Tiberias

Maaliskuun puolen välin jälkeen tarkoitus olis mennä kyseiseen paikkaan viikoksi. Kertokaahan millainen paikka on ja mitä paikkoja kannattaa käy tsekkaamassa, ravintolat, yöelämä jne.? Eilatissa on tullut 3 kertaa käytyä.
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tiberiaksessa olin kolme vuotta sitten kesäkuussa. En tiedä millainen sää on maaliskuussa. Kesäkuussa Tiberiaksessa kävi mukava tuuli kaiken aikaa ja koskaan ei ollut liian kuumaa.

Tiberias ei ole kovin iso kaupunki. Kahviloista jäi mielee lähinnä yksi, joka mainosti itseään isolla Kekkosen kuvalla. Jokainen suomalainen pysähtyi taatusti.

Itse tein silloin bussilla päiväreissun Safedin kaupunkiin. Se on vuoristossa ja siellä oli kesäkuussakin viileä tulli. Safedissa on suuri taiteilijoiden kaupunginosa.

Äänestä

Tiberias on rauhallinen pikkukaupunki. Sää tuohon aikaan voi olla jo keväisen lämmin. Vaatetta kuitenkin mukaan, sillä illat ja yöt vielä varsin koleita.

Paikalliset nuoret siellä jonkin verran viikonloppuisin bilettivät ja olivat kännissäkin. Heidän diskoistaan tai suosikkiravintoloistaan emme olleet kiinnostuneita. Yöelämästä ei siis ole vinkkiä antaa. ;)
Sensijaan vuokrasimme auton ja ajelimme järven ympäri raamatullisia paikkoja katsellen. Vaikuttavaa, kaunista ja rauhallista. Suosittelemme!

A&A:n reissukuvista löytyy lisää tietoa.
Mukavaa matkaa! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiberias kirjoitti:

Maaliskuun puolen välin jälkeen tarkoitus olis mennä kyseiseen paikkaan viikoksi. Kertokaahan millainen paikka on ja mitä paikkoja kannattaa käy tsekkaamassa, ravintolat, yöelämä jne.? Eilatissa on tullut 3 kertaa käytyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu