Meikki

Tyttö koristi itseään kotitalonsa WC:n kylmän valon alla. Hän levitti huulilleen kolme kerrosta läpinäkyvältä siirapilta tuntuvaa huulikiillettä tahmaisella siveltimellä ja pyöräytti poskilleen vielä astetta liian tummaa puuteria. Hän uppoutui katselemaan arvioivasti peilikuvaansa ilmeillä leikitellen ja siirsi meikatut kasvonsa lopulta liki heijastuksen lasiseen pintaan.

Puuteri oli kokkareina otsalla. Rehottavia kulmakarvoja löytyi nenänvarren yläpäästä ja poskipuna näytti levittäytyneen liian laajalle. Huulikiilto oli kuin kimallehileiden ja sianihran sekoitusta hänen vakavalla suullaan. Viileän sävyinen loisteputkivalo ja läheinen tarkastelu paljastivat armottomasti meikin olevan taas pilalla.
Tyttö puhkesi epätoivoiseen itkuun ja hieroi raivokkaasti kasvojaan. Ripsiväri teki harmaita rantuja hänen poskilleen ja vesi oli laitettava taas valumaan. Puhdistusaineputeli oli puolillaan ja edellisen pesun jäänteet, saippuakuplat, vielä kimaltelivat lavuaarin reunoilla puhkeamistaan odottaen.
Uudestaan. Kaikki oli laitettava uudestaan. Meikkivoide, puuteri, poskipuna. Silmämeikkikin. Rasvainen kajalkynä kirveli tytön silmiä ja iholle laitetut töhnät saivat hymyn tuntemaan kiristyneeltä.
Ovelle koputettiin. Tyttö ei vastannut. Hän nyppi kulmiaan.

Katsaus peiliin sai hänet taas repimään hiuksiaan. Puuteri ei suostunut olemaan tasainen, peittävä kerros hänen kasvoillaan ja kaikki muukin oli pilalla. Tehtaan koneiston lailla jyskyttävän ohimon ääni tuntui voimistuvan vessan hiljaisuuden keskellä. Tyttö tarttui ripsiväriin tärisevillä käsillään, avasi oikean silmänsä ammolleen keskisormella ja peukalolla ja levitti mustaa maalia ripsilleen.
Ratkaiseva isku tapahtui; ripsivärin harja törmäsi valkuaiseen ja jätti siihen noin puolikkaan herneen kokoisen mustan läiskän. Mascara tippui välittömästi kosteaan pesualtaaseen ja tyttö painoi kätensä kiroillen kipeän silmänsä päälle. Raivo oli sietämätön eikä tilannetta helpottanut taas kuuluva koputus.
Kop. Kop kop. KOP.
Tyttö potkaisi ovea rääkyen vihasta itseään, ovea ja meikkejä kohtaan. Hän otti nopean harppauksen peilikaapille ja nappasi sieltä jotain metallista ja terävää. Jotain jolla hän sivalsi kasvojensa poikki verestä täyttyvän uran. Jotain johon tarttumista tuossa kiukusta humaltuneessa tilassa hän katui monta kertaa jälkeenpäin.
Kynsisakset kolahtivat äänekkäästi vaaleansiniselle parkettilattialle ja jättivät siihen oranssinpunaisen läiskän. Tyttö hengitti kiivaasti pesualtaan kylmään posliinipintaan nojaten ja katseli kuinka veritippoja putoili hitaasti ja tasaisesti lavuaariin jääneeseen valkeaan saippuavaahtoon.

Hän nosti katseensa eikä tiennyt mitä olla mieltä asiasta. Oliko hän kauniimpi nyt kun hänen toinen silmänsä oli verestävä ja turvonnut, hänen hiuspehkonsa oli revitty ja sekaisin ja kasvojen poikki kulki valuva haava? Vai tuntuiko hänen naamansa kotoisammalta kolmeen, kokkareiseen pakkelikerrokseen haudattuna, huulet liistereisinä?
Tyttö nuolaisi ylähuulelleen valuneen veritipan pois ja hymyili hiljaa. Hän valui istumaan lattialle, kaivoi farkkujensa taskusta kännykän, otti esille tyhjän tekstiviestin ja naputti alakerrassa odottaville vanhemmilleen:
"Hei, en pääsekään 12-vuotissyntymäpäivilleni.
En osaa käyttää meikkiä mutta voin olla vessassa harjoittelemassa tämän päivän. Ja ehkä huomisenkin, koska haluan olla supermalli."



(Ikäni on siis kolmetoista vuotta jos tämä vaikuttaa merkittävästi kirjoitukseni laatuun.)
6303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tässä oli jotain. en yleensä jaksa lukea näitä sepustuksia loppuun asti, mutta tämän luin, ja mielenkiinnolla. tämä oli, paria pikku juttua lukuunottamatta, hyvä :) varsinkin, kun ottaa ikäsi huomioon. siitä vaan kirjoittelemaan lisää, niin kaikki ovet ovat avoinna.

Äänestä

tää oli munkin mielestä hyvä. LISÄÄ

Äänestä
  • Joo, heh, vähän nauratti toi. Eihän oikeasti kukaan voi noin meikkaamisessa epäonnistua? Noh, sitä kyllä on nuorena hyvä harjpoitella...

    Äänestä

Tämä teksti oli mielestäni mainio esimerkki siitä, kuinka kirjoittajan ei välttämättä tarvitse tarttua kokemusmaailmalleen vieraisiin aiheisiin saadakseen aikaan jotain mielenkiintoista. Lähdet liikkeelle aiheista meikki ja meikkaus, jotka varmaan kuuluvat omaan kokemuspiiriisi, joten sinun ei tarvitse uhkarohkeasti räpeltää alueilla, joita et tunne. Mutta otat asiaan omaperäisen ja intensiivisen näkökulman ja tadaa: tulos on sangen kiitettävä. Jokainen ottakoon minun puolestani opikseen. (Siis soisin vaikka kaikkien ottavan opikseen, minun _sijastani_ ei tarvitse kenenkään ottaa opikseen, koska yritän tehdä sen itse =)).

Kirjoittajan ikä on aina kiinnostavaa tietää, mutta merkittävämpää kehityksen arvioimisen kannalta on mielestäni tieto siitä, kuinka paljon tämä on harrastanut kirjoittamista. Eikä sekään ole kovin merkittävää. Luomisen iloista nauttikoon sekä nuoret että vanhat, sekä nopeaoppiset nerot että hitaammanpuoleiset perässähiihtäjät.

Äänestä

jaa a.. vai et sen takii tuhotaa naama, ku ei osata meikata? kuulostaa aika uskomalta, minusta.

Äänestä
  • tarinan hahmo on muutenkin varmaan hieman epätasapainoinen eikä suinkaan mikään normaali murkkuikäinen, jolla on huono meikkipäivä. Kannattaisi opetella lukemaan myös rivien välistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Milk 100 ml kirjoitti:

Tyttö koristi itseään kotitalonsa WC:n kylmän valon alla. Hän levitti huulilleen kolme kerrosta läpinäkyvältä siirapilta tuntuvaa huulikiillettä tahmaisella siveltimellä ja pyöräytti poskilleen vielä astetta liian tummaa puuteria. Hän uppoutui katselemaan arvioivasti peilikuvaansa ilmeillä leikitellen ja siirsi meikatut kasvonsa lopulta liki heijastuksen lasiseen pintaan.

Puuteri oli kokkareina otsalla. Rehottavia kulmakarvoja löytyi nenänvarren yläpäästä ja poskipuna näytti levittäytyneen liian laajalle. Huulikiilto oli kuin kimallehileiden ja sianihran sekoitusta hänen vakavalla suullaan. Viileän sävyinen loisteputkivalo ja läheinen tarkastelu paljastivat armottomasti meikin olevan taas pilalla.
Tyttö puhkesi epätoivoiseen itkuun ja hieroi raivokkaasti kasvojaan. Ripsiväri teki harmaita rantuja hänen poskilleen ja vesi oli laitettava taas valumaan. Puhdistusaineputeli oli puolillaan ja edellisen pesun jäänteet, saippuakuplat, vielä kimaltelivat lavuaarin reunoilla puhkeamistaan odottaen.
Uudestaan. Kaikki oli laitettava uudestaan. Meikkivoide, puuteri, poskipuna. Silmämeikkikin. Rasvainen kajalkynä kirveli tytön silmiä ja iholle laitetut töhnät saivat hymyn tuntemaan kiristyneeltä.
Ovelle koputettiin. Tyttö ei vastannut. Hän nyppi kulmiaan.

Katsaus peiliin sai hänet taas repimään hiuksiaan. Puuteri ei suostunut olemaan tasainen, peittävä kerros hänen kasvoillaan ja kaikki muukin oli pilalla. Tehtaan koneiston lailla jyskyttävän ohimon ääni tuntui voimistuvan vessan hiljaisuuden keskellä. Tyttö tarttui ripsiväriin tärisevillä käsillään, avasi oikean silmänsä ammolleen keskisormella ja peukalolla ja levitti mustaa maalia ripsilleen.
Ratkaiseva isku tapahtui; ripsivärin harja törmäsi valkuaiseen ja jätti siihen noin puolikkaan herneen kokoisen mustan läiskän. Mascara tippui välittömästi kosteaan pesualtaaseen ja tyttö painoi kätensä kiroillen kipeän silmänsä päälle. Raivo oli sietämätön eikä tilannetta helpottanut taas kuuluva koputus.
Kop. Kop kop. KOP.
Tyttö potkaisi ovea rääkyen vihasta itseään, ovea ja meikkejä kohtaan. Hän otti nopean harppauksen peilikaapille ja nappasi sieltä jotain metallista ja terävää. Jotain jolla hän sivalsi kasvojensa poikki verestä täyttyvän uran. Jotain johon tarttumista tuossa kiukusta humaltuneessa tilassa hän katui monta kertaa jälkeenpäin.
Kynsisakset kolahtivat äänekkäästi vaaleansiniselle parkettilattialle ja jättivät siihen oranssinpunaisen läiskän. Tyttö hengitti kiivaasti pesualtaan kylmään posliinipintaan nojaten ja katseli kuinka veritippoja putoili hitaasti ja tasaisesti lavuaariin jääneeseen valkeaan saippuavaahtoon.

Hän nosti katseensa eikä tiennyt mitä olla mieltä asiasta. Oliko hän kauniimpi nyt kun hänen toinen silmänsä oli verestävä ja turvonnut, hänen hiuspehkonsa oli revitty ja sekaisin ja kasvojen poikki kulki valuva haava? Vai tuntuiko hänen naamansa kotoisammalta kolmeen, kokkareiseen pakkelikerrokseen haudattuna, huulet liistereisinä?
Tyttö nuolaisi ylähuulelleen valuneen veritipan pois ja hymyili hiljaa. Hän valui istumaan lattialle, kaivoi farkkujensa taskusta kännykän, otti esille tyhjän tekstiviestin ja naputti alakerrassa odottaville vanhemmilleen:
"Hei, en pääsekään 12-vuotissyntymäpäivilleni.
En osaa käyttää meikkiä mutta voin olla vessassa harjoittelemassa tämän päivän. Ja ehkä huomisenkin, koska haluan olla supermalli."



(Ikäni on siis kolmetoista vuotta jos tämä vaikuttaa merkittävästi kirjoitukseni laatuun.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu