiin meno on vähän sama kun menee kotona aina mökille. Monet pääsevät mukavasti lähikentiltä. Kuusi tuntia jaksaa juuri istua ja taksilla kentältä 20 minuutissa. Ei täällä kaipaa mitään erikoisia elämyksiä, vaan mukavaa rentoutumista. Syö jokainen ilta viinien kanssa kunnolla ja istuskelee baareissa. Halvoilla takseilla voi ajella monesti päivässä. Ei tarvitse pelätä rosvoja, pommeja, ripuliakaan ei ole ollut koskaan. On aina viikon kerrallaan niin viihtyy hyvin. Nyt tulee käytyä parin kuukauden välein. Jos alkaa tuntua tyhmältä, niin ei mene sitten. Pitempi asuminen ei kiinnosta. Ei kyllä ole persaukisten hommaa.

      • valhetta vaan

        Vai lentokentältä 20 minuuttia Inglesiin. Varmaan sinä olet niitä jotka kertoo myös että tammikuussa on 30 varjossa?

      • Ei hassumpaa
        valhetta vaan kirjoitti:

        Vai lentokentältä 20 minuuttia Inglesiin. Varmaan sinä olet niitä jotka kertoo myös että tammikuussa on 30 varjossa?

        Kaksikymmentäminuuttia taksilla kentältä taas kun laski aika reipasta vauhtia ja 35 euroa. Tipit päälle. On sahattu väliä taksilla nytkin parin kuukauden sisällä kolmesti. Ensiviikolla kun lähden laitan sekuntikellon päälle, mutta täysin varmaa on, ettei 25 minuuttia ylity.

      • Ei hassumpaa
        Ei hassumpaa kirjoitti:

        Lämpötiloista, että nyt on uima-altaalla auringossa porukkaa ja lämmin, mutta varjossa viileää ja vaatii takin päälle. Itse istun tuulipuvun takin kanssa varjossa. Otin piruillessani tuulipuvun mukaan pidän sitä jatkuvasti, mutta en baareissa. Onkin tuulessa hyvä varuste. Kumma on että sisätilan lämpötila on ollut 22 - 22,5 astetta, kun luulin kylmäväni.

      • Mittasin
        Ei hassumpaa kirjoitti:

        Kaksikymmentäminuuttia taksilla kentältä taas kun laski aika reipasta vauhtia ja 35 euroa. Tipit päälle. On sahattu väliä taksilla nytkin parin kuukauden sisällä kolmesti. Ensiviikolla kun lähden laitan sekuntikellon päälle, mutta täysin varmaa on, ettei 25 minuuttia ylity.

        Oli sekuntikello päällä taksilla Inglesistä lentokentälle ja taksi ajoi 14 minuuttia 58 sekuntia, mitattuna liikkeellelähdöstä lentokentälle pysähtymiseen. Lähtö Topicalin liikenneasemalta. Suomikeskittymästä tulisi minuutti lisää. Lämpö varjossa päivällä tasaisesti viikon 20 - 21 astetta.

    • Kaikille teille

      Haistakaa kaikki pitkä passka!!

      • kysyn ny vaan

        Saitko orkun??

      • Voehan villu
        kysyn ny vaan kirjoitti:

        Saitko orkun??

        Töttöröö vaan. TÖTTÖRÖÖ SANOIN !!!!
        Tööt tööt tö röö!
        Perkeleeee että vituttaaaa!
        Vituttaako muita?
        VITUTTAAAAAKO??
        Persse sanon vaan. Persse

      • Sama vika täälläkin
        Voehan villu kirjoitti:

        Töttöröö vaan. TÖTTÖRÖÖ SANOIN !!!!
        Tööt tööt tö röö!
        Perkeleeee että vituttaaaa!
        Vituttaako muita?
        VITUTTAAAAAKO??
        Persse sanon vaan. Persse

        Et ole ainoa jota elo vituttaa. Aivan samassa veneessä ollaan. Jos tekisi köydestä lenkin ja menisi kiikkumaan. Olisiko se varma tapa lähteä pois täältä?
        Lääkkeillä kerran yritin mutta heräsin teho-osastolta. Ex-vaimo oli tullut omilla avaimillaan ja löytänyt. Harmitti niin vietävästi että en ollut ottanut avaimia pois. En muista miksi ne hänellä edes siis oli. Oli kuulemma jumalan varjelusta että hän juuri silloin oli päättänyt lähteä käymään. Jumalan pilkalta se minusta tuntui. Jumala vittuili minulle.
        Vitutti silloin ja vituttaa edelleen. Olisiko tuo köysi viritelmä siis parempi. Siinä ei voi epäonnistua.

      • 9+4
        Sama vika täälläkin kirjoitti:

        Köysi on varma tapa lähteä. Pitää muistaa ettei ota mitään ikivanhaa ohutta narua vaan kunnon vahva köysi ja ei mene mihinkään lahoon oksaan hirttäytymään. Ei mene kuin nilkat ympäri jos naru tai oksa katkeaa.

        Tosimiehet malttaa mielensä ja odottaa lomaa kanarialla. Ajatelkaa sitä tapaa lähteä. Ensin ottamaan rohkaisuryyppyjä mummolaan ja muistelemaan sitä lapsuuden mummolaa. Siellä ensin itkee ja vollottaa surkeaa elämää. Sitten illalla kun aurinko laskee. Pieni tuulenpuuska huojuttaa palmuja. Sinne köysi ja viimeinen silmäys dyyneille. Siinä olisi tyyliä.

      • SIUNAUSTA !!!
        9+4 kirjoitti:

        TAIVAS VARJELE MITÄ VINKKEJÄ !!!

      • Snapshotti

        Siinäkin viimeisessä silmäyksessä on riskinsä, että vielä ehtii vilahtaa homopari dyyneillä ja tuulipuku-kävelysauva - yhdistelmä oikeassa alakulmassa.

      • takuu juttu
        Sama vika täälläkin kirjoitti:

        Et ole ainoa jota elo vituttaa. Aivan samassa veneessä ollaan. Jos tekisi köydestä lenkin ja menisi kiikkumaan. Olisiko se varma tapa lähteä pois täältä?
        Lääkkeillä kerran yritin mutta heräsin teho-osastolta. Ex-vaimo oli tullut omilla avaimillaan ja löytänyt. Harmitti niin vietävästi että en ollut ottanut avaimia pois. En muista miksi ne hänellä edes siis oli. Oli kuulemma jumalan varjelusta että hän juuri silloin oli päättänyt lähteä käymään. Jumalan pilkalta se minusta tuntui. Jumala vittuili minulle.
        Vitutti silloin ja vituttaa edelleen. Olisiko tuo köysi viritelmä siis parempi. Siinä ei voi epäonnistua.

        Jos minun pitäisi matkustaa lomalle Kanarialle niin ennemmin menisin tuohon kiikkuun.

      • upea canaria
        9+4 kirjoitti:

        Köysi on varma tapa lähteä. Pitää muistaa ettei ota mitään ikivanhaa ohutta narua vaan kunnon vahva köysi ja ei mene mihinkään lahoon oksaan hirttäytymään. Ei mene kuin nilkat ympäri jos naru tai oksa katkeaa.

        Tosimiehet malttaa mielensä ja odottaa lomaa kanarialla. Ajatelkaa sitä tapaa lähteä. Ensin ottamaan rohkaisuryyppyjä mummolaan ja muistelemaan sitä lapsuuden mummolaa. Siellä ensin itkee ja vollottaa surkeaa elämää. Sitten illalla kun aurinko laskee. Pieni tuulenpuuska huojuttaa palmuja. Sinne köysi ja viimeinen silmäys dyyneille. Siinä olisi tyyliä.

        Tuohan oli miltei romanttinen tapa jättää hyvästit.

      • asiaann
        Voehan villu kirjoitti:

        Töttöröö vaan. TÖTTÖRÖÖ SANOIN !!!!
        Tööt tööt tö röö!
        Perkeleeee että vituttaaaa!
        Vituttaako muita?
        VITUTTAAAAAKO??
        Persse sanon vaan. Persse

        Onko tuo nyt asiaan liittyvää?

    • Paikalla nyt

      Apilaniityssä keskivahvassa humalatilassa ja tulee poikkeuksellisen hyvää musiikkia. Aika mukavasti on porukkaa ja pitää lähteä hakemaan.

      • Ei me ryypätä siellä

        Ei me mennä sinne ryyppäämään !
        Me menemme sinne ulkoilemaan ja katselemaan maisemia.
        Ei, me ei mennä juomaan sinne.
        Ehkä hieman viiniä ruuan kanssa , mutta ryyppäämään ei mennä.
        Iltasella käymme Ryysyrannassa laittamassa jalalla koreasti
        ja siinä sivussa lasi vettä tai Cokista , ehkäpä tilkka talonerikoista .
        Ei me mennä sinne ryyppäämään !
        EI !

        "Pääseeköhän kotimatkalla vielä koneeseen" ?

      • Paikalla nyt

        Nyt Iskelmäbaarissa ja kohta Olli Lindholm esiintyy. Tupa täyttyy varmasti. Miksihän olen niin innoissaan kun pitäisi olla niin hirveä paikka? Bacardikola maistuu hyvältä ja tytöt näyttävät näteiltä.

      • Terveempi suunta
        Paikalla nyt kirjoitti:

        Nyt Iskelmäbaarissa ja kohta Olli Lindholm esiintyy. Tupa täyttyy varmasti. Miksihän olen niin innoissaan kun pitäisi olla niin hirveä paikka? Bacardikola maistuu hyvältä ja tytöt näyttävät näteiltä.

        THÄH !
        Puhuiko täällä joku näteistä tytöistä ?
        Eihän Inglesin sivuilla ole aikoihin puhuttu muusta , kuin
        homoista ja pazkan kans leipomisesta .

      • tenukeppi55
        Paikalla nyt kirjoitti:

        Nyt Iskelmäbaarissa ja kohta Olli Lindholm esiintyy. Tupa täyttyy varmasti. Miksihän olen niin innoissaan kun pitäisi olla niin hirveä paikka? Bacardikola maistuu hyvältä ja tytöt näyttävät näteiltä.

        joo , tytöt näyttää kaikki hyviltä kun ottaa riittävästi tärpättiä.

      • Anonyymi

        Mä oon paksumahanen kodari ja täytyy löytää semmonen 20 v kiltsi joka saa mulkun seisoo.
        Ei mikään läski mutta sortteeva, soita heti!

    • tentttu

      Hei, tenukepit, hyppikää
      nyt on juottolat auki

      vain hetken kestää humalaa
      sekin päättyy pian krapulaan.

      Hei, tenukepit hyppikää
      nyt on riemun raikkahin aika

      hei, tenukepit hyppikää
      tääl on ain juottolat auki.

      • Paikalla nyt

        Taitavalla juomisella olet jokainen ilta baarissa mukavassa nousuhumalassa, mutta ei koskaan krapulassa. On runsaasti kokemusta. Oli muuten todella paljon porukkaa Olli Lindholmia katsomassa. Huono puoli oli, että tanssilattia oli täynnä katsojia ja ei voinut käydä tyttöjä tanssiin. Vastapainoksi oli hyvää musiikkia ja tunnelmaa.

    • Suurvisiiiri

      Ingles, joka maanantai klo 21- , Tenukeppien kokoontumisajot.

      Nyt aloitetaan käytäntö jolla kaikki Inglesin tenut kerääntyvät viikoittain yhteen paikkaan. Päivä voisi olla vaikka maanantai koska on hiljainen muutenkin. Autolla ei tietenkään ajeta vaan ihan kävellen. Olisi yhteinen tapaaminen suomalaisille kerran viikossa ilman mitään taka-ajatusta. Paikka voisi vaihdella viikottain tai sitten yksi paikka. Pääasia että suomalaiset pitäisivät yhtä eikä ketään vieroksuttaisi pois joukosta. Tällä ei suljeta nykyisiä paikkoja ulos vaan tilalle tulee ihan uusi tapa kokoontua.

      Nyt tarvitaan ideoita, paikkoja, tapoja jne. Sana on vapaa...

    • Kaaiken nähnä

      1970 luvulla suomijuoppojen lempipaikka oli K. Keihäsen Mallorcan Terreno. 1980 luvulla se oli nuhruinen LasPalmas, joka oli jo siintyvä turistimesta paremmanväen piirissä. Sittemmin EU rahalla laitettiin paikat kuntoon. 1990 luvulla se oli Aurinkorannikko. 2000 luvulla se oli Turkin Alanya. 2010 luvulla se on Ingles, joka on alennusmyynnissä ränsistyneiden hotellien ja katujen vanavedessä. Turistivirta on sinne hiljentynyt, eikä apartamentoksilla ole varaa tehdä mitää suuria remontteja, kun on epävarmaa tulevaisuuden turistivirrat. Muutama katu ja aukio on lähivuosina saanut uuden pinnoitteen. Ilmeisesti EU rahalla kohennetaan pikkuhiljaa koko kaupunki, kuten Las Palmas. Menee varmaan parikymmentävuotta EU rahaa odotellessa? Jalkakäytävät on todella likaiset. Pinttynyttä haisevaa koirankusta on joka ikisen lyhtypylvään ja kadunkulman reunassa. Koiranulosteita siellätäällä. Nykymenolla inglesistä ei tule koskaan enää suosittua turistipaikkaa. Ei fiksut turistit tule toistakertaa säälittävään läävään. Jalkakäytäviä en ole nähnyt siivottavan/pestävän vuosikymmeniin, kuten 1970-80 luvuilla tehtiin. Silloin siellä kulki siivouspartioita ja oikein rätinkanssa pyyhittiin lyhtypylväitä ja roskakoreja. Harjattiin jalkakäytäviä ja kerättiin roskat. Ei ollut yhtään tyhjää apartamentoshuonetta. Vuokrat oli niin kovat, että oppaatkin majoitettiin kymmenien kilometrien päähän halvempiin apartamentoksiin.

      • Niin Terrenon kuin Torremolinoksen nähneenä olen päässyt läheltä näkemään kuinka Suomi matkailijat vuosi vuodelta ovat parantaneet käytöstapojaan.Tänä päivänä suosituin turistikohde on Espanja ja sen monet paikalliskohteet.Playa del Ingles on varsin siisti vaikkapa Helsinkiin verrattuna ja eräs suosituimmista kohteista jo laajuutensa( Ingles, San Agustin, Bahia Feliz, Meloneras, Maspalomas)takia.Hyviä ja laadukkaita hotelleja on useita joten majoitusvaihtoehtojen moittiminen kertoo asiantuntemattomuudesta.Hinnatkin ovat varsin edulliset niin majoituksen kuin ruokien suhteen.Suomijuoppoja nykyisin ei taida löytyä kuin jostain Aurinkorannikon vakioasukaskeskittymistä.Kehitys kehittyy myös Inglesissä!!!

    • RämäRysä

      Kommenttisi todistaa ainoastaan sen ettet ole paljon maailmaa nähnyt, sillä muuten et kehuisi niin kulahtanutta paikkaa kun Ingles on.

    • Mikä nyt sitten on "paljon maailmaa".Välimeren pohjoisranta on tuttu Albaniaa myöten.Keskieurooppaa on käyty Lichtensteinistä Gibraltarille.Tulkitset kommenttiani väärin,joten sinun tulkintakykysi joutuu outoon valoon.Ei se ,että käyn usein Inglesissä ole pois muusta matkailusta,tänään varasin matkan saksaan.

    • RämäRysä

      Tulihan se siittä, et ole paljon maailmaa nähnyt!

      • Perdone.

        Noilla sanoilla on mullekkin räksytetty! Aina on joku, joka on kiertänyt enemmän maailmaa, kuin minä, mutta onko todella nähnyt sitä ympäristöä ja kansaa, jonka seasssa on hetken piipahtanut?

        Itsensä kehujia kyllä maailmassa riittää ikuisesti!
        Ja toisaalta kulahtaneen, "et ole paljon maailmaa nähnyt" - höpötyksen latelijoita!
        Samat itsekehujat haukkuu toisten kokemisia ja näkemisiä.

        En usko että me pitkäaikaisen Espanjan matkailun kokijat olisimme kovinkaan vähän maailmaa nähneet, koska olemme käyneet hyvin monella muullakin seudulla
        aikojen kuluessa!
        Kaikkea ei kukaan edes halua olla näkemässä.

      • Vastauksessa myös kysyin ,mikä on paljon.Kateus paistaa jutsta kuin pihtikintut polvihousuista.

    • Ingles = Rysä

      Et kai oikeasti usko että joku voisi olla kateellinen jostain Inglesistä, sinnähän nyt pääsee muutamalla satasella jos tuulinen ja kolea ränsistynyt turistirysä kiinostaa.

      • Näinkö on?

        Sait orkun ja tyydytyksen tuosta kirjoituksestasi?

      • Ingles = Rysä
        Näinkö on? kirjoitti:

        Sait orkun ja tyydytyksen tuosta kirjoituksestasi?

        Vain Inglesissä viihtyvä pervo voi saada orkun jostain kirjoituksesta, hyi h:vetti mitä sakkia!

    • jjuuhh

      Miksi ei saa ryypätä? ootteko kateellisia vai miksi se teitä kiinostaa miten muut lomansa viettävät?

      • Bailu-paikka

        Perdone:
        Tämän ketjun järkevin lause , jos saan lainata ?
        " Kaikkea ei kukaan edes halua nähdä " .
        On aivan totta , että Maailmassa on paljon paikkoja , joita ei
        kannata nähdäkkään .
        Itse useita kertoja Inglesissä käyneenä alan pikku hiljaa väsyä
        paikkaan , mutta en halua riistää iloa niiltä , jotka vielä
        jaksavat bilettää ankarasti , sillä sitä vartenhan Ingles on olemssa .

        Ei kukaan voi joka paikkaa nähdä , eikä kannata edes yrittää .

      • Tenu Keppi Hevonen
        Bailu-paikka kirjoitti:

        Eihän Inglésissä edes voi bailata enää. Sama mennä itikseen... kaljajuoppoja ja huumekauppiaita.

    • caramba

      Las Palmas on siisti ja siivotaan Canterasilla joka päivä, ei todellakaan ole likaista, Hki on likainen ja sottainen, roskat ja tumpit heitetään surutta joka paikkaan, olen käynyt Las Palmasissa jo yli 40v ja se on todella upea paikka.Inglesissä käyn joskus päivän vierailulla, no siitäkin on jo kohta 3v, enkä matkoilla etsi turisteja, vaan olen paikallisten seurassa.

      • aaaee

        KYSYMYS : Etkö itse mielestäsi ole turisti ?
        VASTAUS : Kyllä olet ,etkä muuksi muutu .

      • caramba
        aaaee kirjoitti:

        KYSYMYS : Etkö itse mielestäsi ole turisti ?
        VASTAUS : Kyllä olet ,etkä muuksi muutu .

        Olen yksi canarios, en suomalainen. Olen matkaillut niin paljon canarialla että voin sanoa olevani canario. Juntti en myöskään ole, vaan inhoa junttismia ja suomalaisia sandaalin kuluttajia. Koen olevani, enkä pelkästään koe vaan olenkin heidän yläpuolellaan.

      • donluis-
        caramba kirjoitti:

        Minä saan haukkumista osakseni kun sanon olevani canario ,mutta ei se niin haittaa sillä koen olevani yksi meistä ,ja olenkin. Useimmiten kuitenkin käytän toista nimimerkkiä ,sillä saan vain kateellisten vihaa päälleni jos omallani kirjoitan,ei kivalta se tunnut kyllä.Kiva että toisetkin ovat kanarioksia ,kuten itse olen.

      • oonsuomalainen
        caramba kirjoitti:

        Olen yksi canarios, en suomalainen. Olen matkaillut niin paljon canarialla että voin sanoa olevani canario. Juntti en myöskään ole, vaan inhoa junttismia ja suomalaisia sandaalin kuluttajia. Koen olevani, enkä pelkästään koe vaan olenkin heidän yläpuolellaan.

        Ja tietysti Playa del Ingles joka ikinen kerta , niinhän ?
        Ei kiitos , en halua olla canarios , vaikkakin vierailen siellä toisinaan.
        Jätettäköön tuo nimitys alkuperäisille Canarialla syntyneille espanjalaisille.

      • blues_brother-
        oonsuomalainen kirjoitti:

        Ja tietysti Playa del Ingles joka ikinen kerta , niinhän ?
        Ei kiitos , en halua olla canarios , vaikkakin vierailen siellä toisinaan.
        Jätettäköön tuo nimitys alkuperäisille Canarialla syntyneille espanjalaisille.

        "Jätettäköön tuo nimitys alkuperäisille Canarialla syntyneille espanjalaisille."

        Canarios nimitystä käytetään yleisesti myös meistä talvikaudet canarialla asuvista sekä vakituisesti täällä pitkään asuneista ulkomaalaisista. Meitä suomalaisia canarioksia on täällä Playa del Inglésissäkin iso porukka. Don luis, minä, perdone, nämä on varmasti täälläkin lukijoille tuttuja nimiä. Kaikki olemme canarioksia

      • tenukepit
        blues_brother- kirjoitti:

        Joo ! Siinähän tuli jo yhteensä kolme.
        Tuo aloittajan mainitsema" tenukeppi" on kuitenkin , ehkä sattuvampi nimi
        , myös teille kaikille kolmelle.

      • SurkeaMesta
        blues_brother- kirjoitti:

        "Jätettäköön tuo nimitys alkuperäisille Canarialla syntyneille espanjalaisille."

        Canarios nimitystä käytetään yleisesti myös meistä talvikaudet canarialla asuvista sekä vakituisesti täällä pitkään asuneista ulkomaalaisista. Meitä suomalaisia canarioksia on täällä Playa del Inglésissäkin iso porukka. Don luis, minä, perdone, nämä on varmasti täälläkin lukijoille tuttuja nimiä. Kaikki olemme canarioksia

        Olis se kauhea rangaistus jos joutuisi olemaan Inglesissä koko talven, 10 vuotta sitten kävin 2 kertaa, nimittäin ensimmäisen ja viimeisen. Viikko riitti oikein hyvin eikä ole tehnyt mieli palata.

      • vainsuomalainenmies
        caramba kirjoitti:

        Olen yksi canarios, en suomalainen. Olen matkaillut niin paljon canarialla että voin sanoa olevani canario. Juntti en myöskään ole, vaan inhoa junttismia ja suomalaisia sandaalin kuluttajia. Koen olevani, enkä pelkästään koe vaan olenkin heidän yläpuolellaan.

        Suomen passi sulla kuitenkin on, eiks canariona sulla pitäisi olla Espanjan passi, kun et kerta suomalainen ole, voi vitsi mikä juntti.

      • Halpaaviinaa
        vainsuomalainenmies kirjoitti:

        Suomen passi sulla kuitenkin on, eiks canariona sulla pitäisi olla Espanjan passi, kun et kerta suomalainen ole, voi vitsi mikä juntti.

        "vainsuomalainenmies" & "SurkeaMesta"
        Olette täysin oikeassa , enkä itse millään kehtaisi myöntää kenellekkään , että viettäisin kaikki lomani Kanarialla.

        Typeryyden huippuna mainittakoon ne onnettomat , jotka jäävät venymään
        kesäksikin- paikallisten nauruksi - sinne soramontun laitaan.

      • canari
        Halpaaviinaa kirjoitti:

        "vainsuomalainenmies" & "SurkeaMesta"
        Olette täysin oikeassa , enkä itse millään kehtaisi myöntää kenellekkään , että viettäisin kaikki lomani Kanarialla.

        Typeryyden huippuna mainittakoon ne onnettomat , jotka jäävät venymään
        kesäksikin- paikallisten nauruksi - sinne soramontun laitaan.

        Ymmärrän kantasi "Halpaaviinaa" -halvemmalla saat viinasi toki Virosta.

      • eeeiii
        canari kirjoitti:

        Ymmärrän kantasi "Halpaaviinaa" -halvemmalla saat viinasi toki Virosta.

        Mutta on se lämpimällä hiekalla niin paljon miellyttävämpi sitä pulloa kallistaa.
        Inglesissä sitä ei tarvitse harrastaa yksin , sillä saman henkisiä canarioita
        riittää kyllä pilvin pimein.

    • On mielenkiintoista havaita ,kuinka nimimerkkirosvot mellastavat aina vaan.Kirjautuminen kertoo totuuden.

      • RLla

        Totuuden? Mistä?

      • Kuka kukin on.

      • RLla

        No kukas sä sitte olet?

      • Käytin nimimerkkiä donluis(kirjoitin sen eri tavalla aiemmin)ensimmäisenä näillä palstoilla.

      • donIuis
        donluis kirjoitti:

        Käytin nimimerkkiä donluis(kirjoitin sen eri tavalla aiemmin)ensimmäisenä näillä palstoilla.

        Korostaisin vielä, että olen innokas Inglesin kävijä ja ihan syystä...jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

        ...pusuja kaikille...

    • vaioiskosavossa

      Kysyisin vaan ihan uteliaisuuttani kun satuin piipahtamaan, että missähän päin Suomea tuo aloittajan mainitsema Ingles mahtaa sijaita? Näitten juttujen perusteella veikkaisin sen olevan tuolla Lapin suunnalla. Tiijä häntä.

      • EioleSavossa

        Kyllä Ingles on siellä missä mainittu, Playa del Ingles. Täällä esiintyy kaikenlaisia canarioita ja muita paljon muka maailmaa nähneitä, juttuja ei kannata ottaa vakavasti. Ei sitä tarvitse erikseen kuuluttaa että on kiertänyt maailmaa, suurin osa on. Tenukepit ovat joviaaleja suomi-heimoon kuuluvia täysin harmittomia ja iloisia ihmisiä. He nauttivat muutamista viikoista mukavassa ympäristössä iloisten ihmisten kanssa. Tenukepin ei tarvitse nöyristellä ketään, tenukeppi antaa arvon muillekin eikä kehu itseään tarpeettomasti. Häirikkö ei ole synonyymi sanalle tenukeppi.
        Tenukeppi on kunnia-arvoinen nimitys huumorintajuisesta, hyvinkäyttäytyvästä aurinkolomaa viettävästä suomalaisesta. Ja piste.

      • uuuuiiie

        Olen nähnyt Inglesissä useitakin tenukeppejä ja mainittava on ,että ovat
        olleet nais puolisia ja suomalaisia

    • Usean käyntikerran jälkeenkään en ole tenukeppiyhdyskuntaan törmännyt ,missä lienee pitävät majaansa.Olisi mielenkiintoista tavata tuo ryhmä.

      • ddddddi

        Kysele niiltä "canarioilta" , siis näiltä suomijunteilta , jotka eivät ymmärrä lähteä
        paluulennolla kotiin.

    • Tinurit

      Tenukepit rulaa. Yes, yes !!!

    • Jasuhstadi

      Nyt tilasin matkan Inglesiin 4viikkoa 6.2.2016 lähtö. On niin mahtava paikka, hyviä ruokaravintoloita, hyvä hiekkaranta, hyvä ilmasto. Kiva mennä kuuntelemaan Pave Maijasta, Laura Voutilaista ym eikä paljoakaan maksa 10€ liput. Aivan mahtava paikka. Ei tarvitse helmiskuussa loskassa rämpiä.

      • Tilattuon

        Jeps, maaliskuun puolella ja vain viikko, mutta samaa mieltä, erilaiset päivä-ja iltariennot tarjolla kävellen tai muutaman euron taksilla. Ravintoloitakin löytyy
        joka makuun eri turistimaiden omat paikat.

      • Tenttukeppi

        Tervetuloa tänne iloisten tenukeppien joukkoon. Inglesin reissaajat ovat positiiviä ihmisiä jotka pitävät auringosta ja mukavasta lomaohjelmasta. Tässä joukossa ei näy ryppyotsia. Hauskaa pidetään suomalaisten ja ulkomaalaisten kanssa. Välillä irkkubaarissa, välillä suomibaarissa karaokea. Jaksaa taas painaa sitten loppuvuoden Suomen loskassa ja rännässä. Tämä on se Satumaa, aavan meren tuolla puolen. Ja vielä kohtuu hinnalla. Odotan jo kävelyä hiekkadyynien rannalla paljaat varpaat meren aalloissa.

      • Odotusta

        Joo, kyllä se on hieno hetki marraskuussa kun tulee lentokentälle, siitä kiireesti hotelliin ja sitten Apilanittyyn ottamaan ensimmäinen reissun lonkero. Sitä tunnetta on vaikea kuvailla kun siinä juo eka lonkeroa ja katselee millaista porukkaa on liikenteessä. Tietää, että on reilu viikko aikaa syödä hyvin, istuskella baareissa ja tanssia naisten kanssa. Iskelmäbaarissa on jo tammikuulla aika lailla esiintyjiä, mutta kohta lisääntyy muillekkin kuukausille. Ystävät nähdään!!

    • Spulitus.Spurgus

      Otetaan tenua, ennen ja jälkeen Apinaniityn. Kohta taas mennään

      • hmmmmmmh

        Onkos sinne nurkille rantautunut näitä turvapaikanhakijoita, syyrialaisia, afrikkalaisia, afganistalaisia ynnä muita? A Merkel patistaa itäblokinkin maita ( - Suomi nuihin maihin luettuna?? ) solidaarisuuden nimissä majoittamaan enemmän ja enemmän rajojen poikki tulevasta väestä. Mietityttää vain Kanariankin saaret, jotta mahtuishan sinne ja ei olisi lämmityskulujakaan. Kelpaisi nuhjaantuneetkin hotellit vallan mainiosti.

    • Eläköön.suomi.tenut

      Nyt on taas iltapäivälehdistössä kirjoiteltu suomalaisista ja norjalaisista öykkärijunteista. Juntit aiheuttavat häiriöitä, haisevat, ovat epäsiisteissä asusteissa. Mutta eikö se ole oikea juntti joka haisee hieltä ja hevoselta. Vanha viinan haju sopii siihen tuoksuyhdistemään hyvin. Inglesin tenukepit eivät tuohon kategoriaan kuulu. Tenut ovat hyväkäytöksisiä ja harmittomia suomimatkailijoita joilla on terve itsetunto.

      • Tenutin

        Pitää paikkansa.

    • himmeää

      Nyt on tenukepit sammuneet tältä vuodelta. Ensi syksyn matkoja varataan täyttä vauhtia. Tenua taas kaivataan ja keppiyhdyskunta laajenee joulun aikoihin ja vuoden vaihteessa. Inglesiin kaivataan reterikkiä ja nykäspoikaa. Kesän jälkeen mennään katkaisuun niin maksa taas jaksaa. Haimalle syyslomaa elokuussa.

      • ANNAMANUMASSIA

        HEI MANU, VIPPAA MUUTAMA MARKKA
        MIKS SÄ OOT NIIN SAATANAN TARKKA

    • A-luokkaa.ovat

      Inglesin tenukepit ovat parasta A-luokkaa. Viikko lomalla, perseet olalla.

    • kaudenaloitus

      Syksyn 2016 tenukeppikausi on taas alkamassa. Suomibaarit aukeavat ja oluthanat siinä samassa. A-luokan porukka on taas liikkeellä p.erseet olalla.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      69
      2291
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1762
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1440
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1437
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      242
      1383
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      83
      1232
    7. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1205
    8. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      370
      1185
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1175
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      338
      1137
    Aihe