Fysiikka lukiossa

Elikkäs. Pitäisi nyt päättää otanko fysiikkaa lisää. Olen siis nyt ekalla vuodella.

Ensimmäisestä fysiikan kurssista tuli 9, mutta olen kuullut että fysiikka olisi todella vaikeata?

En oikein tiedä minne lukion jälkeen menen, niin kannattaisiko pelata varman päälle ja ottaa fysiikkaa lisää, ainakin tuo 2 (lämpö). Kuinka vaikea tuo 2 kurssi on?

Pitkästä matikasta on tullu 9 ja 7. Eikä se kovinkaan helppoa ole, mutta uskon että se lisäpanostuksella menee.
71943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Fysiikassa pärjää lyhyelläkin matematiikalla, mutta huonommin tietenkin. Sen ei pitäisi siis olla ongelma. Minusta sinun kannattaisikin ehdottomasti kokeilla seuraavaa kurssia. Mitä menetettävää siinä on kun voit halutessasi jättää jutun kesken?

Äänestä

Kakkoskurssi on huomattavasti vaikeampi kuin ykkönen - ja siitä vielä kurssit vaikeutuvat. Muistan, kun itse viime vuonna opiskelin sen, ja kurssilla oli aivan täyttä helpon ykköskurssin jälkeen. Aika moni sitten kuitenkin jätti fysiikan opinnot, ja kolmoskurssilla oli huomattavasti vähemmän osanottajia. Osa opiskelijoista jätti ihan kakkoskurssin kesken eikä opiskellut sitä loppuun asti.

Äänestä
  • Onko fysiikka sitten kuinka vaikeaa verrattuna lukion ns. toiseen vaikeaksi luokiteltuun aineeseen, pitkään matikkaan?

    Äänestä

Kokeile ihmeessä! Et menetä mitään.

Äänestä

Ite oon pitäny fysiikasta ja oonkin sitten sitä nyt kirjottamassa(joku mielen häiriö iski syksyllä ilmottautumisien aikaan)... Oon sitä mieltä, että kokeileminen kannattaa, jos esim kolmosella alkaakin sitten esim lääkis kiinnostamaan. Kakkos, kolmos ja seiska kurssit on vähän hankalempia kuin muut mut kyllä niistä selviää :)

Äänestä

Fysiikkaa tarvitsee hyvin monella eri alalla ja on mukavaa, kun tietää eri ilmiöistä - ei tarvitse luottaa saarnaajiin yms.

Äänestä

Älykkäimmät vievät pitkän matematiikan ja fysiikan ällät. Pakollisten ja syventävien kurssien määrät ovat myös omaa luokkaansa noissa aineissa. Kannattaa toki yrittää, jos uskoo olevansa tarpeeksi fiksu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vierasal kirjoitti:

Elikkäs. Pitäisi nyt päättää otanko fysiikkaa lisää. Olen siis nyt ekalla vuodella.

Ensimmäisestä fysiikan kurssista tuli 9, mutta olen kuullut että fysiikka olisi todella vaikeata?

En oikein tiedä minne lukion jälkeen menen, niin kannattaisiko pelata varman päälle ja ottaa fysiikkaa lisää, ainakin tuo 2 (lämpö). Kuinka vaikea tuo 2 kurssi on?

Pitkästä matikasta on tullu 9 ja 7. Eikä se kovinkaan helppoa ole, mutta uskon että se lisäpanostuksella menee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu