minulla on kaksi vuotias paimenkoira, joka ei ole vieläkään oppinut kulkemaan hihnassa vetämättä, se myös kiihtyy nähdessään toisia koira, juoksijoita, rullaluistelijoita, lapsia jne.. Kävin koirapuistossa ja nähtävästi se on alkanut uhitella toisille koirillekin :(
Onko ongelmakoirakouluttajia missä päin? Tarvitsisin itäisessä suomessa tosissani jo apua. olen jo harkinnut koirasta luopumista koska en kestä sen auheuttamaa surua. Saan pelätä ettei pääse kenenkään kimppuun jne.
Koira on erittäin ääni ja liike herkkä sekä varsin energinen.
minulla on ollut toisen rotuinen paimenkoira sekä seurakoiria ja ne olen saanut koulutettua. tätä en! olen harrastanut agilityäkin. Nyt on ensimmäinen koira jota en saa tottelevaiseksi. Surullista jos joudun luopumaan mutta en kohta enää jaksa pelätä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Koirani on kohta 1½ vuotias terrieri. Ei juuri pidä pienistä lapsista,autoista, ei tule toimeen muiden koirien kanssa(vain pari poikkeustapausta)eikä osaa olla yksin. Ongelmat kasautuu eikä mikään tunnu auttavan. Olen yrittänyt tähän mennessä kaikkea!Vain koiraterapeuttia en ole kokeillut,ja sellaista en ole itä-suomen alueelta vielä löytänyt.En todellakaan tahdo luopua koirastani, ja tarvitsen ammattilaisen apua.Kaikki vain tuntuvat olevan etelä-suomessa..olenko oikeassa?
Aloita täältä:
http://members.surfeu.fi/koirataito/index.htm
www.saunalahti.fi/koirapsy/
Varmasti jo sivuilta löytyy vinkkejä ja kenties paikallinen koiraongelmakouluttaja, mutta kokeile ensin perehtyä itse. Jos parissa kuukaudessa ei tapahdu minkäänlaista edistymistä, kannattaa kouluttajalle viemistä hrkita, toki sitä ennen kannattaa soittaa ja kysyä miten koulutusta kannattaa aloittaa. Luulisin, että lähin kouluttaja löytyy kennelliiton kautta;
www.kennelliitto.fi
http://personal.inet.fi/koti/finnbc/ongelmakoirat.htm
Eli kiinnostaisi tietää minkä rotuinen on koirasi (ihan tuon koon takia) ja tietenkin sukupuoli. Ikävää tuollainen toki on, etenkin, jos kyseessä on iso koira. Yritä vielä kuitenkin kestää!
Asiahan on niin että jos koiralla ei ole virallisesti todettu luonnevikaa niin missähän on vika...no omistajassa tietenkin! Itselläni oli samanlainen ongelma ja käännyin kokeneempien puoleen jotka sanoivat että minussa on vika jos en saa itseäni johtajan asemaan, otti koville ottaa tieto vastaan saatika sitten myöntää se. Nykyään koira toimii kuin unelma ja olen todella YLPEÄ koirastani!
http://www.reikon.net/
Käyppä kurkkaamassa