epäätietoonen

Tässä on yksi naapuri, jolla on lehmät aina sisällä ja sitten on toinen naapuri, jolla on lehmät aina ulkona.

Kenelle pitää soittaa ja milloin, mihin voin ilmoittaa.
12273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Niin - toisessa naapurissa kissa on melkein aina ulkona ja toisessa naapurissa kissa ei pääse ulos juuri ollenkaan.

Äänestä

kaupankisa yhestalos ukko o illat ulkona ja ku se tulee kotia ni muija ja muksut lentää pihalle mihnä pitäs oikee soittaa

Äänestä

Tällä säällä lehmät sietääkin olla sisällä, jaloittelemaan voi ne päästää mutta ei ole laissa määrättyä. Kesäkuukausina kuuluu parressa kiinni olevan eläimen olla lain mukaan muistaakseni kaksi kuukautta, yleensä ovat reilusti ylikin, vapaana. Pihattoa pakko ei koske koska siellä eläimet on irti muutenkin. Jotkin nautarodut kuten nykyään niin yleiset ylämaankarjarodun edustajat eli ne karvalehmät, voi olla ulkona ympäri vuoden, luullakseni myös kaikenlaista nuorta karjaa ja lihaelukoita saa pitää ulkona ympäri vuoden kunhan niillä on säänsuoja johon käy yleensä joku katos lämpimällä vesikupilla tai vastaavalla systeemillä. Näitä on nähty. Omasta mielestäni kyseinen pitomuoto esim. tavallisella lihakarjalla on huono, eläimet kasvaa huonosti sillä syödystä rehusta menee liian paljon lämpimänä pysymiseen ja eipähän elukat siellä pakkasessa kovin hyvin tunnu viihtyvän muutenkaan ympäri vuorokauden.
Sorkat tykkää lumesta joten siksi itse suosittelen lehmien jaloittelemaan laskua parsinavetoista vaikka ihan 15-30 minuutiksi kerrassaan vaikka kerran pari viikkoon.
Tarkastele asiaa ja tutustu tilallisiin ja kysele ennen kun ilmoittelet mihinkään.

Äänestä
  • Voihan lehmät olla ulkona laiduntamassa 4-5 kk ja lisäksi talvisin jaloittelemassa vaikka joka päivä.
    Pihatoista lehmät ei välttämättä pääse ulos ollenkaan.

    Äänestä

  • Tota kasvamista on tutkittu.

    Lihakarjaroduista Agnus ja Hereford on sellaisia, että sisäkasvatuksesta ei ole mitään etua.
    Maitoroduilla siitä on etua.
    Ylämaalainen ei ollut tutkimuksessa mukana, mutta oletan että ei ole etua.

    Eli pienet lihakarjarodut kasvaa ulkona yhtä hyvin tai paremmin kuin sisällä.
    Maitoroduilla on päinvastoin, ne kasvaa sisällä paremmin kuin ulkona.

    Äänestä

  • Kovin paljon kun pitelet lypsylehmiä talvisin pihalla, niin kohta saat raapia päätäsi oikein kunnolla kun yhdellä jos toisella on kylmyyden aiheuttama utaretulehdus.

    Äänestä

  • Mualaenen kirjoitti:

    Kovin paljon kun pitelet lypsylehmiä talvisin pihalla, niin kohta saat raapia päätäsi oikein kunnolla kun yhdellä jos toisella on kylmyyden aiheuttama utaretulehdus.

    Päinvastoin kuten ensin voi kuvitella, ei jaloittelusta ole vaaraa utareterveydelle. Lehmä ei kylmästä välitä, mutta veto on sille myrkkyä. Onhan lehmät joskus hyvinkin kylmässä navetassa ilman ongelmia, mutta jos navetassa vetää, voi olla varma että utaretulehduksia tulee on sitten navetta kylmä tai lämmin.
    On käytännössä havaittu että ulkojaloittelu talvella on parantanut eläinten terveyttä.

    Äänestä

Pihattolehmien ei tarvitse ulkoilla, kun pääsevät liikkumaan muutenkin. Teknisesti paraskaan pihatto ei koskaan korvaa lehmän ulkoliikuntaa luonnollisella alustalla, vaikka se raitista ilmaa saisikin riittävästi pihatossa ja pääsisi makaamaan sopivaan makuupaikkaan halutessaan. Sorkka- ja jalkaongelmia on pihatoissa enemmän kuin parsinavetoissa eli ei pelkkä vapaasti liikkuminen pihaton lattialla edistä jalka/sorkkaterveyttä.
Vuosittainen peruspuhdistus pitää tehdä kaikenlaisiin eläinsuojiin. Miten vuosipuhdistus tehdään pihatossa, kun lehmät ovat aina sisätiloissa? Tiedän useita pihattoja, joissa vuosittaista täyssiivousta ei ole tehty ainakaan kymmeneen vuoteen eli tautiriski lehmille ja mahdollisille vastasyntyneille pikkuvasikoillekin.

Äänestä

Niin ja tulehdukset leviävät helposti pihatoissa, Ei pihatto ole mikään oaratiisi eläimille vaikka ihmisistä tuntuu niin. Ajatelkaapa niitä arkoja yksilöitä, jotka eivät uskalla mennä robolle eivätkä syömään. Ankeeta on... Eli ei siis vapaana liikkuminen tuo eläimille täyttä hyvinvointia.
Parsinavetoista on hyvä käyttää eläimiä ulkona jaloittelemassa, koska eläimet ovat kesyjä.

Äänestä

lehmät on kesällä laitumella,talvella on navetassa. eikä muutosta tehä.

Äänestä
  • Pihatoista ei välttämättä pääse ollenkaan laitumille kesäisin.

    Äänestä

  • Harmi kirjoitti:

    Pihatoista ei välttämättä pääse ollenkaan laitumille kesäisin.

    vielä suurempi harmi on se että tilan vanhaisäntä ei pääse välttämättä ulos jaloittelemaan päivittäin hoitokodista....tyly vastaus kunnalta
    ei ole rahaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyn vaan kirjoitti:

Tässä on yksi naapuri, jolla on lehmät aina sisällä ja sitten on toinen naapuri, jolla on lehmät aina ulkona.

Kenelle pitää soittaa ja milloin, mihin voin ilmoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu