Mitä tähän sanotte kun useat eritahot kertovat kuinka EIVÄT maksa elatusmaksuja lainkaan kun siihen on jokin kiertotie ettei niitä voida periä takaisin tai ne vanhenevat. Itse maksan n.250€/kk kahdesta lapsesta mikä ei tuota suuresti vaikeuksia mutta se mikä asiassa harmittaa on seuraava; Rahat menevät mielestäni muuhun kuin lasten tarpeisiin (ei kaikki) ja usein toimin rahoittajana muissakin hankinnoissa mikä myös ok tietyissä rajoissa (vaatteet yms). Muutaman kerran olen lapsille antanut pienen summan rahaa johonkin "kivaan" niin perästä olen kuullut kuinka äiti lainasi heiltä eikä takaisinmaksusta tietokaan joka antaa vähintäänkin hyvää esimerkkiä kuinka maailmassa toimia?? Ehdotin jopa että voisin ottaa lapset itselleni ilman elatusmaksuvaatimuksia ja mitä voisin tarjota-> EI käy. Toinen ehdotus oli, että maksaisin maksuja suoraan lasten kuluihin jolloin voisin paremmin tietää mistä on puutetta/tarvetta. Väitän että suuri osa elatustuesta lapsilisistä .450€/kk menee muuhun kuin lapsille ja se harmittaa. Ei oikein kiinnostaisi toisen parturi-,tupakka- ym.laskuja maksella lasten hyvinvoinnin kustannuksella.
Lasten kanssa minulla on hyvät välit ja myös heidän äitinsä kanssa silloin kuin jaksan olla asioista samaa mieltä.
Mutta kysymys olisi lähinnä mitä jos jätän elatusmaksut maksamatta? Asia olisi lähinnä periaatteellinen ei taloudellinen. Exäni myös asuu uuden miesystävän kanssa yhdessä ja ovat molemmat töissä joten luulisi rahojen riittävän...?
Usean vuoden seurusteltuaan ja yhdessä asuessaan exäni nosti myös yh-tukea ja asumislisää mitä pidin naurettavana ja josta varmaan moni katkera ex-mies olisi narauttanut.
Minä en vaan ole sellainen,pärjään omillani kuten toivottavasti lapsenikin joskus tulevaisuudessa.
Lasten kanssa minulla on hyvät välit ja myös heidän äitinsä kanssa silloin kuin jaksan olla asioista samaa mieltä.
Mutta kysymys olisi lähinnä mitä jos jätän elatusmaksut maksamatta? Asia olisi lähinnä periaatteellinen ei taloudellinen. Exäni myös asuu uuden miesystävän kanssa yhdessä ja ovat molemmat töissä joten luulisi rahojen riittävän...?
Usean vuoden seurusteltuaan ja yhdessä asuessaan exäni nosti myös yh-tukea ja asumislisää mitä pidin naurettavana ja josta varmaan moni katkera ex-mies olisi narauttanut.
Minä en vaan ole sellainen,pärjään omillani kuten toivottavasti lapsenikin joskus tulevaisuudessa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jos teillä on vahvistettu sopimus elatusmaksuista tai käräjäoikeuden päätös niin ulosottomies on kyllä aika nopeasti ovellasi kolkuttamassa jos jätät maksamatta.
Että olet itse rahanahne nihilisti,etkä suostu tajuamaan,että lapset ihan oikeesti kuluttavat aikamoisesti.Jos eksä nyt sattuu parturissa käymään ja tupakankin vetäisee,ei se pitäisi sinun mielenrauhaasi järkyttää.
sävyistä palautetta ;)
Ei mun mielenrauha ole järkkymässä ja jos osaisit lukea tai asian ymmärtää muutoin kuin naisasialiikkeen kannalta käsittäisit mitä tarkoitan. Tottakai minä olen iloinen siitä jos exällä on asiat hyvin ja toivonkin sitä jo lastenkin kannalta. Tässä ei varsinaisesti riidoista ole kysymys vaan tavoista miten voitaisiin menetellä molempia tyydyttävästi. Mullakin lapsiin maantieteelistä etäisyyttä useampi sata kilometriä ja olen siitä onnellisessa asemassa, että talouteni ja välini exään antaa myötä tavata heitä silloin kuin aikaa on. Mietipä sitä kun on myös isiä jotka varmaan ovat etäällä lapsista työn vuoksi tai ovat työttömiä eivätkä siten pysty tapaamaan lapsiaan kun rahatilanne ei sitä salli ja hoitavat silti elatusmaksut kunnialla mutta näkevät lapsiaan harvoin koska siihen ei taloudelliset rahkeet riitä. Turha tässä on kaikki isiä syyllistää joiksikin perheen hylkääjiksi vaan ongelma on järjestelmässä joka ei katso mielestäni lapsen etuja parhaalla mahdollisella tavalla. Tottakai lapsille pitää taata hyvät olosuhteet sehän on selvä. Silti nämä asiat pitäisi katsoa tapauskohtaisesti eikä niin kuin nykyään sossu sun muut tahot tekevät; sympatisoidaan äidin roolia ja isän mielipiteet tyrrannisoidaan jorpakkoon näin karrikoidusti ilmaistuna.
Esim.Yhteishuoltajuusjärjestelmä on sana joka joutaisi romukuoppaan...?
Entä mitä tähän sanot? Olin varaamassa matkaa itselleni ja lapsilleni, halusin heille passit johon kysyin suostumusta jolloin kuulin äidiltään, että he ovat jo merkittyinä hänen passiinsa! Eikö passihakemukseen tarvita toisen vanhemman suostumus/ allekirjoitus?? Sellaista lappua en ole koskaan allekirjoittanut saati et olisi pyydetty tekemään niin. Rehellistä toimintaa vai mitä? Näin täällä Suomessa saa äiti toimia, vai saako?
Siinä passiasiassa olet kyllä oikeassa, yhteishuoltajuus = molempien huoltajien allekirjoitus.
Viranomainen ei ole passihakemuksia täytettäessä tarkistanut tietoja.
Miksi ei hankkia lapsille omia passeja?
Vuoden passin saa ilman toisen huoltajan suostumusta.
Tulee kyllä kalliimmaksi.
Jos on yhteishuoltajuus niin tarvitaan aina (myös vuoden passiin) kummankin huoltajan suostumus. Ilmeisesti ap:n exä on väärentänyt isän allekirjoitusta - tai sitten lapset olivat olleet hänen passissa jo ennen eroa. Poliisi voi myöntää toiselle huoltajalle passit vaikka toinen kieltäytyy - poliisi ottaa silloin yhteyttä toiseen huoltajaan ja pyytää selvitystä. Poliisi harkitsee silloin onko esim lapsikaappauksen vaaraa ja myöntää sitten passin tämän harkinnan perusteella.
Näin ollen etävanhempikin voi saada passit lapsille vaikka lähivanhempi kieltäytyy allekirjoittamasta anomuksia.
Sulla ei taida olla elättäjää muksuillesi, eikä rahaa kampaajaan tai röökiin. Mun mielestä alkuperäisen kertoman mukainen juttu on törkeä ja kehoittaisin järkkäämään jotain muita järjestelyjä tähän elatukseen. Exäsi vaikuttaa rahanahneelta paskalta.
Hei!
Pistänpä minäkin soppani tähän sekaan...
Meillä etä maksaa elatusmaksuja 150€/kuukausi, joka minun mielestäni on noin 4000€/kk (brutto)tienaavalta henkilöltä todella ala-arvoinen suoritus.
Ja jos kuten meillä pelkkä päivähoito maksaa 200€/kk, ja jos se laitetaan kahteen osaan eli tuosta etän elatusmaksusta menisi siihen 100€/kk. No, sehän tarkoittaa että jäljelle jää 50€/kk - ja nyt minäkin kyllä haluan nähdä sen fakiirin joka sanoo & pystyy todistamaan että tuo 50€ on riittävä ja siinä todellakin puolet kaikesta mitä lapsi kuluttaa & tarvitsee.
Eli yksinkertaistetulla matematiikalla laskettuna lapsi kuluttaa & tarvitsee 100€/kk - missä on se koti jossa kasvava lapsi syötetään, vaatetaan, tarjotaan lämmin koti ja annetaan muita virikkeitä (leluja, kirjoja yms) tuolla summalla?? Puhun siis alle kouluikäisestä lapsesta - ja sehän tarkoittaa myös sitä että lapsi kasvaa kaiken aikaa ja joka kevät, kesä, syksy & talvi on hankittava uudet sekä sisä- että ulkovaatteet (kun edelliset jo kuitenkin jääneet pieneksi)...
Eli katkera taidan olla minäkin....
Jos itse laitat 150 e/kk, etävanhempi 150 e/kk ja sitten vielä lapsilisät (100 e) niin lapsen elatukseen on sitten käytettävissä 400e mahdollisesti etävanhemman laittama osuus tapaamisten aikana. Silloin jää vielä 200 e per kk vaatteisiin, ruokaan jne hoitomaksun jälkeen.
exäsi maksamissa elatusmaksuissa sinun rajasi, ettei tarvitsisi olla alarvoinen? Rahastahan tässä on kysymys, eikö vain? Vain siitä, että exäsi sattuu ansaitsemaan hyvin mutta varmaan hän on jotain hyvän toimeentulonsa eteen tehnytkin. Miksi hän rahojaan sinulle jakaisi ja onko tosiaankin niin, että raha ajaa lapsen edelle sinun asemassasi. Tämä järjestelmä suosii äitejä ja me hyvät isät joita varmaan myös meissä eronneissa on jäädään auttamattomasti byrokratian jalkoihin. Mitä mieltä esim. siinä on jos vähistä rahoista maksaa elatusmaksuja ja jäljelle ei jää sen verran rahaa et voisi lapsiaan tavata? Onko siinäkään mitään järkeä? Ei se lasten itsetuntoa kohota kun sinä ja monet muut leimaatte itsestänne marttyyrejä...
On vaan olemassa isiä ja äitejä jotka syystä tai toisesta ovat eronneet ja lapsi jää toiselle (yleensä äidille) vanhemmalle. Minä en saanut lapsia itselleni vaikka olisin voinut/halunnut kantaa heistä vastuun ilman että olisin vaatinut elatusmaksuja. Se selvisi hyvin nopeasti sosiaalitoimistossa neuvoteltaessa....asetelma oli jo ennalta määrätty minä vastaa muut. Ei ero tee vanhemmasta huonoa isää/äitiä, tuskin sinäkään onnellisemmaksi tulet muutamasta lisäeurosta ja jos tulet niin hanki ne itse. Exäsi lompakkoa tuskin kannattaa haikailla.
Tarkennan vielä vähän
Kyse paremminkin periaattesta - olen mielestäni ihan hyvä tuloinen minäkin (bruttotuloni siis myös reilusti yli 3000€/kk) eli en minä etän rahoja siinä mielessä todellakaan lapsen hyvin vointiin ja menoihin tarvitse.
Ja totta unohdin laskelmasta lapsilisät, mutta toisaalta miksi ne pitäisi laskea? Nehän kuuluvat jokaiselle lapselle automaattisesti.
Se mitä hain ja haluaisin olisi todellista tasapuolisuutta ja sitä että lapselle annettaisiin, siis myös taloudellisesti, se kasvuympäristö mihin hän olisi oikeutettu jos etän kanssa samassa taloudessa asuisimme. Ja tiedän erään etän, joka "vain" vartijana toimii ja ansaitsee huomattavasti vähemmän kk silti hän "lapselleen" maksaa 100€/kk enemmän (250€/kk). Ja valitetttavasti tiedän että meidän tapauksessamme etä ei edes tapaamisten aikana hanki mitään - hyvä kun lapselle ruoan tarjoaa...
Katkera siis olen, mutta en rahan ahne - koska todellisuudessa en hänen rahojaan todellakaan tarvitse.
Kyllähän ydinperheessäkin käytetään lapsilisää lasten menoihin - ja näin ollen sitä otetaan myös huomioon erolasten kohdalla.
Miksi sitten ruinaat elareitten perään jos et kerran tarvitse niitä? Kuinka paljon laitat itse lapseen/kk?
Miksi erositte? Ette päässeet yksimielisyyteen raha-asioista ja tunnepuolelleakin meni huonosti?
No se sama jatkuu.
Mutta leipää on pöytään saatava,joten maksa pois!
4 lapsen yh:na olo ei ole mitään luxusta,yhtäkään kampaajakäyntiä en voi ajatella.
Ravintoloissa ei ole varaa nuokkua,saati muuhun "huviin" tai ylellisyyteen. Nyt 150e exällä 15-vuotiaasta elareita ja on hammaslääkäri,joka arkkitehdin kanssa aviossa,ei lapsia. Tämä ihan sovittuna nahkapäätöksenä, puheväleissä olemme, käräjäoikeuden elarit 260e/kk,mutta en riitele. Nyt mulla taloudellinen ahdinko,en saa enää unta,olen ihan loppu. Teen 2 duunia ja koitan huoltaa murkkuani.
Mulla menee senttien tarkkudella rahat/budjetti eikä siltí riitä.
Mitä isät tästä??
..ja sano ettet jaksa/pysty/halua/viitsi. Älä anna exälle neuvottelutilaa vaan tuot lapset ja häivyt.
Jus joo, tavallisin syy näköjään maksuista riiteleminen. Jos ex ei maksa, me ee asia käräjille ja ulosottoon. Ihan kuin muutkin maksussa olevat maksut. Minulla ex maksaa 4:stä lapsesta 120e/kk, tulojen mukaan laskettuna ja kunta loput. Eli kokonaisuudessa minini elarit. Yhteishuoltajuus joka toimii ok, minä kuljetan lapset isälleen jokatoinen viikonloppu mennen-tullen. Lapsilla ja isällään hyvät välit, SE on tärkeintä. Jos ex haluaisi ja joku lapsista haluaisi, saisi muuttaakkin isälleen jos koulu ja muut kuviot olis kunnossa. Asiat toimii kuitenkin hyvin ja ajallaan lapset ovat sen 18 ja itse päättävät haluavatko tavata ja kulkevat isälleen. Aikaansa kutakin. Itse pienituloinen, osa-aikatöissä, samalla opiskelen, asutaan vuokralla ja maksellaan molemmat ex:n kanssa vanhaa 90 luvun laman osakevelkaa pois. Silti, ruokaa on jääkaapissa, katto päänpäällä ja me itse onnellisia ja tyytyväisiä elämään.
Passista. Meillä lapset ovat minun passissani, siksi koska ne jo aikoinaan yhdessä ollessa otettiin ihan kustannussyistä. Nyt kun esikoinen kohta täyttää 15v, otan kaikille omat passit, silloin voi ex:kin viedä heitä helpommin matkoille. Tosin meillä ei ole koskaan harrastettu etelänmatkoja, ei edes risteilyjä...mutta jos joskus. En ymmärrä miksi joku ei anna lapsen lähteä reissuunisänsä kanssa (jos kyseessä ei huonoja tekijöitä mm. alkoholi), se on lapselle yksi elämys ja silloinhan matkalle viejä huolehtii kustannuksistakin ja itse saa sen hetken omaa aikaa. Asioista pitää löytää ne positiiviset puolet ja tehdä sillätavalla elämästä mukavampaa!
Heh...mulla on näköjään tapana aina hieman jatkella juttuja. No, ex asuu nykyisin uuden kumppaninsa kanssa aikuistaloudessa ja omassa osakkeessa, joka toinen viikonloppu heillä on siellä 6 lasta (ex:n ja ex:n uuden), joten siksi heidän asunto on onneksi tilava. On hyvä että heillä on elämä järjestyksessä ja ex:n uusi nainen on tosi järkevä, tulee hyvin lasteni kanssa toimeen, samoja sääntöjä yritetään pitää yllä molemmissa kodeissa.
Oma uusi kumppanini asuu tahollaan omien lastensa kanssa ja lapsemme viihtyvät hyvin yhdessä. Uusi kump. ok väleissä ex:nsä ja hänen uuden kanssa, siellä olevat lapset taas myös otettava huomioon aikuisten väleissä. Eli aikuiset ovat tasapainoisen onnellisia ja se tietysti heijastuu lapsiin, joita koko kuviossa 4 4 2 1 2. Eipä tarvita kuin yksi katkera ex tai yh niin...huh! näin on hyvä.
että joillakin asiat sujuvat paremmin. Varmaan harvinaisempaa mutta mahdollista! Katkeruus on huono elättäjä ja tappelu huono kasvattaja...Valitettavasti me ihmiset olemme tyhmiä niin monella tapaa, että elämän hienot asiat jäävät helposti varjoon.
Lue minun juttujani, voit oppia kuinka naisia käytetään.
Tiedän niin paljon.
mistäs tään juttusi voi käydä lukemassa?
joo mihin käytän eltus maksut jokaiseen arkeen ruokaan vaatteisiin ja kaikeen tasku rahaa sun muuta joskus osta itsellekin jotain isä tapaa lapsia ja hyvä mutta minulla ne suurimman osan on lapsilisät ja elatusmaksut ei riitä lähellekään mitä menee. Minä ole se joka kantaa maidot ja muut kautpasta minä olen se joka kuuntellee huolet ja hyvätasiat pidän puhtaana lapset ja kodin ei se raha ole se mikä lapset saa niin suuri että siitä kannataisi tapelle Lapset tykkää kummastakin ja varmasti kaikki saa jotain rahalla ei saa rakkautta.
Rakkautta, siinä olen kanssasi jossain määrin samoilla linjoilla. Asia joka sen sijaan särähtää korvaan on 'lapsilisät ja elatusmaksut ei riitä lähellekään mitä menee'. Minkä perhanan takia niiden sitten pitäisi riittää? Ne on tukia joiden ansaitsemiseksi et ole liiemmin tehnyt. Elät vain hyvinvointivaltiossa jossa nämä "etuudet" ikäänkuin tulevat sinulle automaattisesti jos jäät lasten kanssa yksin. Sitä harvoin tulee miettineeksi mitä jos näin EI olisi? Jos valitset yksinhuoltajuuden niin tottakai sinä vastaat lasten päivittäisestä huolenpidosta, sehän on päivänselvää. Mua ärsyttää asenteena tukiin nojautuminen vaikka niiden tarpeellisuuden ymmärränkin ja osittain hyväksynkin. Hyväksyn siinä mielessä, että ihminen joutuu/voi käyttää niitä jossain elämänvaiheessa mutta päämääränä pitää silti olla ettei niihin joudu turvautumaan vaan pyrkii laittamaan elämänsä sellaisille raiteille että on omavarainen. Se vaatii uhrauksia, selkärankaa, asioiden organisoimista aivan kuten eläminen parisuhteessakin jos siinä halutaan saavuttaa jotain yhteisiä intressejä. Ei kaikkea voi verhota yksinhuoltajuuden piikkiin. On katsottava peiliin ja kysyttävä voinko tehdä jotain vielä paremmin? Minun peilikuvani on vastannut joka ainoa kerta; Kyllä voit.
Minua on vain ärsyttänyt kovasti se miten ihmiset jotka joutuvat maksamaan elatustukea niin aina valittavat niistä miten perhe käyttää ne ja mihin menevät ne on hieno lisä yksinhuoltajan arjen pyörittämiseen. Minun kohdallani ei se ole raha miksi olen tehnyt lapsia. Rakasta heitä yli kaiken ja yriän antaa heille mahdolisimman paljon eväitä tähän elämään Itse olen opiskellut työn ohella ja hoitanut hussollin osallistunut lapsien harrastuksiin ja en ole penniäkään pyytänyt esim.sossusta.
En pode huonoa omatuntoa siitä että saan elatus apua tai lapsilisiä kiitos niistä muuten ei olisi lapsillani varaa harrastaa. tässä yhteiskunnassa En pode huonoa omatuntoa siitäkään että joskus myös tuhlaan itseeni on se sitten elatus päivä tai lapsilisä päivä meidän perhessä maksetaan laskut ja sit se saa joka tarvitsee jotain ja joskus jotain vähän ylimääräistäkin. Tiedän myös mitä on olla maksaja mies ystäväni maksaa kolmesta eikä hänen ex ole ikinä tyytyväinen mihinkään aina pitäisi saada enemmän. Meitä on monen sortin ihmisiä ja jos lapseni haluais muuttaa isänsä luokse antaisin kyllä ja maksaisin myös elatusapua. Tieden tarkalleen että kyllä ne rahat jotenkin aina lapsille menevät.
pitäisi olla joku suoja myös tässä asiassa.
Olen sitä mieltä, että lapset kuuluu kummankin elätettäväksi, mutta joku toimeentulomahdollisuus olisi myös isällä ja uudellakin perheellä oltava.
Tätä ei ole nykyisin uusioperheissä, ainakaan meillä.
Uuden liiton lapset eivät ole elatusmaksuja päätettäessä missään kirjoissa, eikä myös puoliso.
Meidänkin tuloilla, hyvä että saadaan tälle perheelle leipä ostettua ja siitä vähästä pitäisi vielä riittää kolmelle lapselle elatusmaksuun.
Olemme yrittäjiä ja nyt ulosottomies kolkuttaa omaisuuden perään, koska ei ole rahaa maksaa elatusmaksuja.
Menee maat ja talot ja taas hajoaa perhe!
Miksi tehdä uusioperheeseen lisää lapsia jos elatuskyky on niin huono?
Mielestäni ne entiset jo olemasa olevat lapset pitää kyetä elättämään ja sitten vasta harkita uusien tekemistä jos resurssit riittävät