http://www.iltalehti.fi/matkajutut/2015012219064594_ma.shtml
En tykkäisi asua noin. (ei olisi massiakaan, mutta silti en tykkäisi)
Voisi sitä 2 viikkoo, ei enempää.
Eläkeläisrouva myi talonsa ja muutti luksusristeilijälle
49
151
Vastaukset
Linkkisi on vanha.
Kerrohan pankki-tilistäsi.
Muuten katson aloituksesi kateeksi.
H.- en lähtis -
juu, muittashan sitä luksusristeilijälle, mutta se edellyttää ettei merenkäynti ikinä ole myrskyisää,
ei kiitos myrskyllä laivassa , ei ei eiEipä noilla korttelin kokoisilla risteilyaluksilla juurikaan taida tuulet tuntua, hirmumyrskyjä ja tsunameita lukuunottamatta.
Naureskelin äskettäin Ruotsin risteilyllä 17 m/s tuulella. Tanssilattialla koko joukko siirtyi yhtenäisenä massana laivan keinumisen tahdissa tanssialueen laidalta toiselle. Myös juomalasin kuljettaminen tarjosi omat haasteensa.- Kuulin, että jotkut olivat siirtyneet hytteihinsä ja keskittyneet omiin tuntemuksiinsa. ;)
21m/s tuulenvoimakkuutta pidetään myrskyn rajana. Sellaisessa pärjäävät oman rannikkomme yhteysaluksetkin ihan hyvin. Suurissa risteilijöissä tuskin huomaisi sitäkään. Suurin vaikutus taitaa lähteä omien korvien välistä. Kokematonta voi hyvinkin pelottaa, mutta jos pelolle ei anna valtaa, matka saattaa muuttua nautinnolliseksi. Kokeile vaikka. ;)
- huono uimaan
en pidä risteilyistä, tuskin muuttaisin laivaan..
- L - L
Millä reiteillä olet risteillyt?
Minkä varustamon aluksilla? - aaltooo
L - L kirjoitti:
Millä reiteillä olet risteillyt?
Minkä varustamon aluksilla?Mitä väliä niillä varustamoilla on?
aaltooo kirjoitti:
Mitä väliä niillä varustamoilla on?
"aattoo"
Onko täällä näin paljon kateellisia?
Halpojen reissujensa haukkujia.
Rahattomia raassuleita?
H.- eroja????/
aaltooo kirjoitti:
Mitä väliä niillä varustamoilla on?
Todella suuria eroja on laivoisss ja palveluissa.
eroja????/ kirjoitti:
Todella suuria eroja on laivoisss ja palveluissa.
"eroja????/"
Kuten myös käyttäjissä.
H.- L - L
aaltooo kirjoitti:
Mitä väliä niillä varustamoilla on?
Toistan kysymykseni. Mihin risteilyhin kokemuksesi perustuvat?
- isot on erot
aaltooo kirjoitti:
Mitä väliä niillä varustamoilla on?
Todella suuria eroja on laivojen ja palveluiden laaduissa sekä hinta-laatu -suhteissa.
- Korppis*
Mikäpä hänessä voisin viihtyäkin, mutta maissa vierailisin säännöllisesti.
Olen haaveillut risteilystä. Risteilyaluksella jossa on juuri tuollainen kaunis hytti ja parveke. No, joskus ehkä ; )
En pysyvästi haluaisi asua laivalla missään tapauksessa, mutta jonkun viikon vuodesta. - L - L
Mamman pääpaino lienee laivalla oleilussa koska uusia satamia ei varmaan ole tullut vastaan vuosikausiin.
Ilmeiseti hän kokee laiva-asumisen tutun turvalliseksi.
Virikkeet ovat samoja. Ainoastaan risteilijät vaihtuvat.
Vaikea kuvitella omalle kohdalle tuota elämäntapaa. Viikon risteilyt ovat olleet mukavia. Yöt laivoilla ja jokainen aamu uudessa satamakaupungissa.
Jos olisi mahdollisuus niin voisihan tuota kokeilla mutta nyky eväillä ei tarvitse pohtia ko. vaihtoehtoa.- ...
Jep.
Näillä ruotsinlaivoillakin on jotain klinikan tapaisia. Mitä tarkoittanee käytännössä, en tiedä. Lisäksi putkatkin. Mutta harvempi kai tietää, isommissa marketeissa suomessa on putkat. Ne kai on jotain komeroita vartijoiden kopin yhtydessä, ei niistäkään kokemuksia. Mutta jonnekihan ne myymälävarkaatkin on laitettava siksi aikaa, että poliisi ehtii paikalle. Sairastapaukset on kiireellisiä, niihin apua tulee niin pian kuin kerkiää, myymälävaras ei ole kiireellinen poliisiasia välttämttä.
Mulla oletettavasti menisi hermo nopeasti tollasella risteilypaatilla. Nippanappa viitsinyt joskus käydä tallinnassa. Laivat mun mielesä jotenkin ahdistavia paikkoja. Liikaa ihmisiä, eikä sieltä oikein minnekkään pääse kuin uimalla.
=DW= - ccvvcdfdfdfdf
... kirjoitti:

=DW=onhan niit nopeitakin venhoja Tallinaan.
- O - O

=DW=Pääseehän laivalta tarvittaessa pois vaikka helikopterilla, luotsi- tai muulla veneellä tai matkustaja voidaan tarvittaessa siirtää toiseen laivaankin.
Joku on kuulemma joskus hypännytkin ja lähtenyt omille teilleen. - .Siilimuori
ccvvcdfdfdfdf kirjoitti:
onhan niit nopeitakin venhoja Tallinaan.
Elämäni pahanmakuisin kahvi on ollut kerran eläissäni käydyllä Tallinnan laivalla, yäk.
En viihtyisi minäkään, en ainakaan pitempää aikaa. Silja- ja Vikinglinen laivoilla saattaisin viihtyä ehkä viikon tai jopa kaksi. Mieluummin niillä kuin Finnlinesin laivoilla, mutta en suostuisi vapaaehtoisesti matkustamaan millään amerikkalaisilla loistoristeilijöillä. Niillä on muuten uskomattoman pienet ja vaatimattomat hytit, ellei vuokraa sviittiä. Bling-bling ja muovipatsaat yms. julkisissa tiloissa kuvottaisivat.
Pieneen veneeseen saattaisin lähteä vapaaehtoiseksi gastiksi koska vaan.- nmnmuyuha
Minua yököttää laivoissa ja hotelleissa liian olemattomat siivoomiset ja likaisuus ja kokolattiamatot, yhteiset tyynyt, täkit ja päiväpeitot. hyi.
- jaanatt
nmnmuyuha kirjoitti:
Minua yököttää laivoissa ja hotelleissa liian olemattomat siivoomiset ja likaisuus ja kokolattiamatot, yhteiset tyynyt, täkit ja päiväpeitot. hyi.
ruotsin laivojen ristelyjen välissä siivous tapahtunee jossain hassussa minuutissa.
- ei valittamista
nmnmuyuha kirjoitti:
Minua yököttää laivoissa ja hotelleissa liian olemattomat siivoomiset ja likaisuus ja kokolattiamatot, yhteiset tyynyt, täkit ja päiväpeitot. hyi.
Paras pysyä kotona ja siivota ihan itse.
- L - L
Googlaahan huviksesi jonkin "oikean" risteilyaluksen hyttikannen pohjakuva ja hytit!
Katso valikoima ja esittelykuvat ja ilmaise sitten vankkumaton mielipiteesi hyteistä!
"Ruotsinlaivoja" olemme käyttäneet joskus parempien vaihtoehtojen puutteessa Euroopan automatkoilla muinaisuudessa. - O - O
L - L kirjoitti:
Googlaahan huviksesi jonkin "oikean" risteilyaluksen hyttikannen pohjakuva ja hytit!
Katso valikoima ja esittelykuvat ja ilmaise sitten vankkumaton mielipiteesi hyteistä!
"Ruotsinlaivoja" olemme käyttäneet joskus parempien vaihtoehtojen puutteessa Euroopan automatkoilla muinaisuudessa.Olen päässyt tutustumaan vain pariin amerikkalaiseen luksusristelijään. Niissä on valtavasti kaikenlaista loistokasta kiiltävää, välkkyvää ja vilkkuvaa kaikissa yhteisissä tiloissa. En haluaisi joutua sellaiseen. Viihdyn paremmin toisenlaisessa ympäristössä.
Valitsin muuten työmatkoillakin mieluummin pienemmän, esim. jonkun yksityisen perheen omistaman, pienen hotellin kuin loistokkaan luksushotellin. - En toki ihan aina olisikaan voinut niissä asustaa, mutta riittävästi. Uteliaisuuteni on tyydytetty, joten ei tarvitse enää tuhlata rahaa moiseen. - L - L
O - O kirjoitti:
Olen päässyt tutustumaan vain pariin amerikkalaiseen luksusristelijään. Niissä on valtavasti kaikenlaista loistokasta kiiltävää, välkkyvää ja vilkkuvaa kaikissa yhteisissä tiloissa. En haluaisi joutua sellaiseen. Viihdyn paremmin toisenlaisessa ympäristössä.
Valitsin muuten työmatkoillakin mieluummin pienemmän, esim. jonkun yksityisen perheen omistaman, pienen hotellin kuin loistokkaan luksushotellin. - En toki ihan aina olisikaan voinut niissä asustaa, mutta riittävästi. Uteliaisuuteni on tyydytetty, joten ei tarvitse enää tuhlata rahaa moiseen.Sama vika. Kurjuudessa ja köyhyydessä kasvaneena en viihdy "hienossa" ympäristössä.
Pari vuotta sitten ehdin varaamaan Panamasta lähtevän eteläisen Karibian risteilyn.
Alus oli juuri noita uusia mammutteja ja majoitus Panamassa huippuhotskussa.
Vaihdoimme sen Kuuban kiertomatkaan lisäviikkoon.
Kodikkaimpia ovat olleet 1000 - 2000:n matkustajapaikan keskiluokkaiset paatit.
Hotskut olemme valinneet sijainnin, emme tähtien perusteella.
Yhdinkeskustan hotskut ovat tavallisesti myös halvempia.
Perhehotskuissa syntyy yleensä välitön ja kotoisa kontakti omistajaperheen kanssa.
Onko täällä näin paljon kateellisia?
Halpojen reissujensa haukkujia.
Rahattomia raassuleita?
H.- oikein!a
ei jääne perintöö kaluttavaks jälkipolville.
- ...
Ihan hyvä täyshoitola.
Ongelmia tullenee, kun terveys heikkenee. Laivalta hankala päästä sairaalaan ja on siinä muitakin omituisia asioita. Kuka vaihtaa vaipat? Ite keksisin oletettavasti järkevämpääkin tekemistä tai asumismuotoa, jos ois noin hitosti rahaa, mutta, oma asiansa.
Hautajaisista voi muuten tulla melkoinen härdelli aikanaan, tuskin laivalla on ruumishuonetta, raato kai tyhjennettyyn pakastimeen.
=DW=- L - L
Laivoilla on lääkärit ja klinikat. Jos kyse ei ole valtameren ylityksestä niin on vain harvoja ja useimmiten yksittäisiä meripäiviä.
Hätätapauksissa paatit ovat hekon toimintasäteen päässä lähimmästä kaupungista.
Uskoisin kalmon mahtuvan pakastimoon. Eettisestä puolesta en ole selvillä.
Ruumis pakasteiden joukossa?
Ruumiin jatkokäsittely on perikunnan päänsärky.
En minäkään valitsisi tuota pitempiaikaiseksi, saati pysyväluontoiseksi asumismuodoksi. - +++0´+´+´++´++
No kai nyt noilla varoilla pystyy kustantaan ihan oman vaipanvaihtajan!
Ei rahat riittäisi jos eläisin vielä monta vuotta.
Mutta mikäli joutuisin tekemään valinnan niin ehdottomasti pitäisi olla asunto myös maissa.- isoäiti*
Kyllä isoilla risteilijöillä hoidetaan sairastumiset hyvin. Ole itse ollut paikalla ja nähnyt läheltä miten asiat hoidetaan, kun tuttava sai infarktin ollessamme eri mantereen vesillä.
Suurilla risteilijöillä on paljon enemmän tarjottavaa kuin pienillä aluksilla ja taso on mielestäni melko korkea. Pidemmän matkan aikana tarjonnan monipuolisuus on osoittautunut mielekkääksi, Viikon matka on mielestäni turhan lyhyt, mutta makuasioitahan nämä.
Alalla on valtavasti kansainvälisiä yrittäjiä ja tarjonnassakin on varmasti eroja, mutta me olemme olleet tyytyväisiä pieniä poikkeuksia lukuunottammatta.
Jokilaivat ovat pienempiä, mutta niillä matkailu on täysin erilaista kuin valtameriristeilijöillä.- L - L
Minusta jokiristeilyt eivät ole risteilyjä vaan laiva on vaihtoehto maakulkuneuvolle.
Tosin mukavempi ja tilavampi.
Risteilyjen pituudesta. Me olemme käyttäneet viikon risteilyjä koska niissä on, jos on, ainoastaan yksi meripäivä eikä laivalla riekkuminen ole meille pääasia.
Käymme ensimmäisessä illalliskattauksessa, ensimmäisessä show:ssa ja nukkumaan.
Aamulla varhain aamiaiselle ja maihin. Olen aina valmistellut suurpiirteisen suunnitelman kuhunkin satamakaupunkiin tai/ja saarelle.
Lounas laivalla tai maissa. Paikasta riippuen.
Joskus risteilyn kylkiäisenä saa todella halvan lisäviikon. - O - O
Ja helikopterit mahtuvat laskeutumaan useimpien risteilijöiden kannelle.
- €ero
L - L kirjoitti:
Minusta jokiristeilyt eivät ole risteilyjä vaan laiva on vaihtoehto maakulkuneuvolle.
Tosin mukavempi ja tilavampi.
Risteilyjen pituudesta. Me olemme käyttäneet viikon risteilyjä koska niissä on, jos on, ainoastaan yksi meripäivä eikä laivalla riekkuminen ole meille pääasia.
Käymme ensimmäisessä illalliskattauksessa, ensimmäisessä show:ssa ja nukkumaan.
Aamulla varhain aamiaiselle ja maihin. Olen aina valmistellut suurpiirteisen suunnitelman kuhunkin satamakaupunkiin tai/ja saarelle.
Lounas laivalla tai maissa. Paikasta riippuen.
Joskus risteilyn kylkiäisenä saa todella halvan lisäviikon.Lähtö Floridasta matka kiertäen etelä-ameriikka pysähtyen välillä erikohteissa, matka kestäisi noin parikuukautta.
Laivan ei tarvitsisi olla hirveen iso, matkalla käytäisiin mm. Amazonilla, Galapotsin saarilla jne ja matka seuraksi haluaisin naisseuralaisen. Olisiko sopiva reissu, mitä mieltä olette. - seilingissä
€ero kirjoitti:
Lähtö Floridasta matka kiertäen etelä-ameriikka pysähtyen välillä erikohteissa, matka kestäisi noin parikuukautta.
Laivan ei tarvitsisi olla hirveen iso, matkalla käytäisiin mm. Amazonilla, Galapotsin saarilla jne ja matka seuraksi haluaisin naisseuralaisen. Olisiko sopiva reissu, mitä mieltä olette.Ihan mukavan oloinen reissu. Yöt matkalla, päivät maissa.
- L - L
€ero kirjoitti:
Lähtö Floridasta matka kiertäen etelä-ameriikka pysähtyen välillä erikohteissa, matka kestäisi noin parikuukautta.
Laivan ei tarvitsisi olla hirveen iso, matkalla käytäisiin mm. Amazonilla, Galapotsin saarilla jne ja matka seuraksi haluaisin naisseuralaisen. Olisiko sopiva reissu, mitä mieltä olette.Moinen on ollut ajatusmaailmani ulkopuolella koska olemme tehneet vain tavisten risteilyjä.
Kuvaamasi reisu olisi varmasti hieno. Sopiva nainen saisi meripäivätkin kulumaan rattoisasti. Tämä nykyinen, 66v, olisi ehkä turhan tutun oloinen.
Galapgos kiinnostaisi mutta meno on hankalahko ja rahallinen panostus tuntuu kuitenkin rankalle kun suhteuttaa muihin vaihtoehtoihin.
Jos helposti realisoitavan varallisuuden summassa olisi nolla perässä niin mikäpä, ettei. - €ero
seilingissä kirjoitti:
Ihan mukavan oloinen reissu. Yöt matkalla, päivät maissa.
Aloituksen mukaisesti myisin omaisuuteni, toki tommonen matka maksaa ja maksettu naikkonen timamtteineen, pääasia että olisi mukavoo.
Reissun jälkeen voisin heittäytyä yhteikunnan elätiksi eli loispummiksi ja millään ei olisi mitään väliä, vieläkö kuulostaa mukavalta. - seilingissä
€ero kirjoitti:
Aloituksen mukaisesti myisin omaisuuteni, toki tommonen matka maksaa ja maksettu naikkonen timamtteineen, pääasia että olisi mukavoo.
Reissun jälkeen voisin heittäytyä yhteikunnan elätiksi eli loispummiksi ja millään ei olisi mitään väliä, vieläkö kuulostaa mukavalta.Jos minulle jäis ne timangit, niitä katellessa muistotkin kimaltelis. Olis se sit hianoo käydä Lidlissä tuulipuku suhisten.
- O - O
seilingissä kirjoitti:
Jos minulle jäis ne timangit, niitä katellessa muistotkin kimaltelis. Olis se sit hianoo käydä Lidlissä tuulipuku suhisten.
Seilingissä voisi matkustaa myös yhdessä maailman upeimmista saarisoista - Airistolla ja poiketa vaikka Seilin historiallisella saarella.
Suomen saaristot ovat ainutlaatuisen viehättäviä. Moni uneksii pääsevänsä tänne joskus, ja me itse voimme matkustella täällä maksaen vain vähän enemmän kuin kaukomaille matkustaessamme.
Minä tässä vaan mietin että riittääkö sillä sitten kuitenkin rahat jos elää tosi vanhaksi?
Muuten ihan loistoidea jos on yksin. Ilman muuta lähtisin, jos laiva olisi riittävän tasokas. Tai henkilökunta riittävän kivaa.- ent. siivoojaparka
Uhhh! Minulle riittää hyvin Tukholma-Turku-Tukholma, puolipakon sanelemana sekin ja Ahvenanmeren kohdalla hytissä pitkällään.
Me kuljetaan nykysin Finnlinesilla Kapellskäristä Naantaliin, lyhyempi matka ja ei juhlintaa. Pakollinen ylitys jos haluaa autoilla Suomessa ja ei jaksa ajaa ympäri. Muuten sama täällä jos mennään viikkarilla niin ei paljoa viitsi olla hytistä ulkona muuten kuin syömässä ja pakolliset tuliaisostokset.
- ent. siivoojaparka
Teillä onkin Kapellskär hyvästi lähempänä kuin Tukholma. Minulla taas on Viking tässä kaupungin tällä puolella ja Viking Clubin jäsenenä ne melkein maksaa siitä, että menee laivalle syömään. Ei sitä enää hupiristeilylle viitsi lähteä. Tehkööt nuoremmat sitä. Se on vaan halvin ja helpoin tapa päästä yli.
- ihanat maisemat
Kesällä saatan oleskella ulkona kannella koko matkan. Nautin merituulesta ja kauniista maisemista. Voiko olla jotain kauniimpaa kuin suomalainen saaristo?
- .Siilimuori
ent. siivoojaparka kirjoitti:
Teillä onkin Kapellskär hyvästi lähempänä kuin Tukholma. Minulla taas on Viking tässä kaupungin tällä puolella ja Viking Clubin jäsenenä ne melkein maksaa siitä, että menee laivalle syömään. Ei sitä enää hupiristeilylle viitsi lähteä. Tehkööt nuoremmat sitä. Se on vaan halvin ja helpoin tapa päästä yli.
Liian syrjässä meiltä nuo risteilyt. Kaemmin menee matka satamaan kuin itse risteily kestää.
- €--
.Siilimuori kirjoitti:
Liian syrjässä meiltä nuo risteilyt. Kaemmin menee matka satamaan kuin itse risteily kestää.
Jaa että on
- .Siilimuori
€-- kirjoitti:
Jaa että on
No onon. Jos näiltä korkeuksilta menee 8 tuntia satamaan eipä kyllä hvuokseen tule lähdettyä poikkeamaan pikku Tallinnanristeilyllä. Ja kalliiksi se tulloo.
- .Siilimuori
ihanat maisemat kirjoitti:
Kesällä saatan oleskella ulkona kannella koko matkan. Nautin merituulesta ja kauniista maisemista. Voiko olla jotain kauniimpaa kuin suomalainen saaristo?
Nii, ei se talavella näytä palijo miltää.
ihanat maisemat kirjoitti:
Kesällä saatan oleskella ulkona kannella koko matkan. Nautin merituulesta ja kauniista maisemista. Voiko olla jotain kauniimpaa kuin suomalainen saaristo?
Maisemat ovat aina samat ja sadan yhdennentoista ylityksen jälkeen ne eivät enää näytä niin kauheen kiinnostavilta. Kauniita juu, aina näytellään kun on vieraita kauempaa niin risteilylle nauttimaan kauniista maisemista ja merituulen raikkaudesta, osa meidän kahden maan väliä kulkevien traditiota ja ruotsinsuomalaista kulttuuria. Kolumbialaisen ystävättäreni joka kävi pari vuotta kylässä vein Cinderellaristeilylle ja sillä oli tosi hauskaa kun dalapoitsut tanssittivat eksoottista daamia.
Tavallisilla viikkariristeilyillä on usein paljon nuorta juhlijaa ja porukat remuaa kannella ja käytävissä myöhään yöhön. Ei kiinnosta, en jaksa enää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626