Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hääyö

Oli hääyömme edessä, sulhanen oli luvannut minulle jotakin unohtumatonta, joten kiirehdin illalla juhlien päättymistä odottaen kiihottuneena tulevaa suurta yötämme. Hotellihuoneemme oli mahtava sviitti ja sänky oli todella upea. Sulhanen käski minun riisuutua puvustani mutta hitaasti ja samalla itseäni hyväillen. Seisoin alasti ja mieheni silmät söivät vartaloani. Mutta herkkä hetki muuttui kun mieheni kiskaisi minut äkisti vuoteeseen ja käski mennä kontalleni pylly pystyssä. Hän alkoi nuolla minua takaapäin voimakkaasti ja kuulin kuinka hän availi rasvaputkiloa samalla. Seuraavaksi kylmää rasvaa tuntui pyllyn ympärillä rutkasti ja valmistauduin ottamaan pyllyyni sormen taikka kaksi- mutta jäykistyin kun tunsin jotain kylmää ja kovaa reiässäni. Mieheni oli ostanut mahtavan sauvan jota hän alkoi nyt runnomaan reikääni. Huusin aluksi kivusta mutta ei mennyt kauan kun huusin häntä työntämään syvemmälle ja syvemmälle kovaa sauvaa. Olin aivan orgasmin partaalla kun mieheni kiskaisi sauvan pois ja reikäni jäi janoamaan jotain sisälleen.Sainkin sisääni uudestaan jonkinlaisen tapin, jossa oli jokin vyölenkki, jonka mieheni sitoi ympärilleni ja tappi pysyi pyllyssäni vaikka kuinka liikuin. Tuntui nololta pitää jotakin tappia pyllyssään mutta mieheni oli aivan kiihottunut tilanteesta, joten minunkin nolouteni vaihtui valtavaan kiihkoon. Mieheni käänsi minut mahalleni ja tuli perinteisellä tavalla päälleni ja työnsi vehkeensä sisääni. Mieheni nai minua rankasti ja tappi tuntui pyllässäni uskomattoman hyvältä. Olin juuri saamassa kun hän taas lopetti. Hän käänsi minut taas kontilleen , tappi sai olla paikoillaan mutta märkään pilluuni hän alkoi työntää jotakin kummallista. En heti tajunut mikä se äärettömän paksu ja kova esine oli pillussani, se joka venytti aukkoni aivan äärimmilleen ja sattui ja teki samalla hyvää. Hän oli ottanut pöydältä shampanja-pullon ja nyt se oli sisälläni! Tämä oli jo liikaa, laukeisin ja sain elämäni parhaan orgasmin.
22720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

oli muuten mitä oon koskaan lukenu




JATKA PLRASE!!!

Äänestä

koska hääyö kestää pitkään ja tässähän oli vasta ensimmäinen orgasmi joten lisää ja sisään mahtuu vielä vaikka kuinka paljon ja eri juttuja.
Jatka pliis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


B kirjoitti:

Oli hääyömme edessä, sulhanen oli luvannut minulle jotakin unohtumatonta, joten kiirehdin illalla juhlien päättymistä odottaen kiihottuneena tulevaa suurta yötämme. Hotellihuoneemme oli mahtava sviitti ja sänky oli todella upea. Sulhanen käski minun riisuutua puvustani mutta hitaasti ja samalla itseäni hyväillen. Seisoin alasti ja mieheni silmät söivät vartaloani. Mutta herkkä hetki muuttui kun mieheni kiskaisi minut äkisti vuoteeseen ja käski mennä kontalleni pylly pystyssä. Hän alkoi nuolla minua takaapäin voimakkaasti ja kuulin kuinka hän availi rasvaputkiloa samalla. Seuraavaksi kylmää rasvaa tuntui pyllyn ympärillä rutkasti ja valmistauduin ottamaan pyllyyni sormen taikka kaksi- mutta jäykistyin kun tunsin jotain kylmää ja kovaa reiässäni. Mieheni oli ostanut mahtavan sauvan jota hän alkoi nyt runnomaan reikääni. Huusin aluksi kivusta mutta ei mennyt kauan kun huusin häntä työntämään syvemmälle ja syvemmälle kovaa sauvaa. Olin aivan orgasmin partaalla kun mieheni kiskaisi sauvan pois ja reikäni jäi janoamaan jotain sisälleen.Sainkin sisääni uudestaan jonkinlaisen tapin, jossa oli jokin vyölenkki, jonka mieheni sitoi ympärilleni ja tappi pysyi pyllyssäni vaikka kuinka liikuin. Tuntui nololta pitää jotakin tappia pyllyssään mutta mieheni oli aivan kiihottunut tilanteesta, joten minunkin nolouteni vaihtui valtavaan kiihkoon. Mieheni käänsi minut mahalleni ja tuli perinteisellä tavalla päälleni ja työnsi vehkeensä sisääni. Mieheni nai minua rankasti ja tappi tuntui pyllässäni uskomattoman hyvältä. Olin juuri saamassa kun hän taas lopetti. Hän käänsi minut taas kontilleen , tappi sai olla paikoillaan mutta märkään pilluuni hän alkoi työntää jotakin kummallista. En heti tajunut mikä se äärettömän paksu ja kova esine oli pillussani, se joka venytti aukkoni aivan äärimmilleen ja sattui ja teki samalla hyvää. Hän oli ottanut pöydältä shampanja-pullon ja nyt se oli sisälläni! Tämä oli jo liikaa, laukeisin ja sain elämäni parhaan orgasmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu