Olen 14-vuotias ja vanhempani erosivat kun olin 5. Muutimme äitini mukana pikkuveljeni kanssa pois entiseltä kotkaupungilta. Olen ollut täälä jo vähän yli kuukauden ja on mennyt tosi hyvin, olen saanut tosi paljon hyviä ystävia ja koulukin on järjestyksessä, mutta isäni asuu Espoossa enkä nää häntä melkein ikinä. Vain joka toinen viikonloppu jos edes sitäkään... Ikävä on iskenyt vähän aikaa sitten ja en usko, että pystyn elämään ilman isää. Ennen näin häntä kokonaisen viikon vuorotellen äidin ja isän luona. Luulin että voisin selvitä tästä, mutta en vain voi olla ilman isääni. Hän oli minulle se joka välitti aina ei väliä mistä oli kyse. Miten saisin ikävän kaikkoamaan muualle? Olen vasta lapsi ja olen kuullut, että lapsi tarvitsee isäänsä. Äidilleni en voi puhua asiasta, koska hän on jotenkin mielestäni kovin itsekäs ja ei yleensä huomio muita ihmisiä ympärillään ja ei yleensä pidä siitä jos jollain muulla on ongelmia kuin hänellä joten olen jotenkin yksin tässä asiassa ilman mitään apua joten käännyn ikävän karkottamisen puoleen
Olen tosi kiitollinen jos pystytte auttamaan minua tai kertomaan omista kokemuksistanne!
Olen tosi kiitollinen jos pystytte auttamaan minua tai kertomaan omista kokemuksistanne!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Olet nähtäväst onnellinen siellä paikkakunnalla missä asutkin. Mutta omasta kokemuksestani voin kertoa, että ikävä ei lähde koskaan. En halua masentaa sinua vaan kertoa totuuden. Onko mitään mahdollisuuksia, että menisit vaikka bussilla käymään useammin isäsi luona?
Ei ole. Harrastan lajia missä on viikonloppuisinkin harjoituksia ja täältä kestää kuusi tuntia bussilla ja neljä junalla mennä Espooseen.
Mitä jos soittelisit ja tekstailisit isäsi kanssa päivittäin? Kerro isällesi, että kaipaat häntä elämääsi ja että tarvitset hänen tukeaan kulkemaan mukana elämässäsi. Jos et pysty kertomaan sanoin, niin kerro vaikka viestillä. Kun saat isääsi syvemmän henkisen yhteyden, niin ikäväsi helpottaa. Koululaisilla on myös aika paljon lomia. Voisitko viettää ne isäsi luona?
Sinulla on valtava aukko isän rakkauden suhteen. Etkö voisi muuttaa isällesi asumaan ja vierailisit silloin tällöin äitisi luona? Olet asunut äitisi luona enemmän, joten nyt voisi olla iskän vuoro.
Kerro näistä toiveistasi isällesi! Jos et muuten, niin kirjoita vaikka kirje. Jokainen lapsi on oikeutettu vanhempiensa rakkauteen. Lapsuus vaikuttaa koko elämän ajan.
Jos et halua koulun ja kavereiden takia muuttaa, niin voisitko viettää enemmän aikaa isän kanssa? Koululaisilla on aika paljon lomia.
Lapset ja nuoret kärsivät usein emotionaalisesta yksinäisyydestä eli heillä ei ole aikuista, joka kohtaa heidät. Kohtaaminen tarkoittaa, että kaikista asioista voidaan puhua, aikuinen ymmärtää, kannustaa, tukee ja antaa tunteen, että on aina lapsen rinnalla ja haluaa aina lapsen parasta.
Voi sinua! Itse olen taas se ikävöivä isä joka näkee poikaa joka toinen viikonloppu ja en tiedä miten lohduttaisin sinua mutta olet varmasti todella tärkeä isällesi ja olet hänen ajatuksissa silloinkin kun ette ole yhdessä.
Olet jo 14-vuotias, 12-vuotiaasta alkaen on sananvaltaa omaan asuinpaikkaan. Suosittelisin, että kerrot ihan suoraan tunteistasi sekä isälle että äidille. Jos päätät mennä isällesi niin sitä ei voi kukaan estää, ei äitisi eikä edes poliisi. Mutta neuvottelemalla asiat selviää parhaiten.
Kyllä se siitä. Minun vanhempani erosivat kun olin 5-v ja näin isääni silloin yhden viikonlopun kuukaudesta (välimatka 270km). Ja nyt aikuisena n. kerran vuodessa jos sitäkään. Elämä on.
Odotahan hetki tossa ikävässä niin vuoden päästä sä itken yksin sun huoneessa ja toivot ettette olis ikinä muuttanut eri paikkakunnalle. Ja oho, pian sä ootkin masentunut ja kertaat kaikkia vanhempies riitoja ja kaikkea mielessäs. Tällälailla mulle kävi.
Hei, koska olet yli 12 vuotta voit koska tahansa muuttaa isällesi ilman äitisi suostumusta. Voit mennä itse maistraattiin ja tehdä osoitteenmuutoksen, voit tehdä osoitteenmuutoksen myös postissa. Sitten soitat, otat yhteyttä isääsi, pakkaat reppusi ja muutat, et tarvitse äitisi lupaa.
Ei kannata missään tapauksessa muuttaa niin että pakkaa laukut ja lähtee. Se EI TODELLAKAAN ole reilua kenellekään. Ei aikuisten maailmassakaan niin vaan tehdä asioita, vaikka kukaan ei mitään asialle voisi. Tuollaiset salaa lähtemiset voivat pahimmillaan johtaa ihan muuhun kuin mihin haluat. Sellainen johtaa helposti lastensuojelun ja paykiatrisen avun piiriin, ja siellä ei sitten tehdä enää mitä huvittaa. Nyt sinun pitää puhua asiasta järkevästi äidille, kun et pysty, niin kirjoita lappu tai kirje.
Lisäksi se, että vaikka kuinka isä ikävöi lastaan, kannattaa varmistaa, että isällä on edes aikomus ottaa lapsi luokseen asumaan! Isä voi sanoa lapselle mitä haluaa, mutta entäs kun siellä onkin lapsukainen muuttolaatikoiden kanssa oven takana, onnistuuko se? Mitenkä paljon sellainen itsetuntoa syö, kun vihaisena soitetaankin äidille, että tule hakemaan mukula kotiin, minä en sitä luokseni ota..
Ilman muuta, etukäteen pitää sopia asiat vanhempien kanssa.
Kirjeen kirjoittamisessa on se hyvä puoli että sitten äitisi voi ihan rauhassa miettiä asioita....ja sitten puhutte asiasta rauhallisesti. Isän kanssa pitää myös puhua tai voit korjoittaa. Sinä olet lapsi ja lapset eivät tiedä kaikkea (vaikka luulevat tietävänsä) omien vanhempiensa elämästä ja valinnoista. Vanhemmalta toiselle muuttaminen ei ole sinun vallassasi vaan asian päättää vanhempasi. Parasta olisi että et yritä puuttua siihen kun et kaikkea tiedä. Mutta vanhempasi tulee kuunnella sinua, ja ajatuksiasi kukaan ei osaa lukea.
Käy isäsi luona niin paljon kuin pystyt koska oma isäni kuoli kun olin 13v nyt 15v ja ikävä tunne ja ikävöinti ei lähde. Näin isääni joka toinen vkloppu ja surettaa se että olimme yks ilta riidoissa ja seuraavana aamuna äiti kertoi minulle että hän on kuollut. Muista isääsi vielä kun voit