Haluan sanoa jotakin teille, jotka kenties etsivät täältä apua siihen alemmuuden tunteeseen, joka johtuu koulukiusaamisesta. Kiusaajille minulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa. En inhoa kiusaajia, eiväthän he tiedä mitä he tekevät. Kiusaajiakin haluaisin kyllä voida auttaa, mutta en usko että siihen pystyisin, niin suuria ongelmia heillä tuntuu olevan. Ja omia kokemuksia minulla on vain kiusatun roolista.
En ala omaa tarinaani tähän kirjoittamaan, se olisi varmasti liikaa monelle. Voin vain sanoa, että tiedän missä pohja on. Siellä olen käynyt, ehkä jopa sen alapuolella. En silloin uskonut itsekään, että pääsisin sieltä joskus ylös, enkä usko oikeen vieläkään, että olen tässä nyt. Jo heti alussa päätin, että itsemurhaa en tee ja sitä päätöstä en kadu. Pidän itseäni ihmisenä nykyään.
Minun suojautumiskeinoni kiusaajia vastaan oli näytellä, etten välittäisi. Voinkin sanoa, että olen taitava peittämään itkun, taito sekin. No, ne sanat kuitenkin pääsivät sisälleni, ja osuivat suoraan sydämeen. Siellä ne sitten pyörivät tuhoten kaiken mitä siellä oli. Ulos en niitä sanoja päästänyt, en voinut. Ne sanat tuhosivat itsetuntoni, veivät itsekunnioitukseni ja saivat minut tuntemaan itseni aivan arvottomaksi. Tai no olihan minulla tehtävä. Kenelle muullekaan olisi voitu nauraa yhtä pilkallisesti.
En sano, että itsensä puolustamatta jättäminen oli hyvä ratkaisu. En vain keksinyt parempaakaan. Ei hyvää ratkaisua olisi ollut olemassakaan. Ikinä en antanut lupaa itselleni alentua sille tasolla mistä kaikki paska päälleni tuli. Olin mieluummin yksin. Valitse sinä oma keinosi vastaanottaa kaikki se valhe mitä sinusta sanotaan. Muista kuitenkin käsitellä ne asiat. Ymmärrä ettei se ole totta. Joskus se on tehtävä, jos elää haluat.
Haluan, että tiedät miten hieno ihminen olet. Muista, että olet kiusaajien yläpuolella. Voisithan sinäkin sanoa pahaa kenestä vaan, mutta kehuminen on jo paljon vaikeampaa.
Joskus jopa tuntuu, että niistä vuosista voi olla hyötyä elämässä. Jotenkin sitä tuntee itsensä vahvaksi, kun on selviytynyt sellaisesta, vaikka sydän onkin palasina. Onhan tässä elämä aikaa sitä paikkaille. Pitää vaan antaa itselle ensin lupa rakastaa itseään.
Lupaa, että pysyt sellaisena kuin oletkin.
En ala omaa tarinaani tähän kirjoittamaan, se olisi varmasti liikaa monelle. Voin vain sanoa, että tiedän missä pohja on. Siellä olen käynyt, ehkä jopa sen alapuolella. En silloin uskonut itsekään, että pääsisin sieltä joskus ylös, enkä usko oikeen vieläkään, että olen tässä nyt. Jo heti alussa päätin, että itsemurhaa en tee ja sitä päätöstä en kadu. Pidän itseäni ihmisenä nykyään.
Minun suojautumiskeinoni kiusaajia vastaan oli näytellä, etten välittäisi. Voinkin sanoa, että olen taitava peittämään itkun, taito sekin. No, ne sanat kuitenkin pääsivät sisälleni, ja osuivat suoraan sydämeen. Siellä ne sitten pyörivät tuhoten kaiken mitä siellä oli. Ulos en niitä sanoja päästänyt, en voinut. Ne sanat tuhosivat itsetuntoni, veivät itsekunnioitukseni ja saivat minut tuntemaan itseni aivan arvottomaksi. Tai no olihan minulla tehtävä. Kenelle muullekaan olisi voitu nauraa yhtä pilkallisesti.
En sano, että itsensä puolustamatta jättäminen oli hyvä ratkaisu. En vain keksinyt parempaakaan. Ei hyvää ratkaisua olisi ollut olemassakaan. Ikinä en antanut lupaa itselleni alentua sille tasolla mistä kaikki paska päälleni tuli. Olin mieluummin yksin. Valitse sinä oma keinosi vastaanottaa kaikki se valhe mitä sinusta sanotaan. Muista kuitenkin käsitellä ne asiat. Ymmärrä ettei se ole totta. Joskus se on tehtävä, jos elää haluat.
Haluan, että tiedät miten hieno ihminen olet. Muista, että olet kiusaajien yläpuolella. Voisithan sinäkin sanoa pahaa kenestä vaan, mutta kehuminen on jo paljon vaikeampaa.
Joskus jopa tuntuu, että niistä vuosista voi olla hyötyä elämässä. Jotenkin sitä tuntee itsensä vahvaksi, kun on selviytynyt sellaisesta, vaikka sydän onkin palasina. Onhan tässä elämä aikaa sitä paikkaille. Pitää vaan antaa itselle ensin lupa rakastaa itseään.
Lupaa, että pysyt sellaisena kuin oletkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
hyvä juttu jos oot selvinnyt niistä ja voit elää normaalia elämää :)
mä en voi enää elää normaalia elämää kun en uskalla lähtee melkein minnekään. mutta onneksi olen terapiassa.
kannattaa muidenkin mennä terapiaan jos ei jaksa.
sieltä saa oikeesti apua. ei välttämättä sillätavalla kun toivoo mutta saa muita vaihtoehtoja.
Täällä onpi toinen, joka on käynyt todella pohjalla. Vaikka kiusaamiseni loppui jo vuosia sitten, todelliset ongelmat alkoivat vasta sen jälkeen. Tarkkoja juttuja en kiusaamisajasta muista, mutta sen tiedän, että helvettiä se oli. Mutta niin on tämäkin.
Voi olla, että kiusaajat eivät tiedä mitä tekevät, mutta voi olla myös, että he jollain tavalla tietävät. Ehkä he tuntevat ajoittain pientä päänvaivaa. Oli miten oli, itse en pysty olemaan vihaamatta kiusaajiani. Hehän pilasivat elämäni, miksi minun pitäisi hyväksyä heidät? Siksikö, että muuten alentuisin heidän tasolleen? Ei. Itse en koskaan alentuisi kiusaamaan, mutta se ei tarkoita, että minun tulisi ajatella heistä mitään hyvää.
Olisi todella hienoa, jos kiusaajat saisi ymmärtämään täysin, mitä he aiheuttavat kiusatuilleen. He eivät ainoastaan kenties pilaa lapsen/nuoren koulumenestystä ja halua käydä koulussa, vaan vauriot ovat pidempiaikaisia. En ala tässä kertoilemaan tarinaani, mutta siihen kuuluu viiltelyä, itsemurhayritys, erilaisia kohtauksia yms., ja joudun varmasti käymään terapiassa vielä todella pitkään.
Todella surullista, että ihmiset tekevät pahaa toisilleen... Loppuukohan se koskaan. Onhan se totta, että ihmisen täytyy antaa itselle lupa rakastaa itseään. Harmi vain minulla itsellä ei ainakaan vielä ole avainta niin tehdäkseni. Mutta ehkä joskus... Voin jotenkuten asian yli, mutta unohtamaan en tule koskaan.