hei, olen 19-vuotias tyttönen etelä-suomesta,
olen joutunut asumaan melkein koko elämäni ajan
ilman isää, isä muutti takaisin synnyinmailleen kun olin 13-vuotias. Se teki kipeää sillä rakastin isääni kovasti. ja rakastan edelleen, mutta emme kuitenkaan ole yhteydessä toisiimme.
onko kellään samanlaista kokemusta, äidistä tai isästään, tai kenties molemmista?
olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
mailaile osoitteeseen [email protected]
olen joutunut asumaan melkein koko elämäni ajan
ilman isää, isä muutti takaisin synnyinmailleen kun olin 13-vuotias. Se teki kipeää sillä rakastin isääni kovasti. ja rakastan edelleen, mutta emme kuitenkaan ole yhteydessä toisiimme.
onko kellään samanlaista kokemusta, äidistä tai isästään, tai kenties molemmista?
olisi kiva vaihtaa ajatuksia.
mailaile osoitteeseen [email protected]
Vastaukset 2
Vanhimmat
ku mä synnyin ni mun isä äiti oli jo eronnu.. ja tänä vuonna mun äiti kuoli ja se oli kauheeta... oon vasta 11vee
Sulla sentään on vielä isä. Omat vanhempani erosivat kun olin 5, muutimme toiselle paikkakunnalle ja isä oli ns. "viikonloppuisä". Sitten tokalla luokalla tullessani kotiin äiti kertoi uutisen "isäsi on kuollut". En juurikaan muista isästäni mitään, mutta silti tuntuu vieläkin kamalalta. Ala-asteella muut tekivät isänpäiväkortteja ja minä sitten väsäsin niitä papalleni.
Miehenikin isä on kuollut ja ollut kuolleena yli 10 vuotta. Silti aina kuolinpäivän lähestyessä hän sulkeutuu täysin. Äitinsä puhuu päivittäin entisestä miehestään, vaikka uusikin on ollut jo 8 vuotta talossa.
Ota yhteyttä isääsi, meillä kaikilla kun se ei ole mahdollista..