Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Muuttopäivä

Nostan viimeisen tyhjän muuttolaatikon eteisessä olevan pinon päällimmäiseksi. Katson tyytyväisenä uutta kaksiotani, joka on viimeinkin kodin näköinen. Olen eronnut pitkäaikaisesta avomiehestäni ja muuttanut uudelle paikkakunnalle työn perässä. Muuttolaatikot haettaisiin pois maanantaina, jolloin minulla olisi viimeinen kesälomapäivä.

Lämmitän uunissa pakastepitsan ja korkkaan ensimmäisen siiderin. Olen päättänyt viettää riehakkaan sinkkuillan pitkästä aikaa ja tutustua samalla paikkakunnan paikallisiin illanviettopaikkoihin. Kupliva juoma rentouttaa ihanasti raskaan päivän jälkeen. Laitan radion päälle ja hyräilen hiljaa tutun kappaleen mukana.

Kun olen saanut pitsan syödyksi, suuntaan suihkuun. Annan lämpimän veden valua niskaani ja selkääni pitkin. Saippuoin itseni huolellisesti ja pesen karhealla pesusienellä itseni puhtaaksi – ikään kuin jättääkseni vanhan suhteen ja vanhan minän lopullisesti taakse. Veri kiertää ihollani hankaamisen jälkeen. Ajelen sääret, kainalot ja bikinirajan tarkasti. Jätän häpykarvoituksen siistiksi kiitoradaksi – eihän sitä koskaan tiedä, vaikka pääsisi sitä jollekulle esittelemään. Naurahdan kuvitelmilleni ja suljen suihkun.

Vaatekaapilla ei tarvitse kauaa miettiä. Valitsen valkoisen, tiukan mekon, joka myötäilee vartaloni linjoja ja korostaa päivetystäni. Valkoiset push up –liivit ja läpikuultavan valkoiset stringit saavat minut tuntemaan itseni seksikkääksi. Tanssin peilin edessä lantiotani keinutellen ja isken itselleni silmää. Tänä iltana valloittaisin paikkakunnan urokset!

Baarissa on jo tungosta, kun tilaan valkovenäläisen. Juoma nousee hiljalleen päähän ja saa minut siirtymään tanssilattialle. Kesän kuumin bailuhitti saa minut tanssimaan villisti. Tunnen olevani baarin kaunein ja seksikkäin nainen. Saankin päät kääntymään. Nautin saamastani huomiosta ja pyöritän takapuoltani entistä villimmin.

Hetken kuluttua vierestäni kuuluu miellyttävä miehenääni, joka kysyy, saako tarjota janoisen näköiselle naiselle juotavaa. Katsahdan huikaisevan sinisiin silmiin, jotka hymyilevät kutsuvasti. Auringon vaalentamat hiukset ja selkeästi työn teolla muotoiltu lihaksikas vartalo tekevät minuun vaikutuksen. Nyökkään innostuneesti ja lähden miehen perässä tiskille. Hän tilaa itselleen oluen ja minulle siiderin. Niitä nauttiessamme hän toteaa, etten taida olla paikkakuntalaisia, koska noin kaunis nainen ei varmasti olisi jäänyt häneltä huomaamatta. Hymyilen ja kerron juuri muuttaneeni. Mies kuuntelee keskittyneesti, mutta antaa katseensa välillä harhailla pitkin vartaloani. Se tuntuu minusta imartelevalta ja huomaan pohtivani, millaista olisi päästä noiden voimakkaiden käsivarsien syleilyyn. Punastun ajatuksiani ja käännän katseeni pois. Valitettavasti mies huomaa hämmennykseni ja vaatii tietää, mitä ajattelen. En osaa vastata mitään, jolloin hän totetaa: ”Taidamme ajatella ihan samaa asiaa... Miten on, saisinko tulla katsomaan uutta kotiasi?” Hieman yllättyneenä hänen suorasta vedostaan vastaan, että kyllähän se käy.

Kävelemme viilenevässä kesäillassa asunnolleni. Mies kietoo kätensä vyötärölleni ja vetää minut lähemmäs itseään. Tuntuu kuin sähköisku kulkisi lävitseni. Siitä on aikaa, kun minua on viimeksi kosketettu näin. Mietin jännittyneenä, mitä asunnollani tulisi tapahtumaan. Edellinen kumppanini on tähän mennessä ainoa, jonka kanssa olen ollut. En ole todellakaan tottunut tällaiseen.

Eteisessä selittelen hermostuneesti muuttolaatikoita. Mies astuu lähemmäs ja painaa hellän suudelman kaulalleni. Tunnen, kuinka veri alkaa kiertää nopeammin ja hengitykseni kiihtyy. Mies suutelee minua viimein suulle – hitaasti ja tunnustellen. Äännähdän tukahtuneesti. Alushousuni alkavat kostua hyvää vauhtia, vaikka mies ei ole vielä edes kunnolla koskenut minuun. Hän ottaa kasvoni käsiensä väliin ja suutelee uudelleen. Suudelma on voimakas ja kiihkeä. Nostan käteni miehen niskaan ja haron hänen hiuksiaan sormillani. Mies laskee kätensä ensin hartioilleni, mutta jatkaa nopeasti matkaa selkääni pitkin aina pakaroilleni asti. Hän alkaa rullata mekkoni helmaa hitaasti ja määrätietoisesti ylöspäin, kunnes hänen sormensa tavoittavat paljaan ihoni ja sukeltavat mekon alle puristelemaan pyöreää ja kiinteää takapuoltani. Annan miehen kaulalle pieniä kosteita suudelmia ja kiskon hänen T-paitansa pois. Lihaksikas ylävartalo on ihanan lämmin ja tunnen, kuinka sydän takoo villisti.

Siirrymme makuuhuoneeni puolelle. Mies nostaa minut hellästi sängylle ja rullaa mekkoani ylemmäs vyötärölle. Hän asettaa minut selälleni ja kertoo haluavansa ensin tutkia vartaloani perinpohjaisesti. Suljen silmäni ja keskityn nauttimaan tulevasta tutkimusmatkasta. Tunnen kädet rintojeni päällä ja kiroan hiljaa mielessäni push up –liivejä. Kosketus ei tunnu kunnolla toppausten läpi. Nännini ovat kovettuneet ja huutavat kosketusta. Mies puristelee rintojani, kunnes viimein vetää mekon kokonaan pääni yli. Hän ujuttaa kätensä rintaliivieni sisään, mutta päätyy nopeasti ottamaan liivit pois. Hetkeen ei tapahdu mitään. Ilmeisesti mies ihailee kauniisti muodostuneita rintojani. Pian tunnen varovaisen nuolaisun vasemman nännini kohdalla. Oikeaa rintaani hän hieroo ja nipistelee kevyesti. Huokaisen nautinnosta. Rakastan sitä, kun rintojani kosketellaan. Nostan rintojani ylemmäs saadakseni häntä koskemaan niihin enemmän ja viestiäkseni hänelle, että nautin suunnattomasti kaikesta, mitä hän tekee. Suudelmat etenevät rinnoilta kaulalle ja suulle palatakseen hetken kuluttua takaisin rinnoille ja siitä alemmas vatsalle ja häpykummulle. Mies antaa lämpimiä ja polttavia suudelmia reisilleni ja alavatsalleni, mutta kiertää kaikkein pyhimmän tarkasti. Kiemurtelen halusta ja toivon, että hän koskettaisi minua kunnolla. Vihdoin hän painaa huulensa alushousujeni kohdalle ja nuolaisee jalkoväliäni. Huulistani karkaa muutama voihkaus. Mies nuolee minua hetken alushousujen läpi, kunnes repäisee ne rikki sivusaumoista ja heittää lattialle. Hän levittää jalkojani ja aloittaa taitavan kielityöskentelyn klitorikseni ympärillä. Hetken kuluttua tunnen sormet sisälläni. Ne tutkivat minua tarkkaan. Välillä kielikin käy sisälläni. Tuntuu taivaalliselta, kun lähes vieras mies tutustuu intiimeimpään osaan minua! Kieli siirtyy takaisin klitorikselleni, mutta sormet etsiytyvät peräaukkoni suulle. Hiljalleen sormi työntyy sisään ja ravisuttaa anustani. En ole ikinä ennen kokenut mitään niin järisyttävää. Lämmin kieli lipoo klitoristani ja sormi lähettää kihelmöiviä aaltoja takapuolessani. Voihkin jo äänekkäämmin ja tunnen, kuinka lämpimiä aaltoja alkaa nousta jostain syvältä. Nopeasti aallot kasvavat yhdeksi valtavaksi järistykseksi ja laukean miehen käsittelyssä. Orgasmi kestää kauan ja saa minut käpertymään kerälle ja miltei kehräämään.

Avaan silmäni ja näen miehen hymyilevän tyytyväisenä. Huomaan hänen farkkujensa etumuksen pullistelevan lupaavasti. Avaan napit ja vedän samalla mustat bokseritkin pois. Silmieni eteen ponnahtaa jämäkästi seisova suhteellisen hyvän kokoinen – mikäli nyt ex-avokkini voi vertailukohtaa muodostaa – kalu, joka näyttää kipeästi kaipaavan naisellista kosketusta. Silitän varovasti sen samettista ja kostunutta päätä. Mies murahtaa tyytyväisen kuuloisena. Tunnen vastustamatonta halua suudella tuota suloista ja pehmeää elintä. Annan terskan päähän pari suudelmaa ja annan kalun liukua sisälle suuhuni. Pyörittelen kieltäni sen päässä ja imaisen syvään ja hartaasti. Mies ääntelee jälleen ja tarttuu hiuksiini kiinni. Koskettelen kiveksiä käsilläni hellästi. Nuolaisen niitäkin ja otan vuorotellen molemmat suuhuni. Vedän samalla esinahkaa hitaasti edestakaisin. Otan jälleen kalun suuhuni ja yritän parhaani mukaan tuottaa miehelle nautintoa.

Yhtäkkiä mies kierähtää pois ulottuviltani ja kampeaa päälleni. Olen vatsallani ja tunnen, kuinka hän nostaa takapuoltani pystyyn. Hän työntää kaksi sormeaan sisälleni ja toteaa minut äärimmäisen kosteaksi. Hän tuo varovasti peniksensä jalkoväliini ja liikuttelee sitä kiusoittelevasti. Onneksi hän itse on niin halukas, ettei pitkitä yhdyntää enää, vaan työntää elimensä suoraan sisääni. Kun kalu on kokonaan sisällä, mies pysähtyy hetkeksi. Hän laittaa sormensa klitorikseni päälle. Emättimeni supistelee pari kertaa vastaukseksi kosketukseen. Mies hymähtää ja alkaa työntää kaluaan edestakaisin. Sormi jää klitorikselleni ja leikittelee sillä kiihtyvään tahtiin. Mies työntelee rauhallisesti sisälläni. Hän vie toisen kätensä jälleen anukselleni ja työntää yhden sormen sisään. Tunnen olevani lähellä laukeamista ja varoitan miestä siitä. Hän alkaa työntää itseään voimakkaammin sisään ja ulos. Työnnöt ovat syviä, pitkiä ja nautinnollisen hitaita. Orgasmin aallot alkavat jälleen nousta sisälläni ja tunnen, kuinka emättimeni alkaa enteillä tulevaa räjähdystä. Laukean vavisten ja huutaen. Mies ottaa sormensa pois klitorikseltani ja anuksestani ja alkaa työntää kiihtyvään tahtiin elintään sisälläni. Hän työntyy yhä syvemmälle emättimeni supistusten tahtiin ja laukeaa pian laskien kuuman lastinsa sisälleni. Makaamme päällekkäin pitkän aikaa. Mies silittää hiuksiani.

Nukahdamme sylikkäin ja heräämme vasta, kun aurinko pilkistää verhojen raosta. Aamu alkaa uudella tutkimusmatkalla. Totean, että tämän voisi ottaa vaikka tavaksi. Mies hymyilee ja nyökkää.
04117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

-Alissa- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu