Lyhyt ja ytimekäs vastaus kiitos! Saako vartija tutkia kaupan kassalla reppuni/taskuni sisällön?
Sanokaa nyt
Temppe
615341
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Kyllä sen pitäis saada jos hänellä on pätevä syy epäillä sinua myymälävarkaudesta.
Voit kuitenkin kieltäytyä ja pyytää poliisit paikalle...
eli, jos se tulee kauniisti kysymään, että saanko tutkia kassisi, sinun ei tarvitse suostua. Jos vartija soittaa poliisit paikalle, voit rauhassa poistua paikalta, ei vartijalla ole oikeutta sinua pidätellä. Kiinnioton yhteydessä on oikeus tehdä turvallisuustarkastus, mutta se on eri luku.
Mikäli vartija on ottanut kiinni ja soittanut poliisille niin henkilöllä ei ole oikeuttapoistua ennen poliisin paikalletuloa. Mikäli hän yrittää poistua on vartijalla oikeus estää se.
Olet oikeassa, mutta tämä edellyttää ensin siis kiinniottoa, jolloin saa tehdä myös turvallisuustarkastuksen jos epäilee kiinniotetulla olevan jotain tavaraa, jolla voi vahingoittaa itseään tai muita. Siis ei ole oikeutta etsiä nimenomaan varastettua tavaraa.
Kysymys olikin pikemmin siitä, onko kiinniotto-oikeutta vai ei. Jos vartija pyytää sinua ystävällisesti näyttämään kassisi tai tavarasi (hehheh) niin voit kieltäytyä ja poistua paikalta jos haluat, koska kyse ei ole vielä kiinniotosta, vaan loukatun suostumuksesta.
Vartijan on kerrottava peruste toimenpiteilleen, jolloin kiinniotettu myös tietää olevansa kiinniotettu.
Kiinnioton perusteeksi ei käytännössä riitä epäily, vaan varma tieto esim. näpistyksestä.
Jos kiinniotto on turha (kansankielellä), toimenpiteen kohde voi tehdä rikosilmoituksen vapauden riistosta, mutta eihän tuollaiset rikosilmoitukset useinkaan mene edes syyteasteelle, ellei toimivallan ylitys ole räikeä.
Täällä Jone!
Sähä olet muuten oikeassa paitsi että epäily riittää kiiniottoon/turvatarkastukseen.
PELKKÄ EPÄILY EI TODELLAKAAN RIITÄ KIINNIOTTOPERUSTEEKSI!!!!!
VOI HUHHUH!!!
MILTÄ PLANEETALTA OLET KOTOISIN???
PERUSTELE MIELIPITEESI OLE HYVÄ!!!!
Miksi muuten hölmönimittely??
No jokatapauksessa,epäily tulee esim siitä että myyjä/asiakas ilmoittaa Vartijalle nähneensä jonkun toisen näpistäneen eikä Vartija itse ole nähnyt mitään.Tällöin Vartijalla on kaikki oikeudet jotka ovatkin keskustelun tulleet moneen kertaan,mm kiinniotto-oikeus jos yrittää paikalta poistua.
Kyllä se vaan niin on, että jos vartija tekee kiinnioton esim. kassaneidin havainnon perusteella eikä sitten kohteelta löydykkään anastettua tavaraa, niin vartija on toiminut väärin eikä kassaneiti. (Eli tieto on oltava varma).
Kiinniotto-oikeus on vain verekseltään (poislukien etsintäkuulutetut), eli tarkoittaa sitä että on itse nähnyt kyseisen rikoksen tapahtuneen.
Epäilyllä tarkoitetaan sitä, että kun vartija ottaa henkilön kiinni vaikka näpistyksestä, kiinniotettu on juridisessa merkityksessä "vain" epäilty kunnes syyllisyys on todettu poliisin tai käräjätuomarin toimesta.
Esimerkissäsi molemmat toimineet täysin oikein,älkää seuratko katseella jos teille sattuu tälläinen tilanne vaan toimikaa!!
Eli jos ei vapaaehtoista tarkastusta=poistumisen voi estää->kiinniotto tarkastusoikeus.
Muista myös heti soittaa hätäkeskukseen ja konstaapelit paikalle.
Aiemmin sanoin siis"epäily riittää kiinnioton perusteeksi"eli itse ei ole nähnyt mitään=epäilee,epäilty kunnes syyllisyys todistettu on sitten toki niinkuin sanoitkin.
turvallisuustarkastuksessa ei voikaan enää reppua tai muuta kantamusta tutkia kun sen voi ottaa asiakkaan ulottuvilta pois poliisin tuloon asti. Ainoastaan henkilö voidaan turvallisuustarkastuksessa tutkia.
Vartijalla on oikeus tarkastaa henkilön varusteet kolmessa eri tilanteessa:
1) kiinnioton yheydessä.
2)jos hän on saanut poliisilta luvan suorittaa turvallisuustarkastuksen tälle tietylle henkilölle. tässä hän toimii poliisia avustavana henkilönä. mutta epäilen että ei kyllä toimi niin vähäpätöisesssä jutussa kun näpistys. käytännössä toimii huumausainerikoksen ja terä sekä ampuma ase juttujen yhteydessä. ainakin stadissa..
3) tarkastettavan luvalla. eli tyyliin: voitko näyttää kassin ja taskujen sisällön. tai jos vaikka työntekijöitä ratsataan niin he ovat tehneet työsopimuksen jossa he suostuvat tälläisiin toimenpiteisiin. jos eivät suostu niin tulee kenkää.
mutta kysymys kuuluukin että minkä takia kysyt tällaista täälä....???
Tässä nuoruusiässä kauppakäynneillä saa usein päällensä vartijoiden ja kassamyyjien tarkkailevat katseet. Ikärasismia siis. Halusin vain tietää oikeuteni, en ole näpistelijä.
JAA NO SIINÄ TAPAUKSESSA...MUTTA SUOSITTELEN ETTÄ KUITENKIN NÄYTÄT SEN REPPUSI JA TASKUSI SISÄLLÖN JOS SITÄ JOKU KYSYY...NIIN KUN REHELLISYYDEN NIMISSÄ. EI SILLÄ KUKAAN PAHAA TARKOITA JA TODENNÄKÖISESTI VAKIOKAUPPASI VÄIJYT MUUTAMAN KERRAN JÄLKEEN ANTAVAT SINUN OLLA KUN OPPIVAT TUNTEMAAN. NIIN SIIS JOSSEI SIELLÄ OLE KOVA VAIHTUVUUS TAI JOTAIN MULKKUJA.
Kaksi ensimmäistä kohtaa oli täyttä asiaa mutta kolmannessa lähti mopo vähän keulimaan.
Tarkoittanet esimerkiksi poistumistarkastuksia joita tehdään paljon mm. kaupoissa. Tämä tarkastushan perustuu TÄYSIN tarkastettavan suostumukseen eikä mikään maininta työsopimuksessa anna vartijalle oikeutta tehdä tarkastusta. Maininta voi olla, mutta tarkastettava voi milloin tahansa kieltäytyä tarkastuksesta eikä siinä tilanteessa voi tehdä muuta kuin raportoida asiasta. Kieltäytyminen tarkastuksesta perusteena työsopimuksen irtisanomiseen arveluttaa myös hyvin paljon. Tähän väitteeseen löytynee perusteita?? Jos lähdetään oikeudessa mittaamaan oliko perusteet irtisanomiseen niin pelkkä kieltäytyminen ei varmasti riitä. Voihan kieltäytymisen perusteena olla muutkin syyt kuin esim. varastaminen. Näin ainakin normaaleissa kohteissa kuten kaupoissa. Jossain esim. puolustuvoimien puolella tai vastaavissa arkaluontoisissa paikoissa kieltäytyminen saattaisi olla peruste irtisanomiselle. Uskoisin, että sielläkin pitäisi tarkastuksesta kieltäytyä toistuvasti ja varoituksia tulisi olla annettu.
no niin niin tarkastettavan suostumuksella juuri niin. sen takia se oli kohdassa kolme tarkastettavan suostumuksella. ja kyllähän ne siihen suostuu kun ne on sellaisen työsopparin kirjoittanut missä ne suostuu. niin eihän niitä samantien voi erottaakkaan (siis työnantaja) mutta kyllähän se tiettyjä epäilyksiä herättää ja lopulta varoitusten ja silmätikuksi nostamisen jälkeen työntekijä eroaa..en nyt osaa antaa sinulle todellisia esimerkkejä mutta jos on suostunut työsopimuksessa poistumistarkastuksiin ja jos niistä toistuvasti kieltäytyy niin kyllä varmasti riittää erottamiseen!!!
VOI KUINKA PALJON PORUKKAA SAA HIILTYMÄÄN PELKÄSTÄÄN PROVOSOIVALLA OTSIKOLLA...
Jos sinä suostut työsopimuksessa esittämään alasti tiernapoikia joka perjantai 14-16 ja tästä huolimatta toistuvasti kieltäydyt performanssista niin onko siinä irtisanomisen perusteet? EI OLE. Yhtä lainvoimainen on maininta tarkastuksista työsopimuksessa.
Helvetin hyvä läppä mutta fakta on että jos suostut työsopimuksessa tarkastuksiin niin silloin niistä kieltäytyminen toistuvasti on ihan hyvä peruste irtisanomiselle. tästä tulikin mieleen että tämähän on ainakin jollakin tasolla sama homma kun meillä senjoritaksella puhallutetaan porukkaa...ja siihen ollaan suostuttu työsopparissa...
Kyllä se nyt vaan niin on, että jos työsopimuksessa sitoudutaan sellaiseen asiaan mitä työnantaja ei voi työntekijältä lain mukaan vaatia niin ei sillä ole mitään lain voimaa. Eli jos sillä perusteella irtisanotaan, niin työtuomioistuimessa sillä perusteella tehty irtisanominen katsotaan varmasti laittomaksi.
Tähän verrattava asia on mm. kameravalvonta. Työsopimuksessa voi olla pykälä, että työntekijöitä voidaan valvoa työpaikalla. Tällainen maininta ei kuitenkaan anna työnantajalle oikeutta suorittaa valvontaa mielin määrin sillä perusteella, että sopimuksessa on nimi alla.
Lueppa työsopimuslaista luku 7 (työsopimuksen irtisanomisperusteet) §: 1 ja 2 ja luku 8 (työsopimuksen purkaminen)
kyllä se nyt vaan on niin että jos työpaikalta aina tiettyjen henkilöiden ollessa duunissa katoaa tavaraa ja työnantaja haluaa tehdä kaikille työntekijöille tarkastukset (vaikka epäileekin tiettyjä ihmisiä) ja ostaa tämän palvelun esimerkiksi jorman turvapalvelu yritykseltä jonka vartijat sitten yrityksen työpäivän jälkeen tulevat tekemään poistumistarkastuksen ja sitten joku kieltäytyy tästä vaikka selkeästi on allekirjoittanut työsopimuksen jossa hän suostuu tälläisiin tarkastuksiin eikä varoituksistakaan huolimatta korjaa tapojaan ja yhä seuraavalla kerralla kieltäytyy niin kyllä hänet saa erottaa!!!!
työntekijä loukkaa tällöin työsopimusta jonka hän on työnantajansa kanssa tehnyt.
vartijat tekevät tarkastuksen tarkastettavan luvalla ja jos tarkastettava kieltäytyy niin sitten tarkastusta ei tietenkään saa tehdä vaan siitä pitää raportoida eteenpäin...
kameravalvontaa ei voi tässä tilanteessa verrata tähän vaikka kummatkin voivat mennä vähän intimiteettisuojan puolelle. kameravalvonassa erona on että kameravalvonnan mennessä intimiteettisuojan puolelle se on laitonta (esim pukuhuoneet). Poistumistarkastuksissa on se ero että jos ne tehdään eettisesti oikein niin siinä on vaan vartija(t) ja tarkastettava jotka eivät tunne toisiaan, työnantaja ei täten nää mitä muuta työntekijhällä on kassissa (esim hieromasauva) ja mitä vartijat näkevät niin siitä ei puhuta (ainakaan lain mukaan) silloin tarkastukset ovat vahvalla pohjalla eivätkä mene sillätavalla intimiteettisuojan puolelle että sitä voisi verrata mauttomiin paikkoihin sijoitettaviin kameroihin jotka jo sinällään ovat laittomia. samoin kameravalvonta on vahvalla pohjalla jos se hoidetaan eettisesti ja laillisesti oikein eli siten ettei sitä tehdä esim suihkuissa, vessoissa tai pukuhuoneissa...tms.. kameravalvontaa saa suorittaa työpisteissä ja muissa tälläisissä työnantajan tiloissa.
Minä en yhtään tiedä miltä paikkakunnalta olet mutta ainakin täällä helsingissä poistumistarkastuksia tehdään, niiden tekemistä koulutetaan vartijoille, ja niistä kieltäytyminen varoitustenkin jälkeen johtaa erottamiseen.
ja tietyissä paikoissa tällaisten tarkastusten suorittaminen on järkevää ja jopa erittäin hyvin perusteltua. esim. sairaalat ja apteekit (lääkevarkaudet ja niiden myynti narkomaaneille).
Pointti on siinä, että ei työsopimuksessa (tai missään muussakaan sopimuksessa) voida sopia asioita ihmisten perusoikeuksien vastaisesti. Tai voidaan, mutta sellainen maininta ei ole oikeudellisesti pitävä. Näin ollen tällainen oikeudellisesti mitättömän maininnan käyttäminen irtisanomisperusteena on hyvin kyseenalaista. Olen aikoinaan tehnyt itsekin hyvin paljon poistumistarkastuksia ja joskus jopa saanut niissä ihan oikean varkaan kiinni.
Sitä en kiistä, ettei jossain annettaisi henkilöille potkuja sillä perusteella, että hän on kieltäytynyt tarkastuksesta. Se ei siitä huolimatta tee asiasta laillista. Laittomia irtisanomisia tapahtuu suomen maassa varmasti joka päivä, eikä niistä mitään hälyä nouse kun irtisanottu ei riitauta asiaa.
Vartija ei saa kassalla tutkia sinua tai reppuasi!
Vartija SAA AINOASTAAN KYSYÄ epäillessään mahdollista näpistystä. esim "Hei kaveri, viitsitkö näyttää taskusi ja/tai reppusi sisällön, kun näytti että olisit unohtanut maksaa jotakin?" Suostuminen on "vapaaehtoista" = jos olet rehellinen Suomen kansalainen eikä sinulla ole kaupan omaisuutta luvatta taskussa tai kassissa niin totta kai näytät, mutta jos olet vienyt jotain niin "ET MISSÄÄN NIMESSÄ SAA TARKISTAA... SINÄ RASISTI MULKKU TMS" eli lyhyesti vartija saa pyytää saada vilakista taskuihisi tai kassiisi, mutta suostuminen on toinen juttu.
Vartijalla on kiinnioton yhteydessä oikeus tarkastaa taskusi ja laukkusi itsensä ja muiden vahingoittamiseen soveltuvien esineiden löytämiseksi ja poisottamiseksi.
Vartijalla on oikeus ottaa kiinni rikoksentekijä.
Tätä kiinniotto-oikeutta käyttäessään vartijalla on oikeus tarkastaa kiinniotettu (turvallisuustarkastus) ja hänen mukana olevat tavarat.. jne.(LYT)
Eli Temppe pähkinänkuoressa: Niin pitkään kun et rikosta kaupassa tee, vartijoilla ei ole oikeutta sinua tarkastaa.
Jos näin kävisi että vartija ottaisi sinut kiinni esim. kassalinjan jälkeen, ja mitään ei löytyisi tarkastuksessa. Voisit ilman muuta kutsua virkavallan paikalle (tai ilmoittaa myöhemmin tapahtuneesta). Tuottamuksellinen vapaudenriisto olisi tällöin kyseessä. Tietysti syyttäjä/tuomioistuin sen viime kädessä ratkaisisivat.
Sananvapaus on tietysti olemassa, joten vartija voi ystävällisesti asiaa tiedustella. "Anteeksi, voisitteko näyttää kassinne. Teidän ei ole pakko, mutta liikkeessämme on tällainen käytäntö"
Tosin tällaisesta vapaaehtoisuuteen perustuvasta toiminnasta on käyty kontrollin puolella tiukkaa vääntöä, että onko kyseessä jo tällöin kiinniotto, jos asiakas saa sellaisen fiiliksen vartijan tullessa paikalle kyselemään.
Kokee vartijan kysymykset ikäänkuin pakottavana.
Mielestäni näin ei ole, vaan kiinnioton kriteerit täyttyvät silloin kun 1. pokalle kiinniotosta ilmoitetaan, tai 2. Kun fyysisesti otetaan kiinni, tai 3. Kun muutoin selvästi annetaan sanallisesti tai kehon kieltä käyttäen vaikutelma että asiakas on kiinniotettu.
Perusteltuja päinvastaisiakin mielipiteitä kontrollin sivuilla on luettavissa.
eli lopputulos on että 1)kiinnioton yhteydessä 2)poliisia avustavana henkilönä poliisin käskystä/luvalla (eli henkilöä ei välttämättä ole kiinniotettu)3)tarkastettavan luvalla/suostumuksella. eli tyyliin voitko/haluatko/pystyisitkö näyttää taskujesi ja reppusi sisällön ihan pikaisesti jos mennään vähän tuohon syrjemmälle pla pla pla.....
luonnollisesti tuota tilannetta pitää miettiä eettisestä näkökulmasta että jos henkilö ei uskalla kieltäytyä tai jos henkilö ei osaa kieltäytyä (esim:päihtynyt) niin silloin ei saa lähteä temppuilemaan koska kokonaisuudessaan henkilölle on jäänyt sellainen kuva että häntä on käsketty vaikka oikeasti häntä on kehoitettu...
mielipiteitä?
Kiinnioton yhteydessä voi tehdä turvallisuustarkastuksen
Laukkuun tms. ei ole asiaa mennä. Laukun voi ottaa siihen syrjään, mutta vartijalla EI OLE mitään asiaa mennä avaamaan sitä laukkua. Silloin kun laukku on otettu siihen sivuun ei sieltä voi myöskään epäilty ottaa mitään teräaseita tms.itsensä tai muiden vahingoittamiseen soveltuvia esineitä.
Mieti sitä !
pykälässähän lukee että oikeus tarkastaa kiinni otettu, sekä tämän hallussa olevat tavarat sen varmistamiseksi että...blaa blaa...
Miten perustelet sen, että tarkastat sen repun/kassin/laukun jonka olet jo siirtänyt epäillyltä siihen sivuun ?
Jokaisen kansalaisen perusoikeuksia loukkaavan toiminnan on oltava perusteltavissa.
Miten perustelet sen että menet sinne laukulle vaikka se on otettu jo epäillyltä pois ja hän ei siihen voi enää koskea tai sieltä mitään ottaa ? ?
Vaikka terrorismilla.. niin joo, mutta eihän SUOMESSA nyt sellaista... Eihän...?
Onhan meillä myyrmanni... Petrin laukusta olis löytynyt pommi...
Olis joo, mutta sitten kun ei löydykkään. Perustele nyt tekemisesi jotenkin, se on ammattitaitoa.
Kaikki ihmisiin kohdistuva liikkumisen rajoittaminen sekä tarkastus on perusteltavaa toimintaa. Miten sen itse perustelet?
Tuo terrorismi ei varmasti menisi läpi esimiehellesi, eikä varmasti ylemmillekään instansseille.
No joo kunhan vänkään. Onhan se niin, että sinne kassiin ei ole perusteita enää mennä syynäämään. Olet ihan oikeassa.
En nyt tarkoita, että terrorismin uhan vuoksi suomessakin pitäisi mennä älyttömyyksiin, mutta mielestäni on pelottavaa että kaikkiin pommiuhkajuttuihin ja muihin sen tyyppisiin juttuihin suhtaudutaan liian kevytkenkäisesti. Esimerkiksi minua katsotaan joidenkin työkavereitteni taholta pitkään, kun olen suojaliivit päällä missä toimeksiannossa tahansa. Sanovat, että olen ollut liian vähän aikaa alalla ja siksi vielä innostunut...
Itse kyllä tarkastan myös kassin jos epäilen että siellä saattaa olla jotain vaarallista esim käytettyjä ruiskuja (ilman suojuksia), räjähdysaineita, palavia aineita, aseita jne. Se mielestäni vaikuttaa kyllä kaikkien turvallisuuteen mikäli sellaiset asiat saadaan tietoon mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Joku voi minut tästä haastaa oikeuteen mutta haastakoon, olen sielläkin sitä mieltä että olen toiminut oikein ja haitta on ollut erittäin vähäinen suhteessa hyötyyn.
Lain mukaan vartija saa suorittaa henkilölle turvallisuustarkastuksen kiinnioton yhteydessä. tällöin hän saa tarkastaa henkilön vaatteet ja kantamukset ja ottaa pois kaikki vaaralliset esineet ja aineet tms...nämä on luovutettava poliisille kiinniotetun luovutuksen yhteydessä.
minä ainakin tarkastan kiinniotetun ihan kaikki tavarat aina kun se vaan on mahdollista koska:
1) niissä kohteissa joissa työskentelen ovat valvomotilat sellaisia että en voi laittaa pokan kantamuksia mihinkään suljettuun paikkaan (esim lukolliseen pöytälaatikkoon) ja täten on aina mahdollista että jos poka käy päälleni valvomotiloissa niin hän voi päästä laukulleen ja sielä voi odottaa todella mukavia ylläreitä. se muutaman metrin matka sen pokan ja sen laukun välillä ei ole mikään pitkä matka.
2)jos olen ottanut henkilön kiinni esim. huumausaineiden käyttörikoksesta niin luonnollisesti haluan etsiä häneltä lisää tavaraa koska jos sitä löytyy(ja usein löytyy-kerran jopa löytynyt hyvin paljon) niin pääsen paljon helpommalla kun poliisit ei kysele enää yhtään mitään vaan ihailee niitä aineita ottaa pokan ja sanoo hyvää päivänjatkoa. eli suomeksi utelijaisuudesta.
3) helsingissä poliisin odotusajat on niin pitkiä että kiinniotetut haluavat aina sieltä kantamuksista jotain oli se sitten karkkia, lääkkeitä, tupakkaa(jos ollaan ulkona) gameboyn, lehden tms. tms. että ne alkaa lähes aina jokatapauksessa pyytämään sitä reppua tai laukkua itselleen ja kun olen perusteellisesti sen tarkastanut niin voin jopa antaa sen laukun heille.
4)monesti kiinniotetuilla on matkapuhelin kantamuksissaan ja se alkaa aina soida kun kiinniotettu odottelee poliisia ja sitten kun pokalle sanoo että et saa vastata niin siitä nousee hirveä mekkala. parempi on ottaa se puhelin jo valmiiksi itselleen ja laittaa se esim. äänettömälle. ja tiedän että alat kiehumaan tästä neljännestä kohdasta mutta jos mietit järjellä niin varmaan tajuat että esim. etsintäkuulutettujen ja huumausaineiden käyttäjien kohdalla tämä on varsin perusteltua.
tässä on neljä kohtalaisen hyvää perustetta....riittääkö?
terrorismi ei ole suomessa mikään uhkista suurin mutta kyllä meiltä löytyy hyvin paljon räjähdekoulutettuja ihmisiä (esim panostajat ja pioneerikoulutetut) ja tarkka-ampujakoulutettua porukkaa jotka seotessaan voi olla hyvinkin vaarallisia ja voivat aiheuttaa terroria teoillaan lisäksi tämä internet on aika hyvä paikka kaikenlaisen vähemmän järkevän tiedon levittämiseen (esim tämä :)) mutta tämä kuuluu poliisille eikä ainakaan vielä kosketa kovinkaan montaa meistä....
mielipiteitä??
AAMEN!
1) niissä kohteissa joissa työskentelen ovat valvomotilat sellaisia että en voi laittaa pokan kantamuksia mihinkään suljettuun paikkaan (esim lukolliseen pöytälaatikkoon) ja täten on aina mahdollista että jos poka käy päälleni valvomotiloissa niin hän voi päästä laukulleen ja sielä voi odottaa todella mukavia ylläreitä. se muutaman metrin matka sen pokan ja sen laukun välillä ei ole mikään pitkä matka.
VASTAUS: Siellä tilossa ei sitten ole tuoleja, pöytiä eikä mitään muutakaan millä se "poka" voisi lyödä sinua ?
Huono perustelu.
2)jos olen ottanut henkilön kiinni esim. huumausaineiden käyttörikoksesta niin luonnollisesti haluan etsiä häneltä lisää tavaraa koska jos sitä löytyy(ja usein löytyy-kerran jopa löytynyt hyvin paljon) niin pääsen paljon helpommalla kun poliisit ei kysele enää yhtään mitään vaan ihailee niitä aineita ottaa pokan ja sanoo hyvää päivänjatkoa. eli suomeksi utelijaisuudesta.
VASTAUS: Poliisi haluaa todellakin tietää missä ne kamat oli siellä laukussa. Älä mene koskemaan varsinkaan jos kyseessä on humausaineet. Anna niiden ollasiellä laukussa ja parempi on ettet koske koko laukkuun jos päältä löytyy esim. neula ruisku. Anna ammattilaisen tehdä kollaus sitten poliisilaitoksella. Sinun ei tarvitse uteliaisuuttasi sotkea juttua.
3) helsingissä poliisin odotusajat on niin pitkiä että kiinniotetut haluavat aina sieltä kantamuksista jotain oli se sitten karkkia, lääkkeitä, tupakkaa(jos ollaan ulkona) gameboyn, lehden tms. tms. että ne alkaa lähes aina jokatapauksessa pyytämään sitä reppua tai laukkua itselleen ja kun olen perusteellisesti sen tarkastanut niin voin jopa antaa sen laukun heille.
VASTAUS: Vaiika odotusaika olisi 2 tuntia, miksi sinun pitäisi "pokalle" laukusta jotain antaa, vaikka se kuinka kyselisi. Osaatko sano "EI" vai etkö uskalla sanoa "EI"? Laukku on kerran otettu pois ja se annetaan takaisin kun poliisi on sen tarkastanut. Heillä on siihen oikeus EI sinulla.
4)monesti kiinniotetuilla on matkapuhelin kantamuksissaan ja se alkaa aina soida kun kiinniotettu odottelee poliisia ja sitten kun pokalle sanoo että et saa vastata niin siitä nousee hirveä mekkala. parempi on ottaa se puhelin jo valmiiksi itselleen ja laittaa se esim. äänettömälle. ja tiedän että alat kiehumaan tästä neljännestä kohdasta mutta jos mietit järjellä niin varmaan tajuat että esim. etsintäkuulutettujen ja huumausaineiden käyttäjien kohdalla tämä on varsin perusteltua.
VASTAUS: Puhelin voi laukussa soida niin paljon kuin se soi. Anna sen soida ja sanot henkilölle ettei siihen vastata. Olen kuullut ne kaikki selitykset miksi siihen pitäisi vastata, puhelimeen EI myöskään saa koskea. Poliisi haluaa tietää puhelimeen mahdollisesti tehdyssä SIM-surf-kotietsinnässä mihin siitä on soitettu, kuka siihen on soittanut ja teksiviestit. Varsinkin huumausainerikollisten viestit ja puhelut kiinnostaa aina.
Ihmettelen tätä sinun pelkoa siitä että asiakas alkaa pyytelemään tai vaatimaan jotain. Jos hän on kiinniotettuna, kiinniottaja sanoo mitä tehdään, EI kiinniotettu.
Tekstistäsi voi lukea että et kovinkaan kauaa ole työtäsi tehnyt tai sitten et todellakaan ole ammattilainen, koska perustelusi asioista eivät ole oikein päteviä ja tekstistä huomaa kuinka et tiedä että kiinnottaja määrää "pelin hengen" EI kiinniotettu.
Kuules nyt vikatikki, mutta kerro kun noin asiantuntevasti asioihin otat kantaa... mmm. kohta 3. vastauksesi. MIKÄ siinä asiassa on se juttu jota et ymmärrä ? kerro mulle! "kiinnioton yhteydessä vartijalla on oikeus tarkastaa kiinniotettu ja hänen mukanaan olevat tavarat..!
Kaikenlaista porukkaa sitä tosiaan on! Mutta niinhän ne kiinniotetutyleensä ovat, pikkuisen luusereita, valitettavasti.
Se, että jos asiakkaalta on otettu laukku pois, miksi siellä olevia tavaroita täytyy alkaa penkomaan ? ?
Siellähän ne laukussa ovat siihen saakka kunnes poliisi tulee paikalle.
Miksi sille onnettomalle näppärille pitäisi sieltä laukusta jotain antaa, kun se laukku on häneltä kerran jo otettu pois ?
Kaikkein TYHMINTÄ ja ÄLYTTÖMINTÄ on se, että laukku tms. (olevinaan) tarkastetaan ja annetaan takaisin ennenkuin poliisi on tullut paikalle.
Niin hyvin et nykyajan narkkien ym. laukkuja pysty siinä vartijan tilassa tarkistamaan kuin se olisi tarvis tehdä.
Vai kaadatko kaikki tavarat siihen pöydälle ja käännät sen laukun ympäri ? Veikkaan että et. Näin tekee poliisi kun asiakas viedään laitokselle.
Ammattilaiset ovat erikseen, ja jätä se laukkujen tarkastus heille, koita sinä vain löytää se tikkari ja purkkapaketti sieltä taskuista.
Vartijalla ei ole kiinnioton yhteydessä oikeutta ottaa asiakkaan laukkua pois asiakkaalta. Koska asiakkaalla on oikeus pitää laukkunsa, on vartijalla oikeus tarkastaa ettei siellä ole mitään vaarallista.
Olet kuitenkin siinä ihan oikeassa, että JOS asiakas vapaaehtoisesti antaa laukkunsa pois vartijan haltuun, niin lievemmän keinon ja vähemmän haitan periaatteiden mukaisesti vartijalla ei ole oikeutta laukkua tarkastaa, eikä tarkastamisoikeutta ole siksikään että laukussa ei silloin tosiaankaan voi olla mitään mikä vaarantaisi kiinniottoa/terveyttä (ellei sitten epäile ABC-uhkaa tai räjähteitä; kyllä ne terroristit tännekin päin ehtivät aikanaan).
Jos asiakas ei halua suostua mihinkään, niin sitten vartija tarkastaa laukun ja antaa sen takaisin asiakkaalle (ellei laukku itsessään ole vaikkapa lyömiseen kivasti soveltuva).
"Vartijalla ei ole kiinnioton yhteydessä oikeutta ottaa asiakkaan laukkua pois asiakkaalta. Koska asiakkaalla on oikeus pitää laukkunsa, on vartijalla oikeus tarkastaa ettei siellä ole mitään vaarallista."
Miksi sitä laukkua pitää mennä tutkimaan kun se on otettu asiakkaalta pois, kun ei siihen vartijalla ole oikeutta ? Kun se laukku on otettu pois, miksi se pitäisi antaa takaisin ? Kyllä poliisi sen sitten tarkastaa kun aika tulee, siitä ei tarvitse vartijan huolehtia. Vartijan huolehdittavaksi jää vain asiakas. Huolehdit siitä ettei asiakas lähde mihinkään eikä mahdollisesti hävitä taskuistaan esim. huumausaineita.
Se mitä joku sanoi aikaisemmin jostain terroristi mahdollisuudesta voidaan unohtaa aivan tyystin. Onkohan vartijalla nyt mielikuvitus tehnyt pienen kepposen.
Jos terroristi uhka tosiaan olisi , EI vartija vie terroristia mihinkään tarkastukseen vaan soittaa paikalle poliisin TEPO-miehiä, koirapartion sekä huolehtii itse että oman kohteensa henkilökunta on turvassa. Jätä ne terroristi asiat ammattilaisten hoidettavaksi. Vartija ei VARMASTI terrorismi uhkaan ole koulutusta saanut. Ehkä korkeintaan on lukenut aiheesta jostain.
Näin on.
1) Tottakai sielä valvomossa on tuoleja ja pöytiä jolla se poka voi lyödä mutta minä tiedostan ne uhat ja näinollen homma on siltä osin hallussa.
mutta mistä minä EN tiedä on että mitä sielä kassissa on ja näiollen TARKASTAN SEN!!!!! ja mistä lähtiien pöydällä on voinut lyödä? tähän varmaan sanot että narkkareilla on niin suuret voimat.....niin sillä yhdellä kymmenestätuhannesta.
2)"poliisi haluaa todellakin tietää että missä ne kamat oli sielä laukussa" SIIS MITÄHÄ??? kerroppa nyt näin huvin vuoksi että mitä väliä sillä on että missäpäin sitä laukkua ne kamat on JOS NE EI OLE JOSSAIN TIETYSSÄ JÄRJESTYKSESSÄ? pääasia on että ne on sielä!! ei ne kamat sielä laukussa ole missään sellaisessa järjestyksessä että jos sen järjestyksen rikkoo niin koko homma kaatuu...
"Parempi on ettet koske koko laukkuun jos päältä löytyy esim. neula ruisku" -voi hirvityksen kauhistus ja kauhistuksen hirvitys se on kyllä niin ylitsepääsemätön asia joillekkin se neula ja ruisku että heti sitä jäädytään ja aletaan kuvittelemaan että tämähän on maailman suurin huumediileri ja jesjes nyt mä sain maailman suurimman huumediilerin kiinni ja nyt jos teen vähänkin jotain väärin niin koko homma menee penkin alle. voi hirvityksen kauhistus ja kauhistuksen hirvitys......TIEDÄTKÖHÄN SÄ OIKEESTI YHTÄÄN MISTÄ SÄ PUHUT???!!!
3) JOS SINULLE EI VIELÄKÄÄN TULLUT SELVÄKSI: VARTIJOILLA ON TODELLAKIN OIKEUS TARKASTAA TURVALLISUUSTARKASTUKSEN YHTEYDESSÄ SEN POKAN KANTAMUKSET---AINOA ASIA JOSTA TÄMÄN AIHEEN YHTEYDESSÄ VOI KIISTELLÄ ON ETTÄ KANNATTAAKO NÄIN TEHDÄ VAI EI.
Minä en ole missään vaiheessa sanonut että minun olisi pakko antaa pokalle jotain kassista mutta jos tällä toiminnalla saan pokan pysymään rauhallisena niin sen teen.
ja jos pakosta puhutaan niin kyllä minun on annettava sille pokalle hänen lääkkeensä jos hän niitä tarvitsee! ja jos ollaan ulkona niin varmasti annan pokalle hänen tupakkansa koska aijon itsekkin vetää sauhut ja jos pokalta on tupakat loppu niin jossain tapauksessa saatan antaa hänelle röökin....AI MIKSI? No miksikä ei? ei se että se poka on kiinniotettu tarkoita sitä että sitä tarvitsisi kohdella huonosti ja vittuilla sille tai olettaa että se istuu ihan tosta noin vaan asennossa 1-3h. putkeen. jos kaikki turvalliosuustekijät huomioonottaen joku ihmisarvoa korostava toiminta vaan suinkaan on mahdollisata niin sitten toimitaan niin.
minä kyllä osaan sanoa ei ja myöskin sanon niin jos se vaan on tarpeellista. jos olen tarkastanut pokan kassin perusteellisesti ja löydän sieltä esim seuraavat asiat: röökiä,stendari,taittoveitsi,neula,ruisku,lompakko,kosteusvoidetta,astmainhalaattori,kynä,kondomeita,sakkolappuja,papereita,kolikoita,ja iltalehti niin otan veitsen, kynän, neulan ja ruiskun itselleni ja poka saa kassinsa. poka on tyytyväinen ja rauhallinen ja minulla on mitä etsinkin. ei näille kusipäille tarvitse tarkoituksella olla vittumainen jos vaan turvallisuusnäkökohdat huomioonottaen se on mahdollista. nämä on kuitenkin pokia joiden kanssa minä ja muut on päivittäin tekemisissä ja jos sinut tunnetaan rentona mutta tarkkasilmäisenä ja oikeudenmukaisena mutta tarvittaessa erittäin kovana ja määrätietoisena kaverina esim. narkkien joukossa niin sillä saavutat varmasti jo erittäin paljon....
4) se puhelin ei soi jos se on jo valmiiksi äänettömällä tämä on varmaan aika helposti ymmärrettävissä jopa sinulle....
JA LOPUKSI:
En tiedä sairastatko jotain joka saa älykkyysosamääräsi heittelehtimään puolelta toiselle mutta jos näin on niin olen pahoillani.
Olen kyllä täysin tietoinen että poka ei määrää kiinniotettuna yhtään mitään YHTÄÄN KENELLEKÄÄN!!! tarkoitan kohdalla 4 ainoastaan sitä että jos pokan saa jollakin keinolla pysymään rauhallisena niin sillä tavalla myös kannattaa toimia. turvallisuusnäkökohdat huomioonottaen tietenkin.
ei sitä uskottavuutta kuule "vika tikki" sen kautta saavuteta siten että mennään aina jokapaikkaan "hat-hat" meiningillä ja häpätään pokan eteen puhutteluasentoon (syke 220) ja kovaan ääneen julistetaan: VARTIJA! POISTU ALUEELTA! POISTU! JA ULKONA: SINUT POISTETTIIN ALUEELTA X SYYN Y TAKIA! tai: OLET KIINNIOTETTU! KÄDET NÄKYVIIN! KÄDET NÄKYVIIN! KÄDET SELÄNTAAKSE.....LAITAN TEILLE KÄSIRAUDAT TEIDÄN JA OMAN TURVALLISUUTENI VUOKSI.. tai: OLET KIINNIOTETTU SYYN X TAKIA MENET PAIKKAAN Y JA ET LIIKU TAI PUHU TAI KÄDET EIVÄT MENE TASKUUN! YMMÄRRÄTKÖ VITUN ROTTA KÄDET EIVÄT MENE TASKUUN!!!...SITTEN KAHDEN TUNNIN PÄÄSTÄ: POKA: HEI ANTEEKSI VOISINKO OTTAA REPUSTANI ASPIRIINIA JA ILTALEHDEN KUN ON VÄHÄN TYLSÄÄ JA HIRVEÄ LASKUHUMALA? VARTIJA: ET VOI KOSKA OLET KIINNIOTETTU JA MINÄ SIIIIS MINÄ OLEN SUURI JA MAHTAVA KIINNIOTTAJA JA MITÄ MINÄ SANON ON LAKI!! (URKUMUSIIKKI SOI TAUSTALLA JA VARIJAN PUNAINEN VIITTA LEPATTAA VASTEN AURINGONLASKUA) JA LISÄKSI EN OLE TARKASTANUT KASSIASI ENKÄ TIEDÄ MITÄ SIELÄ ON....
Luonnollisesti käskytykset ja raudotukset sekä uhkailu, vittuilu ja katteettomat lupaukset kuuluu tiettyihin tilanteisiin mutta paljon pitemmälle pääsee puheella. ei sua kukaan kunnioita kuitenkaan koska olet vartija. mutta jos käyttäydyt kuin hyvä tyyppi(turvallisuusnäkökohdat huomioonottaen tienkin) niin joku voi toiminnallesi antaa joskus jopa jotain arvoa ja pysyä poissa niistä paikoista jossa olet ihan sen yhden ja hyvän kohtaamisen takia.
Ja mitä ammattimaisuuteen ja alalla oloon tulee niin ei ne kuule sinunkaan väitteesi hirveän paljoa tietämystä ja ammattitaitoa kuvasta.
vaikutat ihan kohtalaiselta tyypiltä muuten mutta tietynlainen rentous sinulta puuttuu ja jännäystä onkin sitä enemmän. sinulla on vain yksi tapa ja yksi käyttäytymismalli ja puhut kaikille samaan sävyyn etkä osaa neuvotella tai joustaa yhtään koska muuten sinulta lähtee uskottavuus ja oletat että jokainen tilanne on omansa eikä sen hoidolla ole mitään vaikutusta muihin tilanteisiin....noh on sekin yksi tapa hoitaa asiota...
NIIN MITÄ SANOIT TUOSTA KOULUTUKSESTA NIIN JOISSAIN KOHTEISSA ON TEPON ELI POLIISIN TERRORIPOMMIN HENKILÖ TULLUT LUENNOIMAAN MAHDOLLISISTA TERRORI UHISTA...MITEN HELVETISSÄ SÄ VOIT PUHUA TUOLLAISI KUN SULLA EI OLE HARMAINTA AAVISTUSTA ETTÄ MITÄ KOULUTUSTA JOTKUT YKSIKÖT SAAVAT!!!???
ÄLÄKÄ PUHU TERRORISTEISTA...VAAN TERRORISTA.
Sitä että et ole saanut mitään koulutusta TEPO-asiaan. Olet ollut kuuntelemassa asiantuntijaa joka kertoo työstään ja tapauksista joita on sattunut.
Sinulla EI ole mitään pätevyyttä tehdä EI niin rajähdysaineille, kuin muullekkaan TEPO-miehelle kuuluville aineille MITÄÄN. Siis koulutusta TEPO-asioihin EI ole poliisin/PV:n miehen luento em. asioista.
Ja terrori isku jos tulee niin VARTIJA pitää huolen siitä ettei sen oman kohteensa väki eli ne myyjättäret ja pullopojat ole vaarassa. Se on vartijan ensisijainen työ silloin. MUU KAIKKI JÄTETÄÄN AMMATTILAISILLE.
Työntelet vain ne ostoskärryt pois edestä, että väki pääsee ulos ja ohjaat mummot oikeista ovista. Loput jää todellisille ammatti ihmisille, usko vain.
Vartijalla on kiinnioton yhteydessä oikeus tarkastaa kiinniotettu ja hänen hallussaan olevat tavarat.
Ja kun vartija ottaa sen laukun kiinniotetulta pois, niin se ei enää ole hänen hallussaan, vaan vartijan.
Toiseksi, miksi vartijan täytyy mennä sinne laukulle käsiään työntämään?? On siis neuljoja ja vaikka mitä paskaa, mihin kätensä loukkaa.
Ja sitä laukkua ei todellakaan siinä tilanteessa siihen pöydälle levitetä, vaan pidetään ne kamat siellä laukussa.
Kuvittele tilanne, otat laukun kiinniotetulta, alat tutkiin stiä laukkua ja kaadat sisällön pöydälle jolloin kiinnitotetulla on mahdollisuus päästä käsiksi vaarallisiin esineisiin ja vahingittaa vartijaa!! Tässä vaiheessa on kaikki mennyt kiinniotosta alkaen toiminnallisesti päin helvettiä ja siitä syytettäköön ainoastaan vartijaa itseänsä.
Ja nyt joku valopää sanoo, että miten se raudat kädessä mitään tekee??
Raudoittamisellekin on olemassa perusteet. Ei rauhallisesti käyttäytyvää henkilöä raudoiteta!!
Eli, käytetään päätä näissä asioissa, eikä tehdä näitä asioita hankalaksi itselle ja muille!!!
EN MINÄ OLE SANONUT SAANEENI MITÄÄN TERRORIPOMMI KOULUTUSTA SIIS LIITTYEN MIHINKÄÄN VITUN POMMINPURKUJUTTUIHIN!!! OPETTELE NYT HYVÄ MIES LUKEMAAN!!! Minä kysyin sinulta että mistä sinä tiedät että mitä koulutusta mikäkin yksikkö saa liittyen terrori pommi juttuihin!!!ja jätetään tuo hieman hämäävä terrori sana pois! se saattaa hämätä tyhmempää lukijaa eli sinua! ei pommiuhat välttämättä liity mihinkään terroristeihin vaan yksittäisiin sekopäihin mitkä luovat teoillaan terroria..no joo se siitä.
sinähän se kumma jätkä kuule oot kun et lukeakkaan osaa.
silloin kun jostain löydetään joku esine jota voidaan epäillä pommiksi niin siihen ei kosketa. silloin soitetaan poliisi joka paikkalle päästyään tarvittaessa eristää alueen ja sitten kuvaan astuu tepot ja kaiken maailman koirat jne jne....siinä ei paljoa se yksittäinen vartija tee.
sinun tekstistäsi selkeästi huomaa että provosoidut harvinaisen helposti. ainakin äskeinen tekstisi oli selkeästi kirjoitettu selkeän raivon alla no joo jokainen tyylillään.
minä en enää ota kantaa tähän tepo asiaan koska esiinnyn sellaisella nimimerkillä että duunikaverit kyllä tunnistaa. ja epäilenpä ettei työpaikkani asiakas olisi yksittäisen vartijan julkituomista tepo-asioista hirveän tyytyväinen.
koska sellaista uhkaahan ei ole....
ainoa mitä olen kysynyt sinulta on että mistä sinä tiedät että millaista koulutusta eri yksiköt tähän tepo eli suomeksi pommiuhka juttuun saavat?
kuinka kaukainen mahdollisuus sinulle olisi esimerkiksi se että tepon äijä nähtäisiin pitävän koulutusta vartijoille esimerkiksi pommiuhista ja toiminnasta sellaisen kohdalle sattuessa...
luetun ymmärtämisesi on aika ala-arvoista...se on lähes yhtä ala-arvoista kuin minun kirjoitukseni.
tekstisi perusteella taidat itse olla kaupassa duunissa. keräilet koreja ja työntelet ostoskärryjä joskin olet sielä kassana.
no joo jokainen tyylillään...
Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta oliko esim. Myyrmannin pommimiehellä laukussaan jotain jolla voi vahingoittaa itseään tai muita?
Oli!!
Kiinnioton yhteydessä laukun voi tarkastaa.
Ihan niinkuin tuolla aikaisemmin jo todettiin "henkilön ja hänen hallussaan olevat tavarat" tms.
NO EIHÄN SIELTÄ TARVITSEKKAAN LÖYTYÄ MITÄÄN?
Turvallisuustarkastus tehdään, jotta tarkastetaan onko henkilöllä hallussaan jotain jolla voi vahingoittaa itseään tai muita!!!!!!!!
Ei ole tarkoituskaan löytää mitään varastettua.
ensin on selvitettävä, onko kyseessä VARMA asiakkaan tekemä rikos. Jos vain varmuuden vuoksi tahdotaan ihmisiä tarkastaa, se ei käy. Sama koskee ns. hälytinportteja. Jos Vartija menettelee laittomasti, hän on itse tehnyt rikoksen, josta toisilla on ns. jokamiehen kiinniotto-oikeus vartijaan nähden, jos poliisia ei ole saapuvilla. Poliisi voi tehdä laukkutarkastuksen yms. vain, jos on aihetta epäillä rikoksesta. EI VARTIJA, tai muu sellainen työntekijä.Valvokaamme oikeuksiamme. Ei meidän perusoikeutemme vähene, jos astumme kadulta myymälään. Laukun ja vaikkapa housunsakin saa esittää toki kassalle, tai vartijalle, jos huvittaa, Siis vapaaehtoisesti. Paljon on tullut tuomioita ja erokirjeitä vartijoille toimivallan ylittämisistä ja usein virkavallan anastamisissa.
KIINNIOTON YHTESSÄ VARTIJA SAA TEHDÄ TURVALLISUUSTARKASTUKSEN KIINNIOTETULLE JA TÄMÄ KOSKEE MYÖS HÄNEN TAVAROITAAN,REPPUJA,KASSEJA,LAUKKUJA,JA SALKKUJA. MONESTI ON HENKILÖT SAANUT JÄRJESTYSTÄ YLLÄPITÄVÄN HENKILÖN VASTUSTAMISESTA SAKKOJA KUN ON SELKEÄN TAPAUKSEN KOHDALLA SANONUT VARTIJALLE EI.
MIKSI ET OLE LINNAN EDESSÄ HUUTAMASSA POLLIISI ON NATSI PASKA.
LUE SE LAKIPYKÄLÄ JA KIRJOITTELE UUDESTAAN...
METROSHREK! OLET HIENO HENKILÖ! JATKA SAMAAN MALLIIN! ITSELLENI TULEE TÄHÄN PALSTAAN MITTA TÄYTEEN JUURI NYT! ITSE EN JAKSA NÄITTEN KANSSA ENÄÄ JAARITELLA! SUURIN OSA NÄISTÄ KIRJOITTELIJOISTA OVAT EHKÄ N.12-15 VUOTIAITA
PENSKOJA! TUSKIN NE MEIDÄN LUKEMATTOMAT KIINNIOTTAMAT HENKILÖT EDES OSAAVAT KÄYTTÄÄ TIETOKONEITA!!! SE ON PISTE NYT A-LUOKAN MIEHEN OSALTA. Pitäkää p.......!
Voi teitä Shrekkiä ja A/B-luokan miestä. Silloin kun loppuu äly se tosiaankin koppuu.
Uskotko S, että todella isojakin diilereitä on saatu kiinni niin että ensin on löytynyt vain ruisku ja neula. Uskotko että ihan niiden perusteella voidaan tehdä kotietsintä, tiedätkö sen ? Tiedätkö, että oikeudessa hyvin usein kysytään missä ne huumausaineet olivat siellä vastaajan laukussa, oliko ne pohjalla, oliko ne jossain sivu taskussa siellä sisällä vai miten ne siellä olivat. Tiesitkö sitä ?
Uskotko että kaikki narkomaanit eivät ole niitä langanlaihoja näppäreitä joita Sinä olet nähnyt. On narkkareita esim. kehonrakentajissa jotka vetävät piriä siksi että treeni kulkisi ja virtaa riittäisi. On vain jäänyt sitten koukkuun, uskotko ? Uskotko, että sellainen mies heittää sinut ja sen pöydän aika kauas ja vielä yhtäaikaa. Uskotko ?
Joko olet todella naiivi poikanen tai olet "työssäsi" vasta aivan alku taipaleella.
Haloo kyllähän ne oikeudessa kysyy vaikka mitä turhaa vaan varmistaakseen että todellakin puhut totta. No jos ne kysyy että missä se piikki oli niin kai siihen voi myös vastata jos kerran ite on kassin tarkastanu. Ei siinä tartte mitään huumepoliisi-motiivia että sen laukun tarkastaa. Ja luulenpa että Shrekki on kyllä nähny jos jonkinlaista narkkaria.
Miksi asioista pitää tehdä niin vaikeita? Kyllä sen kassin voi tarkistaa jos näkee tarpeelliseksi kiinnioton yhteydessä. Ei siinä tartte olla sen kummempia motiiveja kuin oma työturvallisuus, ei siinä kohdin mietitä mitään "hmm nyt kun löydän tuolta kassista pari subutextablettia ja käytetyn ruiskun niin saan varmaan vuoden kansalainen-mitalin".
Järki käteen, toimitaan tilanteen mukaan eikä ruveta täällä jakamaan mitään "ennakkopäätöksiä" asioista.
OLENKO MINÄ HELVETTI SOIKOON SANONUT JOSSAIN VAIHEESSA ETTÄ SILLÄ TAVALLA OLISI LÖYTYNYT JOTAIN ISOJAKIN DIILEREITÄ ETTÄ KAIKKI OLISI LÄHTENYT RUISKUSTA TAI NEULASTA??? OLENKO??
OLETKO TÄYSIN LUKUTAIDOTON VAI ONKO PÄÄSSÄSI JOTAIN VIKAA?? ONKO???
OLENKO MINÄ JOSSAIN VAIHEESSA PUHUNUT YHTÄÄN MITÄÄN KOTIETSINNÄSTA? OLENKO??
TIESITKÖ ETTÄ MINUA EI VITTUAKAAN KIINNOSTA, ETTÄ MITÄ ASIOITA HUUMAUSAINE OIKEUDENKÄYNNEISSÄ KYSELLÄÄN. NÄIN KOSKA NE HENKILÖT JOILTA KIINNIOTON YHTEYDESSÄ KOHTEISSANI LÖYTYY HUUMAUSAINEITA EIVÄT MITENKÄÄN HIRVEÄN SUURESSA MITTAKAAVASSA NÄITÄ HUUMEITA MYY VAAN HYVIN USEIN NE ON VAIN OMAAN KÄYTTÖÖN JA TÄTEN MINÄ EN JOUDU MIHINKÄÄN OIKEUDENKÄYNTEIHIN KOSKA RIKOS/RIKOLLINEN EI/EIVÄT OLE MITENKÄÄN LAAJASSA MITTAKAAVASSA MERKITTÄVIÄ. TIESITKÖ??
KORKEINTAAN NÄMÄ SANKARIT MYYVÄT KAMOJAAN PARILLE TUTULLE JONKA KANSSA SITTEN YHDESSÄ VEDETÄÄN.
MINÄ EN OLE ELÄMÄNI AIKANA NÄHNYT YHTÄÄN NÄPPÄRIÄ KOSKA EN TODELLAKAAN TYÖSKENTELE KAUPAN PUOLELLA VAAN JÄRJESTYKSENPIDOLLISELLA PUOLELLA JOTEN VOIT TUNKEA SEN NÄPPÄRISI VAIKKA SINNE HANURIISI!! NIIN JUURI HANURIISI!!
KYLLÄ TIEDÄN ETTÄ KAIKKI NARKIT EI OLE NIITÄ LANGANLAIHOJA SETIÄ JOTKA TUOLLA PYÖRII.
VASTA SITTEN KUN SEKIN HOMMA ON TODELLA PAHASTI KARANNUT KÄSISTÄ NIIN NE LAIHTUU, KUVAAN ASTUU PSYYKKISET ONGELMAT JA NIIDEN JÄLKEEN NE TULEE USEIN HÄIRIKÖIMÄÄN JUURI SINNE MISSÄ MINÄ OLEN, JÄÄVÄT JOSTAIN KIINNI(JÄRJESTYSTÄ YLLÄPITÄVÄN HENKILÖN VASTUSTAMINEN/HUUMAUSAINEIDEN KÄYTTÖRIKOS/RYÖSTELY/PAHOINPITELY JNE JNE) JA NÄIN PÄIN POIS. OLETKO HELSINKILÄINEN? OLETKO KAUPUNKILAINEN? JOS ET OLE NIIN INFONA VAAN SINULLEKKIN ETTÄ TÄÄLLÄ NÄMÄ ONGELMAT ON HYVIN PALJON SUUREMMISSA MITTAKAAVOISSA KUN PIENEMMISSÄ PAIKOISSA. TIESITKÖ?
OLENKO MINÄ JOSSAIN MÄÄRITELLYT ETTÄ MINKÄLAINEN TAI MINKÄ NÄKÖINEN NARKOMAANI YLEENSÄ ON?? EN OLE!
JOS OLET POLIISI-TULLI-RAJA TYYPPI NIIN TIEDOKSI ETTÄ VAIKKA TEILLÄ JA YKSITYISTEN TURVALLISUUSYRITYSTEN VARTIJOILLA ON KUMMALLAKIN RIESANA HUUMAUSAINEIDEN KÄYTTÄJÄT NIIN VARTIJOILLA ON USEIN VAAN SE NARKOMAANIEN POHJASAKKA. POLIISI-TULLI-RAJA TYYPEILLÄ ON ENEMMÄNKIN SEN PYRAMIDIMALLIN YLINTÄ PORUKKAA JOTA JAHTAAVAT. TIESITKÖ?
NIIN KYLLÄ TODELLAKIN TIEDÄN ETTÄ JOTKUT TODELLA HC KEHONRAKENTAJAT KÄYTTÄVÄT HUUMAUSAINEITA JA JOTKUT JÄÄVÄT NIIHIN KOUKKUUN. NIIN KYLLÄHÄN PELKKIIN ANABOLISIINKIN VOI JÄÄDÄ KOUKKUUN RIIPPUVUUS ON VAIN ENEMMÄNKIN PSYYKKINEN.
KYLLÄ TODELLAKIN TIEDÄN!! VOI VELJET OLIPA UUSI JUTTU.
AIKA HARVA HUUMERIIPPUVAINEN KEHONRAKENTAJA VAAN RIEHUU SELLAISISSA PAIKOISSA JOSSA ON VARTIJOITA LUKUUNOTTAMATTA VANKILOITA. TIESITKÖ?
TAIDAT KUULE PERÄ TORVI OLLA SE SAMA TYYPPI JOKA ON TÄLLÄ PALSTALLA AINA MEUHKAAMASSA JA PUHUMASSA SHAISSEA...NIIN SHAISSEA!!! HARMITTAAKO KUN CAPS LOCKKINI ON POHJASSA? HARMITTAAKO?
SINÄ ET TIEDÄ MITÄÄN MINUN HISTORIASTANI JA JOS SINUN TEKSTIÄSI PITÄISI ALKAA ANALYSOIMAAN NIIN KYLLÄ MINUN MIELEENI AINAKIN ENSIMMÄISENÄ NOUSEE ALKOHOLISOITUNUT 70-LUVULLA STV:N VARTIJANA TOIMINUT NYKYINEN KANSALAIAKTIVISTI JOLLA ON TOINEN PEUKALO SUUSSA JA TOINEN REKTAALISSA JA AINA VÄLILLÄ VAIHDETAAN PAIKKAA JA MAISTELLAAN!
MUTTA EI NE ANALYYSITKÄÄN AINA OIKEAAN OSU..
USKOTKO??
Poliisi voi kollata kenet tahansa, koska tahansa jos niitä huvittaa. Niiden ei tarvitse epäillä ketään mistään. Riittää, että on jonkunnäköinen syy, esim. "se juoksi tuolta kioskista ulos" tai "vaikutti päihtyneeltä"... Siitä huumoria...
Taas näitä ihmisiä, jotka "tietävät" kaiken maan ja taivaan välillä ja tositilanteessa tunkevat lusikkansa soppaan ja ottavat selkäänsä kun ryssivät kaiken. Nähty on.
Ihmiset, tietäkää OIKEASTI, ei mitään hel***in mutua!
Näin sitä pitää, tunti turpaan vaan, oli varsin painokas teksti. Ja taisi vastapuoli aika hiljaiseksi mennä.......... *aplodit*
"OLETKO HELSINKILÄINEN? OLETKO KAUPUNKILAINEN? JOS ET OLE NIIN INFONA VAAN SINULLEKKIN ETTÄ TÄÄLLÄ NÄMÄ ONGELMAT ON HYVIN PALJON SUUREMMISSA MITTAKAAVOISSA KUN PIENEMMISSÄ PAIKOISSA. TIESITKÖ?"
On varmasti tuo helsinki hurja paikka. Jalkani jo tutisevat. Varsinkaan kun siellä ei lukumäärällisesti ole eniten esim. heroiinin käytöstä johtuvia kuolemia. Siis korostan vielä lukumääräisesti ei suhteellisesti.
Eiköhän joku kenoleuka pian vaadi presidentin kanslian allekirjoittamaan vakuutusta, että tämä on totta...*huoh*
Turvallisuustarkastuksessa siis vartijan suorittamassa ei varmasti saa tarkastaa kasseja tai muitakaan kantamuksia, koska niiden tarkastamiseen ei ole perusteita koska ne voidaan ottaa pois sellaisenaan kiinniotetulta poliisin tuloon saakka. Näin se vain on.
Vaikkakin laissa on mainittu, että myös hänen mukanaan olevat tavarat on oikeus tarkastaa tiedän yhdestä tapauksesta, että viranomais kanta on, että jos kassin tms voidaan ottaa pois kiinniotetun hallusta poliisin tuloon asti on perusteetonta tarkastaa silloin tuota kassia ja että viranomais kannan mukaan mm turvallisuustarkastuksessa tarkastetaan vain se mikä on välttämätöntä. Tämä on taas yksi niitä asioita mitkä ei mene käytännössä niin kuin lakikirja kirjoittaa ja sille en voi mitään.
Vartija saa tarkistaa kiinniotetun kassin vaarallisten esineiden... ym ym. takia ja sieltä yllätys yllätys voi löytyä myös kaupan omaisuutta, joka taas nopeuttaa asian käsittelyä, raportit ym ym. Säästyy poliiseiltakin aikaa, kun annetaan raportit ja ukko siistissä nipussa. Monesti on poliisi kysynyt, että onko tehty tarkastusta, tosin poliisi tekee sen kaikesta huolimatta. Toki huomioidaan oma ammattitaitomme ja tilanne. Jos joku kokee sen sopimattomaksi ja pelkää kiinniotetun oikeuksien puolesta, niin voi jättää sen kassin katsomatta ja liittyä amnestyn suomenosastoon lipunheiluttajaksi näppäreiden oikeuksien puolesta.
Itse katson omaavani tarpeeksi koulutusta ja ammattitaitoa, ja lähes poikkeuksetta tarkastan kiinniotetun JA KASSIN. Sen 73-vuotiaan mummon elämänlaatu paranee kummasti, kun saa takaisin tarkastetun sotienaikaisen kassinsa.
Näyttäkää niille näppäreille sitä ammattitaitoa mitä vartijoilla nykypäivänä on.
Juuri siinä kohdin kun loppuu älykkyys keskustella asioista alkaa juuri tuo huutaminen. Kuten yllä voimme kaikki huomata.
Tämä kyseinen vartija ei ole ollut läsnä AINOASSAKAAN kuulustelussa jossa kuulustellaan huum.aineiden käyttäjää. Itse olen niitä tehnyt viimeisen 8 vuotta, pelkästään.
Se mitä Perä...tuossa aikaisemmin pitää paikkansa. Pienistä asioista koostuu suuri asia. Usein partio haluaa tietää missä, miten ja millaiseen paikkaan tai piiloon ne pillerit, jauheet, palat tms. on jemmattu. Ei se partio viitsi nolata sitä vartijaa siinä asiakkaan kuullessa siitä syystä, että on mennyt täysin UTELIAISUUTTAAN koskemaan sellaisiin asioihin mitkä eivät todellakaan vartijalle kuulu.
Tutkija, jonka pöydälle partio sen käytörikos/huumejutun tuo, haluaa tietää miten narkit aineita piilottelee ja minkälaisissa paikoissa niitä kuljettelee.
Jos sinua Sherk vai mikä se oli, kiinnosta se mikä kiinnostaa poliisia, ÄLÄ kuitenkaan sotke poliisin työtehtäviä ja työtapoja sen takia, että olet utelias.
Ja vielä lopuksi, poliisille kuuluu aivan samoin ne ns.pohjasakka narkit, kuin myös ne ylämiehet. Usko vain, katuoja narkilta varmasti saat parempaa tietoa pöydän ääressä kuin ylämieheltä ikinä. Mutta siitä et tiedä mitään.
Pysy alallasi ja toivottavasti pojat ei puhu kovin paljon pahaa tekosistasi kun asiakkaan sinun jäljiltäsi noutavat pois.
Onnea matkaan, sitä tarvitset tuolla asenteella.
Onse harmittavaa kun 99% prosenttia täällä kirjottavista ei tiedä asioista mitään! Jotkut asiat nyt vaan on hyvinkin yksiselitteisiä! Miks minäkään tulin tänne taas...
Turha meidän vartijoiden on puhua asioista, josta emme mitään tiedä, nolataan vaan lisää itseämme! Että näin se alan arvostus lisääntyy! Eikö yksinkertasesti jo työhönotossa vois olla parempi kontrolli... Että olen ylpeä työstäni! SAATANA sentään, kaikenlaiset pellet tekee tästäkin hommasta koiran hommaa!
Helvetin näppärit ja muut pikkupaskat! Ei puututa meille kuulumattomiin asioihin! Siinä Urpo Tikki puhui asiaa..
Juuri siinä kohdin kun loppuu älykkyys keskustella asioista, alkaa juuri tuo huutaminen. Kuten yllä voimme kaikki lukea ja huomata.
Tämä kyseinen vartija ei ole ollut läsnä AINOASSAKAAN kuulustelussa jossa kuulustellaan huum.aineiden käyttäjää. Itse olen niitä tehnyt viimeisen 8 vuotta, pelkästään.
Se mitä Perä...tuossa aikaisemmin kertoi pitää paikkansa. Pienistä asioista koostuu suuri asia. Usein partio haluaa tietää missä, miten ja millaiseen paikkaan tai piiloon ne pillerit, jauheet, palat tms. on jemmattu. Ei se partio viitsi nolata sitä vartijaa siinä asiakkaan kuullessa siitä syystä, että on mennyt täysin UTELIAISUUTTAAN koskemaan sellaisiin asioihin mitkä eivät todellakaan vartijalle kuulu.
Tutkija, jonka pöydälle partio sen käyttörikos/huumejutun tuo, haluaa tietää miten narkit aineita piilottelee ja minkälaisissa paikoissa niitä kuljettelee.
Jos sinua Sherk vai mikä se oli, ei kiinnosta se mikä kiinnostaa poliisia, ÄLÄ kuitenkaan sotke poliisin työtehtäviä ja työtapoja sen takia, että olet utelias.
Ja vielä lopuksi, poliisille kuuluu aivan samoin ne ns.pohjasakka narkit, kuin myös ne ylämiehet. Usko vain, katuoja narkilta varmasti saat parempaa tietoa pöydän ääressä kuin ylämieheltä ikinä. Mutta siitä et tiedä mitään.
Pysy alallasi ja toivottavasti pojat ei puhu kovin paljon pahaa tekosistasi kun asiakkaan sinun jäljiltäsi noutavat pois.
Onnea matkaan, sitä tarvitset tuolla asenteella.