Mikseivät nuoremmat voisi olla emoja/scenejä?

Angry duck

Moro. Tulen nyt avautumaan teille eräästä asiasta.

Ihan ensiksi kerron että en ole huijari, en ole
50v baskahousubedari, vaan olen varttunut netin
ihmeellisessä maailmassa, ja olen ehkä jopa hieman
ikäisiäni kehittyneempi. Olen kymmenenvuotias tyttö
pohjois-pohjanmaalta, mutta en omasta mielestäni ole
"voix alkaa ni leikitää keppareil" tyyppi.

Olen pikkuinen scenenalku, joka kiinnostui tästä tyylistä
ja elämäntavasta jo kahdeksanvuotiaana. Tiedän, että
näyttää varmaan typerältä kun punatukkainen pikkutyttö kävelee
kaupungilla päällään revityt farkut, useita roikkuvia teräsketjuja,
ja monia muita scenetyyliin soveltuvia asusteita.

En kuitenkaan elä tämän asian kanssa täysin sulassa sovussa.
Yläasteen true scenet valittavat pikkulissusta, joka yrittää kovasti
matkia heitä ja erottua joukosta. Luokallani on eräs toinenkin hieman
scene/emotyyliin taipuva tyttö, joten en ole ainoa.

En myöskään halua millään tavalla huomiota, vaan pidän tyylistäni oikeasti.
En tiedä mistä olen saanut innostuksen tähän pukeutumistyyliin,
ehkä jostakin netin ihmeellisestä maailmasta.

Tahdon kuulla mielipiteitänne asiasta.

3

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • charrrrrlieeeeeeee

      no, eipä siinä mitään, kunha vaan osaat meikata ja oot asiallisen näkönen. käyn yhteiskouluu joten nään ala-astelaisia lapsia joka päivä, ja siellä seassa on semmonen punkkari joka on aivan helvetin ruma, koska ei yksinkertasesti osaa meikata, joten pidä TARKASTI silmällä sitä miten meikkaat, tai meikkaatko ollenkaan.
      ja tosiaan tää mielipide tulee 16v rokkarilta/grungemuijalta

      • 2Rad2BeSad

        Antaa mennä, haluisin ite snakebitesit ja mustat hiukset mut mun porukat vihaa mua yli kaiken ja sanovat etten saa töitä jos värjään hiukset ja pidän hyvien bändien paitoja :/
        Mutta voivat haistaa laalaalalalaalaa koska vuoden päästä täytän 16 ja värjään hiukset vaikka munakoison väriseks jos siltä tuntuu
        Meikin kanssa peräänkuulutan edellistä. Kannattaa kuitenkin opetella säännöt kun niitä alkaa rikkomaan. :)
        Hiukset tarvitsevat KERROSTUKSEN JA OTSIKSEN olen nähnyt liian monta tyttöä vaan hiukset taivaaseen asti takutettuina ja keskijakaus vaihdettu sivulle. Jos kampaajaan ei resurssit riitä (enkä kaikkia kampaajia suosittelekaan, ne pilas mun hiukset) voi hankkia kerrostuskamman/-sakset [myydään mm. Stockalla ja sokoksella]
        Ja tehdä sivujakaus ja alkaa vedellä hiuksia kerroksittain alimmasta kerroksesta ylös. Paras kuitenkin että äitisi tietäisi kyseisestä operaatiosta. Mutta toisaalta jos vanhempasi ovat suvaitsevaisia erilaisia ihmisiä kohtaan, uskon että antavat tehdä mitä huvittaa, tietysti järkevissä määrin. Jos hiuslisäkkeitä päädyt käyttämään, glitterissä myydään erivärisiä raitoja, jotka on suht okei laadultaan ja kestää kiharruksen ja suoristuksen alhaisessa lämpötilassa eivätkä kiilläkkään kuin Barbien päälaella sijaitseva takkupesäke. Cybershopissa myydään vaikka ja mitä. Itse en vaan cyberissä voi käydä kun asun jkl:ässä. En muuten tiiä, mihin kaikki emopojat on hävinny nyt 2012 vuoden jälkeen :O meidän kylässä on kai yksi enää jäljellä. Kaikki varmaan aikuistuneet ja menneet töihin, leikanneet ananashiukset ja käyttävät kolmen raidan collareita.

        Ja aloittaja tee mitä teet mutta ÄLÄ PASKAN VERTAA VÄLITÄ MITÄ MUUT SUSTA AJATTELEE.


    • huoh

      Vitun nolo baskagasa yrität vaa olla hieno ja erilaine kja mikä järki tossa oikeetsi on yrittää vaa leikkiä jotai ihme scenee ihqdaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      284
      3525
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1958
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      43
      1615
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1461
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1149
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      81
      1144
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1054
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      93
      947
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      821
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe