Ajattelen, siis ole(ta)n

Ihmismieli hakee syitä ja seurauksia asioihin, jotka joskus vaan tapahtuvat. Kuka olen? Mistä tulen? Miksi olen millainen olen? Mihin olen menossa?

Joskus asiat tapahtuvat tietoisesti oman luonteen, käytöksen tai seksuaalisen suuntauksen takia, joskus täysin meistä riippumatta, niinkuin vaikkapa lumisade tai auringonpaiste. Jos on kylmä, niin on kiva mennä peiton alle jonkun kanssa ja jos on helle, niin ei jaksa. Sama mielihalu, kenties eri seksuaalisuuden tapa, ei sen kummempaa.

Jokaisen meidän elämän alku kun voi olla niinkin pienestä seikasta kuin siitä säätilasta kiinni, vaikka sitä ei heti tule ajateltua. Samoin on melkoinen sattuma, kun vanhempamme ovat päätyneet (ainakin sen hetken) olemaan heteroita, kohdanneet ylipäänsä ja just ne siittiö ja munasolu, joista tänne on muovautunut keskustelija, ovat silloin yhtyneet. Entä jos just silloin kun sun siittiö olisi kehittynyt porukan nopeimmaksi uimariksi, olisi ollut helle tai isukilla ei olisi seissyt tai äidillä olisi ollut pää kipeä, jolloin yhdyntää ei olisi tapahtunutkaan?

Tai kauhistusten kauhistus: jos vaikka jompi kumpi vanhemmista olisi jäänyt panojen sijaan vänkäämään nettiin? ;) Tai lukemaan Raamattua?

Lisäksihän sattumakertoimen lisäämiseksi vaaditaan meistä ja seksuaalisesta kasvatuksestamme, kehityksestämme tai sukupuolestamme riippumattomia edellisten sukupolvien tekemiä historiallisia keksintöjä ja kehitystä eli esimerkiksi joku on osannut tehdä nollista ja ykkösistä tietokoneohjelmistot ja edelleen internet-keskustelupalstan, jonka nimenomaisen aihepiirin alle olemme päätyneet keskustelemaan. Vieläpä samalla pienellä kielialueella, josta ymmärrämme jotenkin toisiamme ja sitten vielä maltillisten sijaan tänne ovat löytäneet nimenomaan ne ääripäät hihhulit vetämään kilpaa Raamatun jakeita? :)

Paljonkohan olisi tämmöisten asioiden yhteensattumisen todennäköisyys? Vai pitäisikö uskoa, että tällä sattumalla on tarkoitus? Ylipäänsä joku tarkoitus? Tarvitaanko tarkoitusta? Pitäisikö meidän vaikkapa oppia toisiltamme, opetella elämään toisten erilaisuudesta huolimatta vai heitellä loputtomasti kiviä toistemme suuntaan milloin mistäkin syystä?

Keskustelu voisi olla hedelmällisempää, jos keskustelisimme eri näkökulmista yhteisestä kokemuksestamme tässä jokaisen henk.koht. kiikkerässä Nooan arkissa nimeltä elämä, jota satumme elämään samaan aikaan, kaikki joka tapauksessa erilaisina. Sen sijaan, että aina pitää vedota johonkin kirjoitettuun sanaan, uskomukseen, tutkimukseen, -ismiin tai agendaan sen sijaan mitä kukin on elämästä oppinut. Nämä kirjoitetut viisaudet kun eivät aina ole suinkaan sama asia, kuin se todellisuus, missä itse kukin elää ja jotkut tappelevat henkihieveriin käsitteiden takia, tietämättä edes mikä se käsite.on.

Kunhan saa tapella tai sopulina juosta jyrkänteeltä, kun muutkin juoksevat :/

Kai me nyt enemmän olemme tai keskustelijoina parempaan pystymme kuin siteeraamaan Raamattua keskustelunaloituksina?