ABC

ABC asemia suljetaan.On hyvä että asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan.Ruoka kyseisissä paikoissa on alaarvoista ja kallista.Kakarat huutaa ja mesuaa että ei ole mitään rauhaa.Näihin lopetettaville asemille voisi perustaa lastentarhan.Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Tuulosen ABC asemien ruoka on aivan ala-arvoista,tuulosessa suorastaan paskaa.Olen molemmista paikoista jättänyt reklamaation kyseisiin paikkoihin,ei vastausta.Ei niin kova nälkä ja polttoainepula tule että näitten asemien ovia aukaisisin.Menkää ihmeessä hakemaan bonuksianne tästä monta senttiä kalliimmasta polttoaineesta.
10225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Missäs peräkammarin aikamiespojat kokoontuu jos apsi laitetaan kiinni ?

Äänestä

En tiedä kuka on pomona Hml:n asemalla mutta nais-silmää sillä on.

Äänestä

onko aloittaja nimeltään kyle turris??

Äänestä

Silvio Berluscone.

Äänestä

Tiiriön ABC:llä on ihan hyvät ruoat. Syön siellä viikottain.

Äänestä

Erittäin hyvä ruoka. Aloittajaa ahdistaa kun asuu jukolassa eikä siellä ole omaa ABC:tä. Kyllähän sillä Primeralla sinne pääsisi mutta ei kannata kun öljyä menee enemmän kuin bensaa.

Lisäksi sattui vielä kuulemaan väärin rappukäytävässä käydyn keskustelun ja nyt luule reppana että Tiiriö ABC lopetetaan.

Äänestä

Hätäkaljat myös pyhinä.

Äänestä

ABC on hyvä paikka viedä vaimot ulos syömään.

Äänestä

Talouslehti morkkasi, "kun ne on samanlaisia", no niin on mm. myös vaikka mäkkäri, siihenhän ketjut perustuu, että tiedät mitä saat, eikä tarvi arvailla mennessäsi tai etsiskellessä sitä jotain.
Samoin kehui että parempia ruokapaikkoja löytyy, no tottakai, löytyy gourmeeta myös, mutta ei peruslounaan hinnalla ja makukysymys ketä haluaa mitäkin.
Ja että jokin kylmäasema voi olla halvempi, no aina jokin on halvin, mutta todellinen hintahan riippuu muistakin seikoista kun ns. tolppahinnasta.

Äänestä

ABC yrittää olla kaikkea. Bensaa, ruokaa ja lasinpesunestettä saa halvemmalla muualta ja ruokakin on parempaa muualla eikä tarvitse leikkiä bonus korttien kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneksi lopetetaan kirjoitti:

ABC asemia suljetaan.On hyvä että asiakkaat ovat äänestäneet jaloillaan.Ruoka kyseisissä paikoissa on alaarvoista ja kallista.Kakarat huutaa ja mesuaa että ei ole mitään rauhaa.Näihin lopetettaville asemille voisi perustaa lastentarhan.Esimerkiksi Hämeenlinnan ja Tuulosen ABC asemien ruoka on aivan ala-arvoista,tuulosessa suorastaan paskaa.Olen molemmista paikoista jättänyt reklamaation kyseisiin paikkoihin,ei vastausta.Ei niin kova nälkä ja polttoainepula tule että näitten asemien ovia aukaisisin.Menkää ihmeessä hakemaan bonuksianne tästä monta senttiä kalliimmasta polttoaineesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu