heippa oli heinäkuu lämmin iltapäivä vuosi 2004 minäkin säntäsin sättäilee kuinka ollakkaan kun jo minunki niki huomattiin olin onnellinen oli tosi viehättävä henkilö toisena jutustelussa mukana, ajan myötä jopa tavattiin ihastuttiin ja R...... elämä jatku minäkin luulin olevani haluttu ihminen ,kuinka ollakkaan olinkin vain vaihtoaskel jota liikutettaan tanssin tahtiin,olin otettu kunnes huomasin etten olekkaan muuta kuin vain henkilö jolle voi soittaa kirjootella ja sanoo tarvittaessa ei tästä tuu mitään olisimpa elännyt toisin nytkään ei tarvis miettii miten uni tulloo tullooko oleskaan olen jo nytkin piehtaroinu 2 tuntii ei häivääkään et uni tulis siks päätin kirjootella jotta kokemuksien perusteella olen hiukka lisää varuillaan, enkä ihan usko mihin vain Oletko kokenu samoin onko jotain ulos pääsyy kerro niistä minulle päätin et jos nyt vielä joku on joka pääsee mua pyrittää olen vieläkin epäröivä jotta ei tuu syvällisii pettymyksii, tällä hetkellä en voi sanoo muuta kuin olen ihan rikki menee aikaa ennen kuin tulloo syvällinen luottamus takasi miehiin , kun kerran pettyy pettyy toisenki kerran jos haluut kommentoija otan mieluusti vastaan nainen huone 50
RAKKAUAS ON RAASTAVAN PETOLLISTA
YKSIN
6908
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
yritetään kestää kyl aika haavat parantaa
onhan se kovaa aikaa mulla jo nyt helpompaa
jaksamisii sinulle ei miehet ole sen arvosii et kannattaa sen takii yö uniii menettää!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Tässä viestissä kiinnitin huomiota siihen, että et ajatuksissasi jättänyt tilaa sille, että sitä voi ihastua ja kun paremmin tutustuu, huomata ettei eväitä tai yhdistäviä tekijöitä, rakkauteen asti olekaan.
Eikö silloin ole toisen huomioonottamista se, että sen sanoo?
Ei se, että te ette olleetkaan ne ihmiset jotka yhteen sopivat, tee sinusta huonompaa. Eikä kai siitä miehestäkään.
Ymmärrän jos tuollaisessa tilanteessa suree ja on pettynyt. Mutta, luottamuksen menetystä miehiin yleensä ja katkeruutta, on vaikeampi ymmärtää.
Suhteen loppuminen on aina peiliin katsomisen paikka, kummallekin. Itsetunto on silloin kovilla.
Ehkä se, jos peiliin katsoessasi kykenet ajattelemaan, että pieleen meni, mutta olen aika kovettu nainen, kun sentään uskalsin yrittää... auttaa vähän.
Minä toivon nyt, että kukaan ei pahoita mieltään. Sillä se, mitä seuraavaksi sanon, ei ole tarkoitettu ketään vastaan. Sydänsuruistakin olen oman osani saanut.
Olen nuoruusvuosistani lähtien silloin tällöin ihmetellyt kuitenkin sitä, kuinka vähän ihastumiset/rakastumiset, romantiikka/häät ja sen sellaiset minua kiinnostavat. Tietenkin ne kiinnostavat henkilökohtaisella tasolla, mutta ei yleisellä tasolla niin, että jaksaisin aina yhä uudelleen palata aihepiiriä pohtimaan. Minua ei esimerkiksi teini-iässä lainkaan vaivannut, silloin varsin polttavana ilmassa leijunut kysymys: Kuka on ihanin Johnny, Danny vai Kirka? Ja kuitenkin, kun katson peiliin, huomaan selvästi näyttäväni naiselta. Olenko jonkinlainen mutaatio?
http://www.positiivarit.fi/aarteisto/huoneentauluarkisto/index.asp?id=3520
Kiitos kun kun on tuskaa kyl joskus toivottavasti myös on auringoistakin.....
Moi,
Siis heinäkuu 2004 eli tätä vuotta? Ei se ollut niin lyhyessä aikaa rakkautta, enintään ihastumista, sillä rakkauteen "ensi silmäyksellä" en usko. Minun on vieläkin vaikea toipua 2002 loppuneesta rakkaudesta, se ei ollut ihastumista.
Ihan hyvällä sanon sinulle, erota ihastuminen, rakastuminen ja rakastaminen. Tsemppiä!