Kävin pitkästä aikaa k-kirjaimella alkavassa naapurikaupungissa, ja pakko sanoa että kotiseuturakkaalla jyppifanilla päällimmänen tunne on kateudensekainen ihmetys. Miten heillä ylipäänsä on varaa tuollaiseen keskustaremonttiin, samalla kun meillä keskusta nuhjuuntuu ja väki kurjistuu? Pesivät meidät asuntomessujen kävijämäärissä 6-0, ja pakko sanoa että en kyllä yhtään ihmettele miksi. Tuntuu että Kuopion keskusta on täynnä toinen toistaan tyylikkäämpiä kivitaloja (uusia ja vanhoja), satama on jotain aivan muuta kuin meidän k****nen moottoriteiden reunustama pikkulampi, sitten heillä on nämä Saaristokaupungit ja muut. Toreista en kehtaa edes samana päivänä puhua. Milloin meille saadaan mitään uutta katsomisen arvoista?
Toinen juttu joka ketuttaa kuin pientä oravaa, on nämä sote ja muut karttaharjoitukset, jossa Tampere ja Kuopio ovat aina keskuspaikat ja me joku väliinputoava tuppukylä.
Kuopio kukoistaa, Jyväskylä jymähtää
41
1611
Vastaukset
- Kävin kuopiossa
Ei muuta kuin Kuopioon muuttamaan. Kävin maanantaina Kuopiossa junalla ajattelin heidän rautatieasemaansa niin isossa kaupungissa ei sen kummempia asemia. Jkl kaupat ovat keskittyneet muutamaan peltomarkettiin.
- valivaliääliöt
Voi herranperse muuttaa muualle täält jos noin henkeen ottaa....
- ???
Voisitko tarkemmin kuvailla Kuopion keskustaremonttia, koska siinä sitä remontoitavaa riittää. Maineikkaan torin ympäristö - kaupungin sydän - on ainakin minun muistikuvieni mukaan rakennettu ihan miten sattuu eikä siinä todellakaan ole toinen toistaan tyylikkäämpiä kivitaloja saati yhtenäistä tyyliä.
Tosin en ole käynyt Kuopiossa kahteenkymmeneen vuoteen. - tthh
Hieman samanlaisia mietteitä herätti itsellänikin kun viimeksi siellä kävin mutta luultavasti kyse on vain siitä että Jyväskylä on tuttu paikka ja Kuopiota en tunne juuri lainkaan. Jos siellä asuisi niin varmaan alkaisi senkin kaupungin hienous karista silmistä.
Sehän on nimittäin niin että jos on kaksi suurin piirtein samankokoista kaupunkia joista toinen on tuttu ja toinen vieras niin se vieras tuntuu paljon suuremmalta.
Jyväskylän ongelma kieltämättä on se että koska kaikki paikat tuntuvat niin uudelta niin kaupungista puuttuu ns ajan patinan luoma persoonallisuus eli hieman sieluttoman oloinen kaupunki mutta ajan myötä tuo saattaa muuttua ja muualta kotoisin olevat ihmiset ovat, jos eivät nyt suorastaan kehuneet, niin eivät ole ainakaan haukkuneet Jyväskylää.- savon manhattan
Kuopio vaikuttaa suuremmalta, koska sen keskustassa on enemmän katuja ja kadunkulmia. Keskustan ruutukaava on laajempi, kun Jyväskylässä Harju katkaisee ruutukaavan. Lisäksi Kuopiossa korttelit ovat vähän pienempiä kuin Jyväskylässä eli katuja on tiheämmässä.
- savon.jullikka
savon manhattan kirjoitti:
Kuopio vaikuttaa suuremmalta, koska sen keskustassa on enemmän katuja ja kadunkulmia. Keskustan ruutukaava on laajempi, kun Jyväskylässä Harju katkaisee ruutukaavan. Lisäksi Kuopiossa korttelit ovat vähän pienempiä kuin Jyväskylässä eli katuja on tiheämmässä.
Kuopio on pinta-alaltaan huomattavasti jkl:ää isompi, kun on harvempaan rakennettu. Puijot ja muut nyppylät rajoittavat rakentaa kovin halvasti koko alueelle. Se tekee Kuopiosta aivan omanlaatuisena Suomen kaupunkien joukossa. Toiset tykkää, toiset muuttaa.
- jääkiekkokiellettävä
muuta sinne juntti ei tule ikävä
- Hyvä Kalpa
Kalpa antoi Hurrikaaneille turpiin kunnolla...siitä se alamäki taasen alkaa.
- ei kiinnosta
Hyvä Kalpa kirjoitti:
Kalpa antoi Hurrikaaneille turpiin kunnolla...siitä se alamäki taasen alkaa.
Voi jännää lätkä on perseestä niin kun sen katsojatkin yhtä pösilöitä kumpikin
- Kateellinen jkylä
ei kiinnosta kirjoitti:
Voi jännää lätkä on perseestä niin kun sen katsojatkin yhtä pösilöitä kumpikin
Lätkä tai ei niin jotain tarttis jkylässä keksiä...
- Kalakukko
No vankila on ainakin Kuopiossa ihan keskustassa. Siellähän noita Jyväskyläsäisiäkin asustelee.
- dfyhdjdjfjfjf
Yksi mikä pistää Kuopiossa silmään on kaupungin ympärillä olevien yritysten määrä, Jyväskylässä seppälän alueelle keskittyvien yritysten rypäs on kuin kärpäsenp*****a verrattuna kuopion vastaaviin.
ja yksi minkä huomaa kun ajelee muutamia kertoja ristiin rastiin Kuopiota on liikenne väylien kunto ja suunnittelu.Selkeää ja hyväkuntoista on päällimmäisenä ajatus siitä.
Mutta onhan siellä yrityselämässäkin enempi nostetta kuin Lutakon(paskalampi)ympärille väkisin tehdyssä Jykylässä!!! - veljmies
dfyhdjdjfjfjf kirjoitti:
Yksi mikä pistää Kuopiossa silmään on kaupungin ympärillä olevien yritysten määrä, Jyväskylässä seppälän alueelle keskittyvien yritysten rypäs on kuin kärpäsenp*****a verrattuna kuopion vastaaviin.
ja yksi minkä huomaa kun ajelee muutamia kertoja ristiin rastiin Kuopiota on liikenne väylien kunto ja suunnittelu.Selkeää ja hyväkuntoista on päällimmäisenä ajatus siitä.
Mutta onhan siellä yrityselämässäkin enempi nostetta kuin Lutakon(paskalampi)ympärille väkisin tehdyssä Jykylässä!!!Tuo yritysjuttu on hieman outo, koska Jyväskylä on isompi talousalue kuin Kuopio.
- Jyppikylä
Toriremontti on kylläki vielä Kuopiossa kesken.
- hhjj
Kuopio on todellinen Sisä-Suomen keskus. Jyväskylä on surkea käpykylä, jossa ei ole edes kunnon keskustaa vaan rupinen kävelykatu, jossa juopot hortoilevat.
Ainoa asia mikä Jyväskylässä on Kuopiota hieman paremmalla tolalla on se, että Jyväskylässä on hieman modernimpi rautatieasema että pääsette sieltä säälittävästä kylästänne pois. Mikään muu asia ei teidän käpykylässänne ole paremmalla tolalla kuin Sisä-Suomen kiistattomassa ykköskaupungissa.'
Tukehtukaa sieluttomaan kaupunkiinne!- hyi_hyi_hyi
Me emme tarvitse teidän kaapuntianne. Emme ainakaan niin kauan kuin Anttilan ruotsinlaiva ja Sokoksen tiesmikä ovat torinne ympärillä. Kun koko torin ympäristö kaupungintaloa ja lyseota lukuun ottamatta on maan tasalla, kaupungissa voisi pistäytyä kunhan kalakukkoa ei tarjota. Hankkikaa dynamiittia.
- Kateellinen_Jkl
Nyt saavat Kuopioon ilmeisesti vielä metsäteollisuuden työpaikkoja kun tuo uusi tehdas on tulossa. Prkl.
- aidantakanavihreämpää
Aloittajalle tiedoksi että muutapas Kuopijjoon ja asu siellä 5 vuotta ja käy sitten Jyväskylässä niin huomaat eron, silloin Jyväskylä tuntuu kehittyneelle ja Kuopio paikalleen jämähtäneeksi ja ränsistyneeksi, näin se vaan menee.
- Kateellinen_Jkl
En olisi tuosta Jkl:n kehittyneisyydestä yhtään enää varma. Jos keskustoja vertaa Kuopio voittaa 6-0, valitettavasti. Tein uuden reissun kilpailijakaupunkiin ja näkemys vain vahvistui. T.Jyväskylän mies
- jklylös
puhut asiaa, mutta ennemmin alkaa keksiä miten omaa kaupunkia alkaa parantelemaan, kun jäädä surkuttelemaan!
- RajuEki
Jos tori on joku mittari niin Kuopiossa se on kuulemma parempi mutta Jyväskylä on moderni ja sen nuorekas asujaimisto ei toreja kaipaa. Talousalueena Jyväskylä on suurempi. Jyväskylän seutukunta on yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsee Keski-Suomen maakunnassa. Siihen kuuluu seitsemän kuntaa ja sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 131. Seutukunnassa asui 26. lokakuuta 2014 yhteensä 179 410 asukasta.[1]
Kuopion seutukunta on yksi Suomen seutukunnista. Se sijaitsee Pohjois-Savon maakunnassa. Siihen kuuluu kaksi kuntaa ja sen LAU 1 (NUTS 4) -numero on 112. Kuopion seutukunnan asukasluku on 127 998.
Suomen suurimmat kaupungit: 1.Helsinki (626 305)
2.Espoo (267 906)
3.Tampere (223 238)
4.Vantaa (212 473)
5.Oulu (196 828)
6.Turku (184 190)
7.Jyväskylä (135 591)
8.Kuopio (110 999
Joo ja toki Siilinjärvi voi liittyä Kuopioon ja sillä nostaa asukaslukuaan mutta Jyväskylän kyljessä on kiinni 10000 as Muurame ja 20000 asukkaan Laukaa, nekin liitetään jossain välissä Jyväskylään. Sitä paitsi Jyväskylässä puhutaan jos ei puhtainta niin lähes puhtainta kirjakieltä. Savossa puheesta ei ymmärrä ellei ole Spede. Niin ja jääkiekossa ehkä Suomen mestaruus Kuopiossa jää haaveksi. En ole tosin käynyt Kuopiossa ja tiedot perustuu luettuun ja kertomuksiin jotka ovat siellä käyneet. Uskoakseni en edes matkusta sinne, täältä matkustetaan alaspäin...- Jyväskylänmies
Jyppilä kuuluu ihan samaan murrealueeseen kun kuopio. Paskat täällä mitään kirjakieltä puhuta.
- Rinnanmitalla
Jyväskylänmies kirjoitti:
Jyppilä kuuluu ihan samaan murrealueeseen kun kuopio. Paskat täällä mitään kirjakieltä puhuta.
Kirjoitahan savolaistollo oikealla nimimerkillä, voisi olla vaikka Kuopiontollo.
- toripappara
Tori kuntoon, niin johdossa ollaan!
- Jyväskylänmies
Pelkkä torin kunnostus ei auta. Jkylä keskusta vaan on ankea. Ei siitä mihinkään pääse. Tuolla viereisellä kaunein kotiseutu -palstalla on noita rumat kaupungit top 5 listoja ja ihan aiheesta siellä ollaan mukana.
- q3562457
eipä se tori ole edes hieno, muistuttaa vaan jotain rumaa isoa peltoa pohjanmaalla.
- isoontaloonantti
Kuules räkänokka, pohojammaall ei o rumia peltoja.
- hankmo
Kuopio ja Savo ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa ainakin tieasioissa. Nelostien kunnostamista saadaan kyllä odottaa.
- Tyytyväinenasukas
Kuopio on niin upea paikka, Puijon torni ja mäkikeskus, upea satama-alue, loistavasti toteutettu infra, mahtava tori ja sykähdyttävä kauppahalli. Kehittyvä teollisuus, suuria investointeja, aleneva työttömyys, hienot ihmiset. Mahtava paikka asua.
- Jkl2015
Tampere ja Kuopio ovat molemmat vanhoja ison järven rannalle rakennettuja keskuskaupunkeja joissa löytyy iso keskus, vanhoja paikallaanmuurattuja kivitaloja, puistoja ja kauniita maisemia. Meillä on parin kortterin kokoinen elementtitaloista kyhätty keskus moottoriteiden reunustaman p*askalammen rannassa. Turha tuosta on täällä jauhaa - asialle ei voi mitään. Kaupunkia ei voi siirtää toisaalle eikä moottoritietä saa pois.
Se mikä oikeasti huolettaa on tämä talous. Ainakin Kuopiossa on nykyisin aivan toinen meno ja matalampi työttömyys. Jkl uhkaa oikeasti taantuvan teollisuuspaikan kohtalo kun väki muuttaa pois. Surkeat päättäjät on tähän syy. - Sisäilmaongelma
Ikävä, että näin on asiat. Suomessa on kantaväestö sairasta ja vaikeasti lähestyttävää. Siinä ongelma.
- WWWW8
Kuopioko ei v..ttu, sehän on ihan perseestä, ei kiinnosta. Vahoja ihmisiä täynnä koko Kuopio, nuoret lähteneet, toriko on joku mittari ja rasvainen limppu, johon laitettu läskejä ja jotain roskakalaa..
- Olekiitollinen
Oletko todellakin saanut leipäjonosta moista herkkua?
- eikumuuttokuopioon
Jos tän jutun allullelaittaja on sitä mieltä et Kuopio parempi , ni mikä esttää muuttamasta sinne ihanuuteen? ? hmetyttää kovasti.
- Anonyymi
Kuopiosta ollaan aina valmiita antamaan ruoka-apua nälissään kärvisteleville jyväskyläläisille.
- Kateellinen_taas
Minkä takia Kuopiossa muuten on 5% pienempi työttömyys kun meillä? Prkl.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194990926273/artikkeli/surkea tilasto suomen kaupungeista jopa joka viides on tyottomana.html - Alkup
Näytti päivän hesari huomanneen saman asian. Jyväskylä tuntuu suhteellisesti taantuvan.
- asdfdfs
niinpä
- Anonyymi
Jyp joutaa konkurssiiin.
Miksi Jyväskylässä ei ole menestyviä joukkeita? - Anonyymi
Minusta Seinäjoki on paljon dynaamisempi kuin Jyväskylä,Kuopio tai Tampere.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853889Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483328- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662769Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192154- 322101
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121977- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759