Olen etsinyt rakkautta,
kuten muutkin.
Vain yhden kerran
elämässä luotin tunteeseen,
että se oli molemmin
puolista.
Mihin se kaatui?
Luottamuksen puutteeseen
tulevaisuudesta.
Miehen ongelmiin itsetuntonsa
kanssa.
Se oli aikaa ennen purjehdusta.
Tavatessani miehen, joka kammosi
vettä.
Hän olisi kelvannut sellaisenaan.
Toi elämä mukanaan uusia
mahdollisuuksia kauniine
lupauksineen.
Luottamuksen tunne puuttui.
En ollut ihmisenä arvokas, vaan
mieleiseksi muokattava tai välikappale
omiin tavoitteisiin tai kuka tahansa
sopien joukosta.
Olisin ollut korvattavissa ja niin
tapahtuikin, kun en voinut jatkaa
eteenpäin tai olisiko lopulta minulla
ollut edes mahdollisuutta.
Sitä en tule tietämään.
Molemminpuolinen luottamus rakkaudesta
on harvinaista.
Niin harvinaista, että kerran sen
löydettyään ja menetettyään voi
olla varma, että se ei tule toistumaan.
Vain kerran elämässä.
kuten muutkin.
Vain yhden kerran
elämässä luotin tunteeseen,
että se oli molemmin
puolista.
Mihin se kaatui?
Luottamuksen puutteeseen
tulevaisuudesta.
Miehen ongelmiin itsetuntonsa
kanssa.
Se oli aikaa ennen purjehdusta.
Tavatessani miehen, joka kammosi
vettä.
Hän olisi kelvannut sellaisenaan.
Toi elämä mukanaan uusia
mahdollisuuksia kauniine
lupauksineen.
Luottamuksen tunne puuttui.
En ollut ihmisenä arvokas, vaan
mieleiseksi muokattava tai välikappale
omiin tavoitteisiin tai kuka tahansa
sopien joukosta.
Olisin ollut korvattavissa ja niin
tapahtuikin, kun en voinut jatkaa
eteenpäin tai olisiko lopulta minulla
ollut edes mahdollisuutta.
Sitä en tule tietämään.
Molemminpuolinen luottamus rakkaudesta
on harvinaista.
Niin harvinaista, että kerran sen
löydettyään ja menetettyään voi
olla varma, että se ei tule toistumaan.
Vain kerran elämässä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinulla on kyllä mielenkiintoinen tyyli kirjoittaa: toteava ja kertova, ts. proosallinen. Ja sitten sinne väliin tulee jostain säe purjehduksesta... Melkein jo kaivan Mårtenssonia Spotifysta ;) Tyylisi mahdollistaa joka tapauksessa sen että viesti ja asia jonka haluat meille lukijoille välittää ei jää epämääräiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Tarkka ja keskittynyt lukija löytää perille.
Sanomastasi voi olla monta mieltä mutta itse en allekirjoittaisi. Vaikka romantikkona itseäni pidänkin, minusta se molemminpuolinen luottamus rakkaudesta voi löytyä elämän aikana useammin kuin vain kerran. Olen löytänyt sen jo kahdesti. Mutta kun elämän suuriin totuuksiin kuuluu sekin, että ihmiset muuttuvat, niin se tarkoittaa vääjäämättä sitä että luottamussuhteetkin voivat muuttua. Se kerran löydetty molemminpuolinen luottamus voi molemmilta tai toiselta kadota. Aika tekee hirmutöitään...
Mutta optimistisesti runosi silti päätät: kerrot että kerran olet luottanut, mutta väärin perustein. Joten jos se luottamus kerran elämässä löytyy, sinulla se vielä on edessä ja tulossa... Tuskin se ihan mahdotonta on ainakaan.
Kiitokset.
Työssäni joudun kirjoittamaan senkaltaista tekstiä, että väärille tulkinnoille ei ole varaa. Väärin tulkittu teksti voisi kääntyä edistämääni asiaa vastaan.
Olin lisäämässä seuraavaa mietelmää jatkoksi, sillä joskus katuu kirjoituksiaan, kuten tein kirjoitettuani tämän runon. En pidä ruikuttamisesta, kuten koin tekeväni.
-----------------------------------
Menneet ovat menneitä.
Liika pohtiminen ei muuta
asioita.
Menneisyyttä, joka vaikuttaa
tähän päivään.
Emme, luojan lykky, ole (vielä) niin itsekontrollin alaisia, että tietäisimme AINA mikä on loppupeleissä se järkevä ratkasu - se tekee meistä inhimillisiä ja ihmisiä!
Siksi kompastelemme, mutta tällä tyylillä (valitettavasti) ainoastaan me opimme. Hylkäämme/hyväksymme - viisastummekin. (ehkä;).
No, toisaalta onhan sekin jotain, että kerran elämässä :D, Tämä pohdiskelu johtuu osittain, kun käväisin näillä sivustoilla. Kun huomaa, että ihmiset kysyvät, mistä löytävät sen kumppanin. Analyysi, miksi olen omalla kohdalla luovuttanut jo aikoja sitten.
Omalla kohdalla työelämäni on niin kiivasta, että pelkkä ajatuskin uuden ihmisen tulemisesta elämääni hirvittäisi. Kuluttaisi loppuun työn ohessa.
Pelottaa käydä katsomassa osakesalkkua. Miten se voi Kreikan vaalituloksen jälkeen.
Hmm, ihmettelen mitä tuossa runossasi voisit katua, ja miten tuo mietelmäsi sitä mitenkään saisi asettumaan eri kulmaan... No, ehkä optimistina näen asiat muutenkin vähän eri vinkkelistä ja sinä realistina koet ehkä tehneesi virheen painaessasi Lähetä -nappulaa. Not you, maybe!?
Jälkikirjoituksesi on suorastaan ironinen: menneisyyden pohtiminen ei muuta menneisyyttä joka vaikuttaa nykypäivään... Hauska ajatus ja sisältää maistuvan ristiriidan. Mistäs me muualta oppisimme olemaan tänä päivänä ihmisiksi ellei nimenomaan niiden aiemmin tehtyjen virheiden (ja onnistumistenkin) avulla?
Ja olet oikeassa *murukulta*, juuri se tekee elämästä elämisen arvoisen että sitä ei voi käsikirjoittaa etukäteen, vaan se on elettävä nähdäkseen mitä tapahtuu, mihin virta vie ja minne sitä omaa kanoottiaan siinä virrassa pystyy ohjaamaan. Itsekontrolliakin pitää olla tiettyyn rajaan asti, mutta kyllä ne parhaat hetket elämässä ovat usein niitä joita ei ole kyennyt aavistamaankaan. Elää sinun pitää ja tajuta se, että sinä elät. (Taatan vanha viisaus)
Joskus tulee vain senkaltainen tunne, että antaa runon tunnelmaan osan sielustaan. Vaikka olenkin kyyninen, niin se ei tarkoita sitä, ettenkö toisille ihmisille toivo kaikkea hyvää, rakkaudessakin.