Mulla ei ollut mitään tarkoitusta viipyä yksin tässä paikassa, täällä on niin pimeää ja verhot jo tummentuneet ruskeiksi. Eikä ilma pääse kiertämään, voi luoja, tämä ilma ei ole vaihtunut ainakaan viiteen viikkoon. Mutta en avaa ikkunaa, mä olen vain kylässä täällä. En uskalla koskea edes kissaan vaikka se kuolee kohta nälkään ja kurjuuteen.
Mä tulin tänne bussilla, koska mulla ei ollut varaa kävellä, mun jalat ei olisi kestäneet sitä tai jos olisivatkin, en olisi saanut niitä kulkemaan askeltakaan. Tahdonvoimalla saa niin paljon aikaan, mutta mun tahdonvoima alkaa olla loppunut. Mä vain odotan että sä tulet tänne, avaat tuon harmaan oven jonka olet päällystänyt David Beckhamin kuvalla, vaikka tuskin tiedät kuka se on. Mä odotan sua, tule jo takaisin, mä en halua enää odottaa.
"Kuinka kauan sä olet ollut täällä?"
Sä seisot ovella ja hymyilet, vaikka et koskaan oikeasti tee sitä. Sulla on siniset silmät joissa ei ole valoa vaan vettä. Mä olen kaivannut sua jo niin, etten olisi enää jaksanut.
"Mä tulin tunti sitten."
Se on vale, mutta antaa olla.
"Miksi sä tulit?"
"Koska mä halusin. Onko sulla tulta?"
"Ei täällä saa polttaa.", sanot ja sytytät sätkäsi. Paskiainen.
"Älä ole lapsellinen."
Mä makaan lattialla, sä vedät paloja irti mun ruumiista. Mä en enää voisi nousta vaikka tahtoisinkin, mutta todellisuudessahan mä en edes halua. Sä olet niin pelottavan näköinen, mistä sä olet saanut nuo silmät? Ne eivät ole kovat eivätkä ystävälliset, ne ovat sinun silmäsi joita ei ole muilla. Mutta mistä sen on väliä, sä olet ihminen niin kuin muutkin. Kuulitko, ihminen! Niin kuin mäkin olin ja olen ehkä edelleen. Kuoleman ja elämän välimaassa, täällä on kiviä ja kylmyyttä. Sä tapat mua askel askeleelta, jokaiselta jonka otat. Sä poltat tupakkaa ja höngit savut mun keuhkoihin. Mä sairastun sun syöpääsi ja sä otat mun ruumiinvoimat itsellesi. Tämä ei ole reiluutta nähnytkään, mutta ihan totta, mä en välitä!
Kävelen kotiin, se ei ollut hauskaa. Mä en tule enää takaisin, mä vaikka kävelen jalkani rakoille mutta en koskaan poikkea sun luokse! Saat olla ilman mua, vaikka tiedän että kuitenkin anelet armoa ja anteeksiantoa. Vaikka vaihteeksi näinkin päin, eikö olekin mukavaa? Mä näin sun kasvosi ikkunassa, älä luulekaan että ne ruskat verhot peittivät jotakin. Mä näin sun silmät, ne omituiset ja omistuksenhaluiset. Älä tule mun luokse, kyllä mä kuitenkin vielä palaan. Tehdään se niin päin, mielummin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.