Totuus

Nainen tuijotti likaisesta ikkunasta ulos öiseen pimeyteen näkemättä mitään. Puhelu, se oli ainoa ajatus joka hänen päässään sillä hetkellä oli. Puhelu, johon hän oli vastannut vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Miten se oli mahdollista? Mikä oli saanut Julian muuttamaan mielensä kaikkien näiden vuosien jälkeen? Nainen huokaisi, hän oli ollut monesti jo lähellä, liian lähellä. Eihän se ollut mahdollista! Se ei voinut olla. Naisen katse kiinnittyi kadun ylittäviin kahteen mieheen. Hienoa! Hän vetäisi tulenpunaisen neuleensa päälle tuolilta mustan reisiin ulottuvan nahkatakin, veti rintoihin ulottuvat paksut sysimustat hiuksensa takin alta, otti pöydältä matkapuhelimensa ja avaimensa. Hän kääntyi ympäri, käveli huoneen poikki ovelle, nosti oven vierestä mustan laukun ja lähti huoneistosta käytävää vasemmalle. Kävellessään hän selasi matkapuhelimensa muistiota ja valitsi Julian numeron. Astuessaan kolmannesta kerroksesta palo-ovesta ulos rappusille puhelimen toisesta päästä ilmoitettiin ettei numeroon saatu yhteyttä. ”Saatana.” nainen kirosi ääneen mennessään portaita alas kadulle. Kävellessään katua alas kohti keskustaa hän etsi katseellaan taksia. Eikä mennyt kauaakaan, kun hän sai yhden. ”Lentokentälle.” Christina sanoi kuskille vetäessään oven kiinni. Kuski nyökkäsi.