Olen alkanut miettiä, pidänköhän kissaani nälässä?
Ruokin puolivuotiasta pojuani IAMS penturuualla, kolme kertaa päivässä reilun 20 g eli yhteensä n. 65-70 g päivässä. Tämä on hieman enemmän, mitä pussin päällä annosteluohjeessa sanotaan.
Silti kissani ahmii kerta-annoksen kupistaan liioittelematta puolessa minuutissa (mittasin jopa kellolla..). En ole ikinä ennen tällaiseen ahmattiin törmännyt, pelkkä ruokakaapin oven kolahdus saa kissan aivan innosta sekaisin. Olen aivan varma, että se söisi kaiken, vaikka kuppia täytettäisiin jatkuvalla syötöllä. Onko jollain muulla tällaista koiramaista kissaa?
Voikohan noihin annostusohjeisiin luottaa? Kissani on sisäkissa, enkä haluaisi päästää sitä liian pulskaksi. Tällä hetkellä se on eläinlääkärin mukaan ihannepainoinen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä on n. 1,5 vuotias leikattu poikakisu, joka on ihan mahdoton ahmatti. Ruokaa herra saa pari kertaa päivässä ja aina se hotkii kaiken kuin ei olisi ruokaa viikkoon nähnyt, vaikka mikään alipainoinen luikku ei olekaan. Ja jos silmä välttää niin se hotkii suihinsa kaiken näkemänsä syötävän appelsiinia ja banaania lukuunottamatta.. Nyttemmin se on tosin pentuajoista (tuli meille n. puolivuotiaana löytöeläintalosta) hieman rauhoittunut, silloin kun se koitti viedä ruoat jopa haarukasta ja lautaselta kun itse söin.. Tainnut raukka olla pikkuisena nälissään :(
Meidän kissat on kans samanlaasia ahmatteja. Mä en ehdi ruokkia niitä päivällä, mutta ku tuun iltapäivällä kotiin, niin annan niille suuren paistinpannullisen ruokaa (kissoja 8), niin ne kans hotkivat ruuat kuin ei olisi ikinä ruokaa nähneetkään, mutta hassuinta tässä on että niiltä jää ruoka joskus ihan syömättäkin melkein kokonaan, kun ovat koko päivän saaneet syödä hiiriä.
Meilläkin on kotona 5-vuotias kolli, joka on omistautunut syömiselle niin ettei muuta tekisikään(on madotettu).Herra pitää purkkiruoasta niin paljon että söisi mielellään myös 1 vuotiaan pentumme annoksen:). Aina kun jääkaappi aukeaa se ryntää samantien keittiöön. Pikkuhiljaa on ruvennut tuntumaan että olisiko kissamme pitänyt syntyä koiraksi...
Meidän poika oli kanssa pentuna ihan mahdoton ahmatti. Se olisi syönyt kyllä kaiken mitä eteen lattoi. Ruokaa oli pakko annostella, ja välillä tuntui että kissa on nälissään. Nyt kissamme on 3v ja kupissa voi olla raksuja koko ajan, hän käy välillä syömässä mutta ei ahmi niin kuin pienenpänä.Mutta en usko että pari ekstra annosta pahaksi on, eihän kissan nälissään huutamistakaan ole kiva kuunnella.