Kokeiltaiskos ylläpitää ketjua, johon jokainen voi vaikka usein päivittää kiukkuamisensa aiheen? Eli aina kun on jotain kiukuteltavaa, kirjoittaa sen tämän aiheen alle ja vapauttaa osan kiukkuaan bittiavaruuteen.
Mikä TÄNÄÄN ottaa päähän?
16
77
Vastaukset
- Rattus sp.
Entäs jos kiukku on rakentavaa ja saa keskustelua aikaiseksi?
Tällä viikolla olen "räjähdellyt" (tietysti hillittysti) eri neuvotteluissa ja muissa vastaavissa tilanteissa. Arvostan sen verran omaa alaani ja työtäni, että en hyväksy oman edun tavoittelijoita, kun puhutaan rahoituksista.
Kun toteuttaja on hyvä ja rahoille saa vastinetta, niin se on ok. Siinä vaiheessa, kun eteeni tuodaan keskeneräisiä suunnitelmia, joissa ei ole päätä eikä häntää, niin hermostun. Helkk.... jokin taso pitää säilyttää!
Kaikesta huolimatta pidän työstäni ja on hyvä, että reagoin ja yritän omalta osalta huolehtia, että tehdään oikeita asioita ja turvataan osaavien ammattilaisten taloutta.
Aina hermostuminen ei ole pahasta. Se vain tarkoittaa, ettei ole turtunut liiaksi. Sen verran vielä, että jos vaadin töissä muilta, niin vaadin myös itseltäni kehittymistä. - Eugeniikka eli rodun
jalostus ! Ruotsissa oli vielä 1920 - 30-luvuillakin rodunjalostusta, kuningashuoneen oliot olivat kaikkein korkeimmalla, sitten kuninkaan suosikeikseen nostamat n.s. aateliset,
sitten vaaleat pitkät viikingit,
alimpana rahvas ja roskaväki.
Vielä 1920- 30-l.oli Ruotsissa rodunjalostusta, kuningashuoneen oliot olivat kaikkein korkeimmalla, sitten kuninkaan suosikeikseen nostamat n.s. aateliset, sitten vaaleat pitkät viikingit, alimpana rahvas ja roskaväki. Vielä 1920 - 30-luvulla !!! !!!
Tänään HS siitä kirjoittaa:
>> Ruotsi oli rodunjalostuksen suurvalta 1920–30-luvuilla.
Tapio Tammisen tietokirja ruotsalaisen uusnationalismin juurista ja hyvinvointivaltiosta on hyytävää luettavaa.
Se on "johdonmukainen seuraus kansakunnan identiteetin rakentamisesta", väittää kulttuuriantropologi Tapio Tamminen tuoreessa tietokirjassaan Kansankodin pimeämpi puoli (Atena, 2015).
Tamminen käy läpi 1800-luvun alussa alkanutta kansallista projektia, jonka seurauksena Ruotsista tuli 1920- ja -30-luvuilla maailman johtava maa eugeniikassa eli rodunjalostusopissa. Se heijastui myös sodanjälkeiseen sosiaalidemokraattien sosiaalipolitiikkaan.- Herrakansaa
Ruotsalaiset olivat siis vääristelyn mukaan asuneet Ruotsissa "aikojen alusta".
Johtopäätös oli selvä: suomalaiset ovat heikompaa lajia kuin ruotsalaiset.
Tamminen korostaa, ettei Retzius ollut akateeminen toisinajattelija.
Hän oli myöhemmin 23 kertaa ehdolla lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkintoon. Retziuksen teorioita opetettiin Uppsalan yliopistossa vielä 1960-luvulla.
Professori Bertil Lundmanilla oli "opiskelijoiden mukaan aina mittanauha taskussaan, jotta hän voisi tarvittaessa mitata heidän päänmuotonsa".
Rotubiologian maailmanmahdiksi Ruotsi nousi 1920-luvulla. Uppsalaan perustettiin vuonna 1922 maailman ensimmäinen valtiollinen rotubiologian tutkimuslaitos. Laitoksen johtajalla, geneetikko Herman Lundborgilla, oli yhteydet Adolf Hitlerin natsipuolueen NSDAP:n ruotsalaiseen veljespuolueeseen.
"Tattareita", joihin on sekoittunut suomalaista verta.
Rotuopit näkyivät myös arjessa. Dagblad-lehti järjesti kesällä 1921 kauneuskilpailun, jossa etsittiin germaanisen rodun ihannetyyppiä. Kisan voitti skövdeläinen polkupyöränkorjaaja Åberg ja kisan tuomaristossa oli Herman Lundborg.
"Ruotsi tarvitsi lisää skövdeläisen Åbergin kaltaisia rotupuhtaita muotovalioita. Siksi ruotsalaisten piti välttää erityisesti seka-avioliittoja vähempiarvoisten naapurikansojen, kuten suomalaisten ja saamelaisten kanssa", sanoi Herman Lundborg.
Valloittajat ovat aina demonisoineet valtaamiensa maiden ihmisiä, omaatuntoa on rauhoittanut ajattelu, että niitä saikin ja saakin hyväksikäyttää, kun ne ovat sellaisia apinoita. - att2
Loppui vasta 1974!
Tiedän mikä on totuus ja se on yleinen, Ruotsi tässä mielessä on vapaa sitä ei ole Suomi. - "Rakkaat" naapurimme
Herrakansaa kirjoitti:
Ruotsalaiset olivat siis vääristelyn mukaan asuneet Ruotsissa "aikojen alusta".
Johtopäätös oli selvä: suomalaiset ovat heikompaa lajia kuin ruotsalaiset.
Tamminen korostaa, ettei Retzius ollut akateeminen toisinajattelija.
Hän oli myöhemmin 23 kertaa ehdolla lääketieteen ja fysiologian Nobel-palkintoon. Retziuksen teorioita opetettiin Uppsalan yliopistossa vielä 1960-luvulla.
Professori Bertil Lundmanilla oli "opiskelijoiden mukaan aina mittanauha taskussaan, jotta hän voisi tarvittaessa mitata heidän päänmuotonsa".
Rotubiologian maailmanmahdiksi Ruotsi nousi 1920-luvulla. Uppsalaan perustettiin vuonna 1922 maailman ensimmäinen valtiollinen rotubiologian tutkimuslaitos. Laitoksen johtajalla, geneetikko Herman Lundborgilla, oli yhteydet Adolf Hitlerin natsipuolueen NSDAP:n ruotsalaiseen veljespuolueeseen.
"Tattareita", joihin on sekoittunut suomalaista verta.
Rotuopit näkyivät myös arjessa. Dagblad-lehti järjesti kesällä 1921 kauneuskilpailun, jossa etsittiin germaanisen rodun ihannetyyppiä. Kisan voitti skövdeläinen polkupyöränkorjaaja Åberg ja kisan tuomaristossa oli Herman Lundborg.
"Ruotsi tarvitsi lisää skövdeläisen Åbergin kaltaisia rotupuhtaita muotovalioita. Siksi ruotsalaisten piti välttää erityisesti seka-avioliittoja vähempiarvoisten naapurikansojen, kuten suomalaisten ja saamelaisten kanssa", sanoi Herman Lundborg.
Valloittajat ovat aina demonisoineet valtaamiensa maiden ihmisiä, omaatuntoa on rauhoittanut ajattelu, että niitä saikin ja saakin hyväksikäyttää, kun ne ovat sellaisia apinoita.Niin, 108 vuotta Venäjän vallan alla vuodesta 1809 vuoteen 1917, minkä jälkeen 22 vuotta itsenäisinä, sitten se sota 1939 -45, jolloin saimme kuin saimmekin itsenäisyytemme säilytettyä, vaikka sata tuhatta suomalaista nuorta surmattiinkin idän jättiläisen voimin ja saman verran suomalaisia nuoria haavoittui niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Ja vielä valtavan suuret sotakorvaukset maksoimme ainoana maana maailmassa !!!
Mutta " yhä vielä on meidän Suomessa oltava tarkkana."
Viron ym. maiden kohtalo olisi kauhistuttava. - Aikansa kutakin
@Eugeniikka eli rodun
Koska rodunjalostus tuntuu sinua kinnostavan siitä näkökulmasta, että suomalaiset olisivat olleet Ruotsiin nähden altavastaajien asemassa, nin ehkä voisit lukaista aiheesta Suomalainen rodunjalostus, niin tietäisit, että suomalaiset eivät ole tässä(kään) asiassa aivan puhtaita pulmusia. Rodunjalostus ja sen tutkinta nyt vain kuului siihen aikaan joka puolella, missä tiede oli alkanut kehittyä.
Äkkiä kuukkeloimalla sanata Suomalainen rodunjalostus löytyy ihan kivaa materiaalia luettavakse, aloita vaikka tällä:
http://www.tieteessatapahtuu.fi/897/MATTILA.pdf
- ...
Wituttaa potunviljelijät, lestaatit, jalkapalloilijat, sekä jehovat.
Ne wituttaa joka päivä, en viitsi kirjoittaa kuin tämän kerran.
=DW=- Utelias -62
Selvä, mutta miksi?
- ...
Utelias -62 kirjoitti:
Selvä, mutta miksi?
Liian pitkä asia kirjoitettavaksi auki.
Noista vaan on aiheutunut erittäin paljon ongelmia elämässä. Kaikki äärikiihkoisia yhden asian liikkeitä. Pahemminkin voisi olla, kimpussa Isis tai Alquida, mutta eipä se paljoa lohduta.
=DW=
- Alter ego
Vesisade :(
- Lenne
Talvi ja pimeys.
- onko järkee vai ei
Toisen maan mieliset ihmetyttävät. Miksi asutaan, tai mennään johonkin muuhun maahan ja sitten mielistellään toista maata. Eihän siinä ole mitään järkeä.
- Mitä tarkoitat?
????
Harmittaa tänään kun aina kun olen saanut hyvän ladun tehtyä, seuraavana päivänä se on taas ummessa. Eilen oli tosi kiva hiihdellä ja latu oli ollut kaksi päivää auki, ja nyt pitäis taas tehdä se latu.
Mies kyllä ajaa moottorikelkalla kaksi riviä vierekkäin ladunpohjaksi ja auttaa sikäli ladun teossa, mutta varsinaista ladunteko härveliä ei ole hommattu. Tulis nyt pian töistä ja ajais taas moottorikelkalla mun ladun auki. Itse en ole vielä uskaltanut koskea siihen moottorikelkkaan. Harmittaa kun oon näin avuton...- mitäkä mies
Luikenne ja sunnuntaiautoilijat..Arkena tiellä!
- ent.AlterEgo
Pahuksen takatalvi >:-(
Just eilen vielä aurinkoisessa pihassamme ihailin lumettomuutta ja esiin nousseita krookusten ja liljojen nuppuja ja eikös se mokoma takatalvi iskenytkin yöllä!
No, taitaa se kyllä kohta sulaa, lämpöasteitahan täällä on mutta että silti :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721157
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?39584Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296548Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t218512- 50504
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492