Meille muutti leijonanharja-kaniini. Onko se kääpiökani? Kuinka suureksi se kasvaa?
Onko yleistä että kaniini pelehtii ihmistenkanssa juosten kohti ja vieressä pomppaa ilmaan ja karkuun. Jotenkin näyttelee pelästyvänsä ja sätkyttelee. Hassun näköistä, olen sitä nauranut vedet silmissä. Ei se oikeasti pelkää, koska tulee heti takaisin, ja juoksee lattialla ympyrää.
Leijonanharja
4
1096
Vastaukset
- Sonja
Hei!
Neuvon sinua ensiksi käyttämään termiä 'kani' eikä 'kaniini'. Kaniini on villieläin, kani taas on lemmikkieläin. Leijonaharjaskanille ei ole vielä paikkaa Pohjoismaisessa Kanistandardissa, joten se ei ole virallinen rotu. Jos se kuitenkin olisi virallinen rotu, se kuuluisi kääpiörotuihin. Muita kääpiörotuja ovat Pohjoismaisessa Kanistandardissa hermeliini, kääpiöluppa ja kääpiöjänis. Leijonaharjaskanin kanssa pääsee toki näyttelyiden pet-eli lemmikkiluokkiin. Leijonaharjaskani kasvaa tavallisesti hermeliiniä hiukan isommaksi; sen paino on varmaan aikuisena 1,4 kg - 1,9 kg.
Kauanko kani on siis ollut teillä? Jos se on juuri tullut teille päivä-pari sitten, en kannattaisi, että sitä vielä juosktutettaisiin. Vähän oudolta kuulostaisi tuo käyttäytyminen, kun ei ole nähnyt, mutta laajenevatko kanin silmät silloin? Joskus kanin ilmeestä voi nähdä, onko se pelästynyt. Entä lyökö sen sydän tällöin "sätkyttey"-hetkellä tavallista nopeammin?- leijonanharja
Kani on ollut joulusta. En usko että se pelkää. Se jotenkin pelehtii, kun makaan sohvalla se juoksee nurkkaan. Istuu siellä kunnes saa sätkyn ja juoksee viereeni nenä 5 sentin etäisyydelle minun. Siinä katsoo jonkun sekunnin kunnes taas ryntää. En usko että jos se vauhkona juoksisi niin tulisi viereen. Ja tykkää se istua vieressä siliteltävänä. Välillä vaan on leikki kuin jollain kissalla. Ja onkai sekin merkki ettei pelkää kun se väliin makaa jalanvieressä kyljellään. Kai se olis valmis lähtöön jos pelkäisi.
Onko tietoa mikä leijonanharja on englanniksi, tahtoisin etsiä kuvia siitä? - Sonja
leijonanharja kirjoitti:
Kani on ollut joulusta. En usko että se pelkää. Se jotenkin pelehtii, kun makaan sohvalla se juoksee nurkkaan. Istuu siellä kunnes saa sätkyn ja juoksee viereeni nenä 5 sentin etäisyydelle minun. Siinä katsoo jonkun sekunnin kunnes taas ryntää. En usko että jos se vauhkona juoksisi niin tulisi viereen. Ja tykkää se istua vieressä siliteltävänä. Välillä vaan on leikki kuin jollain kissalla. Ja onkai sekin merkki ettei pelkää kun se väliin makaa jalanvieressä kyljellään. Kai se olis valmis lähtöön jos pelkäisi.
Onko tietoa mikä leijonanharja on englanniksi, tahtoisin etsiä kuvia siitä?Hei!
Ai, nytpä tiedänkin kanisi "tapauksen"n. Ihan normaalia se on. Yksi omista hoitokaneistanikin tekee tällalailla, kun oikein innostuu. Aika villin pupun omistat, mutta sehän on leijona! ;)
Leijonaharjasta on kai englanniksi "lionheadrabbit"; johonkin tulee varmaan välilyönti - varmaan ennen "rabbit"-sanaa.
Leijonaharjaskanejahan on montaa eri tyyppiä: toiset ovat kokonaan pitkäkarvaisia muhkean harjan kera, toiset taas täysin lyhytkarvaisia leijonaharjansa kanssa. Heidi Ketonen omistaa yhden leijonaharjaskanin ja hänen kotisivut löytyvät osoitteesta www.geocities.com/heidinkotisivuset/etusivu.html.
Leea Mäkelä omistaa myös paljon leijonaharjaskaneja; hänen kotisivunsa löytävät osoitteesta http://www.angelfire.com/folk/kanikani/index.html. - leijonah
Sonja kirjoitti:
Hei!
Ai, nytpä tiedänkin kanisi "tapauksen"n. Ihan normaalia se on. Yksi omista hoitokaneistanikin tekee tällalailla, kun oikein innostuu. Aika villin pupun omistat, mutta sehän on leijona! ;)
Leijonaharjasta on kai englanniksi "lionheadrabbit"; johonkin tulee varmaan välilyönti - varmaan ennen "rabbit"-sanaa.
Leijonaharjaskanejahan on montaa eri tyyppiä: toiset ovat kokonaan pitkäkarvaisia muhkean harjan kera, toiset taas täysin lyhytkarvaisia leijonaharjansa kanssa. Heidi Ketonen omistaa yhden leijonaharjaskanin ja hänen kotisivut löytyvät osoitteesta www.geocities.com/heidinkotisivuset/etusivu.html.
Leea Mäkelä omistaa myös paljon leijonaharjaskaneja; hänen kotisivunsa löytävät osoitteesta http://www.angelfire.com/folk/kanikani/index.html.Meidän reilu 2kk ikäinen leijonanharja tekee pitkälti vastaavia kiihdytyksiä ja pomppuja iltaisin ja aamuisin kun on virkeänä. Kyllä eläin voi olla nopea :) Aluksi luultiin että onkohan sillä kaikki ns. kotona mutta pian todettiin että leikkisyyttään se niin tekee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374906- 823486
- 302943
- 612915
- 82727
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552270- 381763
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91690- 181681
- 161574