Tänää se alkaa, osakekurssien lasku,

markkinat häiriintyy

vaikka yritetäänkin vakuuttaa markkinoita, mutta todella uskon että osakkeet romahtavat kuten eurokin.

5

375

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Deflaatio-rölli

      Niinpä tietysti. Tottahan toki osakkeiden hinnat laskevat, jos rahan arvo heikkenee. Ja kaikki muukin halpenee. :)

    • Itse olet

      häiriintynyt. Eilen esim. Nokia nousi noin 2,5 % ja tänään sama tahti jatkuu, noin 2,5 %. Ja monet, monet muutkin osakkeet. Kiitos, EKP, pistätte Euroopan nousuun!

    • 1+7

      No nyt perjantaina taisi olla paras aika myydä kaikki. Vaikea uskoa että vähään aikaan taas noustaan...

    • Loogista

      Kituliasta menoa ollut jo pitkään. EKP:n sinko soittaa ensitahdit paremmalle talouskasvulle Suomessa ja Euroopassa. USA vetää myös positiivisesti imuunsa ja Venäjän tilanne ei jatku ikuisesti samanlaisena. Kreikassakin saadaan isompi ratkaisu ja uusi linja aikaan, vaikka voi aiheuttaa aikansa levottomuutta markkinoilla.

      • 9+7

        Puheet on olleet hyvän aikaa jopa optimistisempia kuin ennen 2008-2009 kriisejä. Kansa sijoittaa roposiaan rahastoihin kaikkien aikojen kovimmalla tahdilla ja kaduilla puhutaan uudesta normaalista. Se talouskasvukin on aina ihan nurkan takana.

        Samaan aikaan suursijoittajat vetävät pörssiosakepainojaan pienemmäksi ja etsivät rahoilleen ennemmin pörssinoteerattomia kohteita. Se USA:nkin talous näyttää nuupahtavan heti, kun elvytys lopetettin.

        Tehkää mitä teette, mutta älkää syyttäkö ketään muita kuin itseänne, jos jää kaikesta innosta huolimatta musta pekka käteen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      121
      7295
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      92
      7210
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7139
    4. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      64
      6285
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      97
      5628
    6. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      3
      5574
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5434
    8. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      65
      5275
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      43
      5158
    10. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4656
    Aihe