Väärinkäytökset

Voiko pääsykokeissa omasta mielestään huonoa kohtelua saanut hakija valittaa valintamenettelystä jonnekin opiskeluviranomaistaholle ?

Itselläni on tilanne missä olen vahvasti sitä mieltä että koin viime kevään pääsykokeissa raatin puolelta suurta syrjintää ja epäsolidaarisuutta jonka johdosta en päässyt haluamalleni lijalle sisään ollenkaan. Palautteessa väittivät että minun kohdallani hakijan huonot puolet olivat kirjalliset valmiudet sekä eng. kielen tietämys alasta. Varsinkin kun kyse on musiikkipainotteisesta musiikkiteknologian linjasta jossa omasta mielestäni oli hakijoiden motivoituneimmasta päästä.
2724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko sulle tullut jonkin hylkäämispäätös? Siinä luulis olevan ohjeet valituksen tekemisestä. Taidat vaan olla pahemman kerran myöhässä, jos viime kevään/kesän kokeista aiot valittaa. Valitukset tehdään ko. tiedekuntaan tms. jossa kaikki valitukset käsitellään. Uskoisin, että valitusaika on sinun kohdallasi kuitenkin mennyt umpeen. Kyllähän sä tietenkin voit omia valituksias lähettää, mutta asiaan et voi enää varmastikaan vaikuttaa.

Ja aika subjektiiviseltahan tuo sun motivaatioarviosi kuulostaa. Et ole mielestäni kovinkaan pätevä arvioimaan omaa motivaatiotasi suhteessa muihin. Ethän sä ole ollut toisia haastattelemassakaan. Ja eihän siinä ole mitään väärinkäytöstä tai huonoa kohtelua, jos sua ei ole valittu. Valintaperusteet eivät vaan ole olleet sellaiset kuin sä olet kuvitellut eli esim kielellisiä valmiuksia et ilmeisesti ole osannut ennakoida arvioitavan. Tuskin kukaan saa aivan unelmakohtelua pääsykokeissa, koska A) itse on stressaanutnut ja ylireagoi saamaansa kohteluun ja B)tilanne on stressaava myös haastattelijoille. Mieti nyt sitä, että ne istuu kuuntelemassa ihan samoja jaarituksia päivän tai pari-kolmekin putkeen. Revi siitä iloa.

Kirjoitusvirheistäsi ja syrjinnästä kirjoittamisesta päättelen, että olet jonkun etnisen ryhmän edustaja ja pohdit sen perusteella tulleesi hyöstyksi ja valittaessasi pääseväsi erityisasemaan. Kuten jo aiemmin sanoin, niin tässä vaiheessa luulisin, ettet voi valituksellasi mitään ihmemuutosta saavuttaa enää.

Äänestä
  • On hienot esikatselumahdollisuudet, mutta kuka niitä käyttää?!?? Hihih. En ainakaan minä tullut käyttäneeksi. =)

    stressaanutnut=stressaantunut
    hyöstyksi=hylätyksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimimerkki23 kirjoitti:

Voiko pääsykokeissa omasta mielestään huonoa kohtelua saanut hakija valittaa valintamenettelystä jonnekin opiskeluviranomaistaholle ?

Itselläni on tilanne missä olen vahvasti sitä mieltä että koin viime kevään pääsykokeissa raatin puolelta suurta syrjintää ja epäsolidaarisuutta jonka johdosta en päässyt haluamalleni lijalle sisään ollenkaan. Palautteessa väittivät että minun kohdallani hakijan huonot puolet olivat kirjalliset valmiudet sekä eng. kielen tietämys alasta. Varsinkin kun kyse on musiikkipainotteisesta musiikkiteknologian linjasta jossa omasta mielestäni oli hakijoiden motivoituneimmasta päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu