Leikattu 3vuotias uroskissa

MITES TÄÄ MENEE?

Hei osaisiko joku sanoa miten kissan saisi liikkumaan päiväs aikaankin asunnossa. Kissa tulee siis iltaisin viereen siliteltäväksi/rapsuteltavaksi yms kun on hämärää MUTTA ei silloinkaan jos valot ovat päällä. Eilenkin tein niin että heti kun sammutin valot oli kello jotain 21.30, niin kissa tuli välittömästi olohuoneeseen katselemaan mitä puuhailen, katseltiin elokuvaa ja kissa kävi makaamassa sohvalla meidän (minun tyttöystävän) välissä halusi että silitellään ja rapsutellaan lisäksi rupesi kehräämään. Kissa ei käy päiväs aikaan muuta kuin pikaisesti syömässä, tuntuu että ei halua OLLENKAAN liikkua valoisan aikaan. Toki kissa tuli meille vasta 40h sitten, ja se tuli reilun 2h automatkan takaa, lisäksi kyseessä oli kissan toinen matka elämässään. Kissa on alunperin hommattu kriisikeskuksesta tampereelta, mutta meille luovuttanut tuttuni joutui antamaan kissan meille allergian (pahan sellaisen) takia. Kissa on jäämässä meille PYSYVÄÄN kotiin. Kissalle on hommatu jo kaksi erillaista raapimapuu/kiipeily härveliä tänään tuli juuri postissa. No kissa ei ole sitä nähnyt koska on toisessa huoneessa sängyn alla ollut nämä päivä ajat, iltaisin tosiaan tulee EIKÄ todellakaan pelkää/arista ihmisiä. Päin vastoin on todella huomionkipeä illalla viereen tullessaan. Olisi vain kiva jos kissan saisi jotenkin opetettua liikkumaan päiväs aikaankin. Kissalla on täällä LUKSUS oltavat saa liharuokaa/raksuja yms on kaikki kiipeily telineet/aktivointi lelut hommattuna. Vai onko kyseessä vain väliaikainen homma aiemmassa asunnossa kissa oli liikkunut ympäri vuorokauden (paitsi tietysti nukkuessaan). Eli pitääkö kissalle antaa vain aikaa ja ansaita luottamus vai voiko olla jopa niin ettei oppisi koskaan päiväsaikaan kulkemaan asunnossa jossa TODELLA rauhaisaa/viihtyisää?. Kissa on pimeän tullen IHAN ERILLAINEN huomionkipeä/kehräilee on innostunut jopa vähän leikkimään, mutta valoisan aikaan silmät pyöreänä sängyn alla kuuntelee eikä liiku ollenkaan?. Kiitokset etukäteen vastauksista.

5

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nou hätä

      Nou hätä.
      Sehän ollut teillä vasta hetken.
      Antakaa sen tottua.
      Olkaa lähellä ja antakaa sen rauhassa itse tulla esille. Kyllä se ajan kanssa varmaan piankin alkaa itse tulla.
      Voihan sitä yrittää tietty varovasti houkutella herkuilla tai leikittää, mutta ihan varmana tottuu.

    • MITES TÄÄ MENEE?

      Juu ok hyvä tietää. Kävin ostaa kissanminttua tuohon raapimapuu systeemiin hieroin sitä kun neuvoi eläinkaupassa. Jep eilen JO vähän yritti leikkiä mut ei rohjennut vielä. No kun ilta tulee ni se tulee taas töllistelee viereen :). Eiköhän ajan kanssa rupea tottumaan. Sillä on ennestään lapsista kokemusta täällä on aina välillä 2 lasta (vuoron perään isällä ja toisinpäin sama). Ni pelottaa vaan ku se kerkes vaan päivän kuulla lasten ääntä sit ne ovat taas 5 päivää poissa, Nyt tulevat päiväksi ja taas lähtevät, ensiviikon ovat sitten melkein kokonaan. Mut varmaan kissalle hankala ku ei tiedä ketä tässä on ja ketä ei :). Meidät aikuiset se jotenkuten on jo hyäksynyt koska ei ainakaan iltaisin pelkää. Saa nähdä. Kahtoo miten se illalla reagoi tohon kissanminttuun.

    • MITES TÄÄ MENEE?

      Kyl tuntu kissanmintusta jotain saavan, se söi sitä ja kun laitoin raapimapuuhun niin se meni märäksi osittain se kangas joten kait sillä kinakin valui :). Saas nähdä, Hankasin tuon uuden raapima/kiipeily telineen sillä jotta se uskaltaisi reilummin sitä tutkia. Ei toistaiseksi ole kiivennyt tai muuta vähän varovaisuutta huomaa liikkeissä, mintusta huolimatta.

      • kyl se siitä

        Kaikki kissat ei tykkää kissanminusta, kuten meidän. Paremminkin karttaa.

        Mutta kyllä se siitä tottuu.
        Aina kun osoittaa merkkejä halusta tulla esiin, niin kannattaa rohkaista. Jutella ja silittää ja leikittää.
        Mutta vain sen verran kuin sallii.
        Jos liian innokkasti yrittää, niin saattaa vain vetäytyä.

        Viikko pari niin kissa on jo varmaan ihan toisenlainen


    • MITESTÄÄMENEE

      Joo no tämä tykkäsi kissanmintusta todella paljon. No tänään kävi ja oli jo peräti aamusta seurassani noin 2 tuntia kun avovaimo oli käymässä terveyskeskuksessa. Nyt se on vähän rauhoittunut sen suhteen että kun nousen esim: sohvalta ja kävelen keittiöön vaikka syömään/juomaan , niin se ei enää tee sitä että säntää sängyn alle. Mutta vieläkin tuntuu viihtyvän omissa oloissaan sängyn alla. Kävin tänään kerran laittamassa sängyn viereen ILMAN MITÄÄN VÄKINÄISTÄ SILITTELYÄ JA tURHAA LÄSSYtYSTÄ niin nuita kissan herkkupaloja, kävin tupakalla ja kävin varovasti ovesta (aukinaisesta) kurkkaamassa ni herkut oli kadonneet :). Mutta annan tai annettaan yhä kissalle aikaa, huomenna tulee tenavat taas, niin joutuu kyl sanoo että ei mitään hirveetä HUUTO/ITKU leikkejä toistaiseksi harrasteta jottei kissa saa mitään "uuden ensikodin" traumoja... Antaa ajan hoitaa tehtävänsä. Kyl uskon että se on huomannu että siitä välitetään. Joka päivä olen ruokaa laittanut/päivittäin vaihdan vedenkin yms kaikki tehdä mahdollisimman hyvästi. Tänään tosiaan osoitti jo mielenkiintoa nuihin kiipeily/raapimapuihin. Olen sijoittanut niihin jo 142e ja siitä on tullut hyvä 4 tasoa 2 nukkumapaikkaa 4 raapimapuuta/yksi raapima silta :). On kyl ihan hyvä mieli sijoittaa kissaan josta välittää todella paljon. Tosta tulikin sellainen että 102cm leveä ja korkein kohta reilu 1m sellainen hieno "aktiviteetin" nostaja :).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      118
      3014
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      34
      1402
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1257
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1027
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      998
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      927
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      727
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      723
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      112
      671
    Aihe