Pala Riuttaa

Tälläisiä päättäjiä meillä on !! Istanbul Ateena Heinola

Istanbul ateena ....27.1.2015 10:16 16 SULJE
Olen sitä mieltä, että joillain henkilöillä on lievästi ylimitoitettu käsitys omasta kunniallisuudestaan.

"- - - - - -ESS 12.4.2003"

"Miksi halliyhdistyksen matkakulut kasvoivat seitsenkertaiseksi?

Lahden kaupunkikonserniin kuuluvan Lahden Urheiluhalliyhdistys ry:n matkakulut kasvoivat viime vuonna yli seitsenkertaiseksi verrattuna vuoteen 2001.
Yhdistys käytti matkoihin 23372 euroa, kun vuotta aiemmin matkakulut olivat vain 3259 euroa. Yhdistyksen matka-ja edustuskulut olivat vuonna 2002 yhteensä 50843 euroa. Vuonna 2001 rahaa käytettiin 26594 euroa.

Urheiluhalliyhdistyksen isännöitsijä Heimo Riutta, miksi matkakulut kasvoivat?

-Mikä tässä kiinnostaa? Pitää kysyä puheenjohtajalta. En rupea kommentoimaan ollenkaan.

Mihin näin suuria matkakuluja tarvitaan?

-Se on yhdistyksen hallituksen asia. Soita P. Rantaselle. Hän voi kommentoida, jos on mitään epäselvyyttä.
Olemme tehneet kahden kolmen miljoonan hankintoja, mikä on edellyttänyt tutustumista. Suurhallin uusi matto on yksi, mihin on tutustuttu. Hallituksemme on 16-henkinen, jokaiselle on tietty homma.
Ei tiedä, onko tässä mitään poikkeuksellista. Kun katselee kaupungin hallintokuntia, yksi sun toinen tuppaa heittämään Brysselin matkoja.

Missä olette käyneet?

-En muista, missä ne paikat ovat ja kuka missäkin on käynyt. En pidä tarkoituksenmukaisena, että lähtisin asiaa niin seikkaperäisesti selvittelemään.

Vähentyvätkö matkakulut tänä vuonna?

-Oletettavaa on, että putoavat. Mille tasolle, sitä en rupea kommentoimaan.

Urheiluhalliyhdistyksen puheenjohta Pentti E. Rantanen, miksi matkakulut kasvoivat?

-Kasvu liittyy esimerkiksi Suurhallin matonhankintaan. Minkä takia näitä oikein kyselet? Ethän varmaan ole Luhtaselta tai Upoltakaan kysellyt. Ei meillä ole mitään velvollisuutta selitellä toimiamme.

Missä on käyty?

-Se on meidän asia. Ota itse selvää, jos pystyt. Niinhän sä kyselet meikäläiseltä kuin tämä olisi joku poliisikuulustelu. Tällaista minä en siedä. Olen tämän firman puheenjohtaja ja tiedän tarkkaan, mitkä oikeutemme ovat. Teemme kaiken laillisesti ja omilla varoillamme.

Ketä haittaisi, jos kertoisitte, missä olette käyneet?

-Kun en nyt vaan kerro. Ei varmaan ketään haittaa, vaikka en kerrokaan. Käydään siellä sun täällä. Niin tulee varmaan olemaan jatkossakin. Aina on jotain opiskeltavaa. "

Missä käytiin:
Ensin halliyhdistyksen puheenjohtajisto kävi mattotehtaalla Pariisissa 26.-28.4. ja sen matkan maksoi mattofirma (Suurhalliin ostettiin edellisenä vuonna uusi keinonurmimatto). Sitten työvaliokunta kävi Ateenassa 16.-18.5. ja yhdistyksen hallitus Istanbulissa 1.-4.11.

Näin toimii sosiaalidemokratia. Puheissa puolustetaan kovaan ääneen vähävaraisia, pätkätyöläisiä, palkkatyöläisiä ja etenkin sosiaali- ja terveysalan naisia. Käytännnössä demaripomoille vedätetään julkishallinnon pääomittamista yhdistyksistä ja taseyrityksistä mahdollisimman paljon suojatyöpaikkoja, kokouspalkkioita ja jonninjoutavia seminaarimatkoja.

Huvittavinta oli Rantasen viittaus pariin yritykseen, siis miksi ette kysy yrityksiltä heidän matkoistaa. No siksi, että ko yritykset eivät toimi julkisin varoin. Demareille on melkoisen vaikeaa ymmärtää yksityisen osakeyhtiön, taseyrityksen ja julkishallinnon eroja. Tämä tuli esille esim Heinolan kaupungin alkoholikuluja koskevassa keskustelussa. Asenne oli kutakuinkin se, että kaikki mikä on kaupungin kuuluu myös demareille.

Toivon hartaasti, että demarivaltuutettujen ja Laitisen välinen kärhämä saadaan kunnolla tapetille ennen eduskuntavaaleja. Näin varmistamme ko Väinö Tannerin muistoa häpäisevän puolueen vaalitappion. Voisinkin kysyä Kirsi Lehtimäeltä, että oletko oikeassa porukassa. Minun mielestäni Hilden ja Riutta tekevät parhaansa sabotoidakseen demarien eduskuntavaalit i
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Palapelle kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu