Notkea velli

Leo istui leikkiase kädessään porraskäytävässä. Poliisit olisivat pian siellä. Tulisipa sieltä vain isä, joka nuhtelisi ja antaisi vähän piiskaa. Sitten parin tunnin päästä tulisi juttelemaan, halaisi ja kaikki olisi sovittu. Eihän Leo ollut edes uhkaillut ketään, vain ottanut aseen esille niin että joku oli huomannut ja pakokauhu päässyt valloilleen. Olisipa ase edes oikea, niin voisi ampua itsensä, hän mietti. Voisihan hän vielä sen verran bluffata, että saisi poliisin tekemään sen.

Urheilukentän valot loistivat. Ne olivat niin korkealla ja ne loistivat Leolle. Isä hurrasi katsomossa. Leo sulki silmänsä ja loistavien pisteiden ruudukon jälkihehku oli yhä hänen verkkokalvoillaan. Hän olisi pärjännyt missä tahansa lajissa mutta hän ei ole ikinä edes pelannut täysillä vaan hänen täytyi pidätellä voimiaan eikä ikinä laittaa kaikkea peliin. Kuin hämähäkkimiehen hänen on täytynyt pidätellä voimiaan.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vasikka oli syntynyt elävänä. Leon tehtävä oli ollut kaivaa kuoppa, johon haudataan jälkeiset.
- Syvennäpä sitä kuoppaa, niin että mahtuu tuo elikkokin. Eihän tuosta oikein lihoiksikaan ole, noin pienestä rotjaleesta.
Vasikka kuulemma maistuu eniten ihmiselle. Jotkut syövät sitä suurimpana herkkunaan.
Se maa oli juurakkoista ja hankalaa kaivaa. Vähän kuin suota mutta se ei antanut yhtään periksi. Sammalta, mutaa ja hiekkaa. Juuria ja kiviä.
Karhut eivät käy kaivelemassa ihmisten hautoja, jotka ovat syviä ja tarkasti varjeltuja. Kuoppa oli eilen valmis kirkkomaassa. Jos Leon suvulla jokin periaate oli, se oli se, että elävistä ei saanut puhua pahaa ja kuolleista ei saanut puhua piste.

Pullot kiiltelivät pitkillä hyllyriveillä. Leo valitsi vähiten heijastavimman. Ennen heillä oli isän kanssa tapana käydä matsin jälkeen kaupassa ja lapset saivat jotain hyvää. Se oli kummallista, Leo mietti nyt, miten palkinnosta voi saada lisäpalkinnon. Hyvä lisää hyvää ja näin edelleen. Eihän se edes maistunut hyvälle, mutta Leo maksoi ostoksensa ja lähti. Kysyivät vielä paperit?!!

(Takaisin väliaikaiseen nykyhetkeen...)

Äänestä

Leo Lastumäki. R.I.P.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enkelipoju kirjoitti:

Leo istui leikkiase kädessään porraskäytävässä. Poliisit olisivat pian siellä. Tulisipa sieltä vain isä, joka nuhtelisi ja antaisi vähän piiskaa. Sitten parin tunnin päästä tulisi juttelemaan, halaisi ja kaikki olisi sovittu. Eihän Leo ollut edes uhkaillut ketään, vain ottanut aseen esille niin että joku oli huomannut ja pakokauhu päässyt valloilleen. Olisipa ase edes oikea, niin voisi ampua itsensä, hän mietti. Voisihan hän vielä sen verran bluffata, että saisi poliisin tekemään sen.

Urheilukentän valot loistivat. Ne olivat niin korkealla ja ne loistivat Leolle. Isä hurrasi katsomossa. Leo sulki silmänsä ja loistavien pisteiden ruudukon jälkihehku oli yhä hänen verkkokalvoillaan. Hän olisi pärjännyt missä tahansa lajissa mutta hän ei ole ikinä edes pelannut täysillä vaan hänen täytyi pidätellä voimiaan eikä ikinä laittaa kaikkea peliin. Kuin hämähäkkimiehen hänen on täytynyt pidätellä voimiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu