Operaatio -Fenix.

Kehoitan maamme kansalaisia nousemaan vastarintaan maamme sosiaali- ja terveyspiirien toteuttamaa ja ohjaamaa projekti T4: ä vastaavan kansamurhan lakkauttamiseksi.

On päivänselvää, että valtio ei aio lakkauttaa Eksoten puolue-edustajien Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa esittelemää ohjelmaa, joka Etelä-Saimaan mukaan tähtää hoitoonsa uskottujen maamme kansalaisten ongelmien saattamisen pysyväisluonteiseen ratkaisuunsa saakka.

Pyydän kiinnittämään huomiota taktiikkaan jota valtiovalta käyttää esittäessään ongelman vain marginaalista kansanryhmää koskevaksi, ja kohdentaa ongelmaan mielenterveyspotilaisiin, ikään kuin kohderyhmä kansan kahtiajaon hallinnon toimenpiteiden seurauksina olisi vähäinen!

98 vuotias vanhuskin on liian nuori vanhainkotiin, lukuisat kaatumiset luunmurtumineen eivät aiheuta toimenpiteitä, ja miksi aiheuttaisi kun tarkoitus on tappaa, mutta tuottavasti. Kansalaisen tulot voidaan periä sosiaali- ja terveyspiireille, ja valtio aikoo säätää lait, jonka mukaan vanhusten omaisuus voidaan pakkolunastaa hoitomaksujen kattamiseksi, ja lisäksi velvoittaa mahdolliset jälkeläiset maksamaa lisää hoitomaksuja, joten hallinnon tarkoituksena on todellakin asettaa suomen kansa samaan asemaan missä juutalaiset olivat Natsi-Saksassa!

Kanta on selvä, tuhota tuotteliaasti ja käyttää jatkossakin veronmaksajien rahat korruptioon, sekä pysyttää Theresienstadt: n keskitysleiriä vastaavat kulissit joita esitellä ulkomaisille toimittajille ja valtioiden päämiehille. Ei riittänyt, että vanhan Rauhan mielisairaalan historiikki väärennettiin Wikipediaan Hyvis 2011 konsertin aikaan ja paikalle tilattiin kustannuksista tinkimättä kansainvälisiä artisteja, nyt Etelä-Saimaa pohjusti ruotsin kuninkaan valtiovierailua ja kuntamatkaa Lappeenrantaan ylistämällä Eksoten tasoa varsinkin kun nyt jo ruotsalainen psykiatria on todennut eksoten psykiatrian tason erinomaiseksi.

Palautan mieliinne, että Rauhan mielisairaalan juuret ovat Natsi-Saksan T4- projekti, jota neuvostoliitossa koulutuksensa saanut venäläinen psyktri täydensi vuonna 2001 kun lakkautetun mielisairaalan toiminta siirtyi lappeenrantaan.

Tämän hoitokulttuurin Eksote aikoo saattaa malliksi ja voimaan läpi koko suomenmaan.

On aika nousta aseisiin!

Ehdotan vapaasti mukailtavaksi toimintasuunnitelman pohjaksi seuraavaa:

Verenvuodatuksen välttämiseksi polttopulloiskut kuninkaallisen vierailun tienoilla tahi/ ja sen aikana hallintorakennuksiin ja muihin sopiviin kohteisiin, joiden tuhoamisesta ei aiheudu henkilövahinkoja eikä vahingoitu myöskään elävä luonto, mutta voimannäyttö on silti vakuuttava osoittamaan, että me taistelemme oikeudestamme elää niiden perusperiaatteiden mukaan joille maamme on aikoinaan rakennettu, ja olemme valmiit taistelemaan niin kauan kunnes maahamme on palautettu oikeamielinen hallinto.

Mikäli hallitus ei taivu, kehoitan vastarintaliikkeen ja maanalaisen armeijan toiminnan tehostamiseen ja iskujen jatkamiseen, sillä mitään muuta kieltä korruptoitunut ja rikollinen valtiojohto ei kuuntele.

On aika taistella.
7117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ylläpito!!!

Äänestä

Yllättävän tasokkaasti kirjoitettu palstan taso huomioiden, ja tietysti positiivinen yllätys oli sekin, ettei teksti jatkunut ruikutuksena kuinka minulla on oikeus lääkitykseeni.

Sinänsä vakavalla asiat leikittelet, että oikein pulloisku. Sen verran epämääräisesti kuitenkin kohdistettu, että lienekö sinun kannattaa odottaa vieraanvaraista yhteydenottoa.

Kaviot korskuu ja karavaani kulkee!

Äänestä

Kävikö vapaustaistelija jo harjoittelemassa? :D Ei kai ne kuninkaalliset vielä kaupungissa ole?

http://www.esaimaa.fi/Online/2015/01/29/Harapaisten rakennukset sytytettiin polttopulloilla — epäilty on otettu kiinni/2015118559840/4

Äänestä
  • Täsmäisi muuten ikäkin, jos tuo 70 on syntymävuosi.

    Äänestä

  • Ja ylläpito varmaan ilmoittanut viestistä viranomaisille! Ellei, niin ihmettelen.
    Teko on jo tapahtunut. Sitä tekoa ei olisi sattunut, mikäli ilmianto olisi, kuten oletetaan, tapahtunut!

    Äänestä

  • Tänne voi näköjään vapaasti kiihottaa kansaa yhteiskuntaa vastaan. Joskus ylläpidolle paska-sana riittää viestin poistamiseen. Ylläpidolle annettava tuntuvat sakot edistäessään terroriteot yhteiskuntaa vastaan. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!

    Äänestä

  • polttopullo kirjoitti:

    Tänne voi näköjään vapaasti kiihottaa kansaa yhteiskuntaa vastaan. Joskus ylläpidolle paska-sana riittää viestin poistamiseen. Ylläpidolle annettava tuntuvat sakot edistäessään terroriteot yhteiskuntaa vastaan. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ!

    No kyllä saa kaikkea vitun paskaa kirjoittaa, eikä ylläpito lotkauta korviaan. Saatanan typeriä! Kansaa saa kiihottaa aivan mielin määrin!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vapaustaistelija70 kirjoitti:

Kehoitan maamme kansalaisia nousemaan vastarintaan maamme sosiaali- ja terveyspiirien toteuttamaa ja ohjaamaa projekti T4: ä vastaavan kansamurhan lakkauttamiseksi.

On päivänselvää, että valtio ei aio lakkauttaa Eksoten puolue-edustajien Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa esittelemää ohjelmaa, joka Etelä-Saimaan mukaan tähtää hoitoonsa uskottujen maamme kansalaisten ongelmien saattamisen pysyväisluonteiseen ratkaisuunsa saakka.

Pyydän kiinnittämään huomiota taktiikkaan jota valtiovalta käyttää esittäessään ongelman vain marginaalista kansanryhmää koskevaksi, ja kohdentaa ongelmaan mielenterveyspotilaisiin, ikään kuin kohderyhmä kansan kahtiajaon hallinnon toimenpiteiden seurauksina olisi vähäinen!

98 vuotias vanhuskin on liian nuori vanhainkotiin, lukuisat kaatumiset luunmurtumineen eivät aiheuta toimenpiteitä, ja miksi aiheuttaisi kun tarkoitus on tappaa, mutta tuottavasti. Kansalaisen tulot voidaan periä sosiaali- ja terveyspiireille, ja valtio aikoo säätää lait, jonka mukaan vanhusten omaisuus voidaan pakkolunastaa hoitomaksujen kattamiseksi, ja lisäksi velvoittaa mahdolliset jälkeläiset maksamaa lisää hoitomaksuja, joten hallinnon tarkoituksena on todellakin asettaa suomen kansa samaan asemaan missä juutalaiset olivat Natsi-Saksassa!

Kanta on selvä, tuhota tuotteliaasti ja käyttää jatkossakin veronmaksajien rahat korruptioon, sekä pysyttää Theresienstadt: n keskitysleiriä vastaavat kulissit joita esitellä ulkomaisille toimittajille ja valtioiden päämiehille. Ei riittänyt, että vanhan Rauhan mielisairaalan historiikki väärennettiin Wikipediaan Hyvis 2011 konsertin aikaan ja paikalle tilattiin kustannuksista tinkimättä kansainvälisiä artisteja, nyt Etelä-Saimaa pohjusti ruotsin kuninkaan valtiovierailua ja kuntamatkaa Lappeenrantaan ylistämällä Eksoten tasoa varsinkin kun nyt jo ruotsalainen psykiatria on todennut eksoten psykiatrian tason erinomaiseksi.

Palautan mieliinne, että Rauhan mielisairaalan juuret ovat Natsi-Saksan T4- projekti, jota neuvostoliitossa koulutuksensa saanut venäläinen psyktri täydensi vuonna 2001 kun lakkautetun mielisairaalan toiminta siirtyi lappeenrantaan.

Tämän hoitokulttuurin Eksote aikoo saattaa malliksi ja voimaan läpi koko suomenmaan.

On aika nousta aseisiin!

Ehdotan vapaasti mukailtavaksi toimintasuunnitelman pohjaksi seuraavaa:

Verenvuodatuksen välttämiseksi polttopulloiskut kuninkaallisen vierailun tienoilla tahi/ ja sen aikana hallintorakennuksiin ja muihin sopiviin kohteisiin, joiden tuhoamisesta ei aiheudu henkilövahinkoja eikä vahingoitu myöskään elävä luonto, mutta voimannäyttö on silti vakuuttava osoittamaan, että me taistelemme oikeudestamme elää niiden perusperiaatteiden mukaan joille maamme on aikoinaan rakennettu, ja olemme valmiit taistelemaan niin kauan kunnes maahamme on palautettu oikeamielinen hallinto.

Mikäli hallitus ei taivu, kehoitan vastarintaliikkeen ja maanalaisen armeijan toiminnan tehostamiseen ja iskujen jatkamiseen, sillä mitään muuta kieltä korruptoitunut ja rikollinen valtiojohto ei kuuntele.

On aika taistella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu