Cushing-epäily

Luulosairasko

Ei ehkä oikein ole leikkaus-keskusteluun paras sairaus, mutta sisätautipuolella ei ollut sopivaa aihealuetta eikä endokrinologiaa löydy. Leikkaukseenhan tämä sairaus yleensä kyllä johtaa...

Olen 43v. nainen. Jo monta vuotta olen kärsinyt pahenevasta väsymyksestä, tai oikeastaan se on lamaava uupumus. Samalla oli selkeää mielialan laskua, itkuisuutta, painonnousua jolloin lihoin etenkin keskivartalosta, hiusten lähtöä, ihon kuivumista, älytöntä palelua. Toissakeväänä työterveyshuollossa otettiin kilpirauhaskokeet, TSH oli 6,9, T4V 11,2. Aloitettiin Thyroxin, ja odotin kuin kuuta nousevaa oireiden poistumista. Uupumusta vastaan taistelu oli todella raskasta. Pian Thyroxinin aloittamisen jälkeen mursin ranteeni pienienergisessä vammassa. En ollut kunnolla ehtinyt toipua rannemurtumasta, kun sain peroneuspareesin vasempaan jalkaan, ja hervoton jalkaterä taittui kävellessä kaksin kerroin ja V jalkapöydänluu murtui. Kävin luuntiheysmittauksessa, jossa todettiin osteopenia. Kaikki edellä mainitut oireet vain jatkuivat, etenkin masennus ja unettomuus pahenivat niin, että jouduin jäämään viime kesänä sairaslomalle, jolla olen edelleen. Diagnooseina keskivaikea masennus, unihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö. Useampi masennuslääke käyty läpi, kaikilla heikko vaste. Ainoastaan piristävä ja aktivoiva Voxra saaneet minua hiukan liikkeelle, mutta edelleen uuvun täysin ihan tavallisen kauppareissun jälkeen. Aamut olleet hyvin vaikeita, ahdistaa niin että vatsaa vääntää. Syksyllä minulle aloitettiin Lyrica neuropaattisen kivun hoitoon, ja se on helpottanut ahdistusta. Välillä otin aamun Lyrican ottamatta, kun yritin tunnustella hermokivun määrää, mutta silloin aamuahdistus oli niin valtavaa, etten kyennyt poistumaan kotoa koko päivänä. Olen siis ahdistuksen suhteen täysin riippuvainen Lyricasta. Uusina oireina minulle on tullut syksyn aikana valtava akne, isoja pahkoja etenkin kaulaan, leukaan ja leukaperiin. Hikoilen öisin etenkin pään ja kaulan alueelta, aamuisin tyyny usein puserrusmärkä. Pitkin päivääkin hiki valuu pitkin ohimoita ja niskaa. Niskaan minulle on tullut selkeä rasvapahka, soliskuoppiin on kertynyt rasvaa niin, ettei peilikuvasta näy soliskuoppia lainkaan. Vatsa on valtavan suuri. Strioja ei sentään ole tullut, vanhoja arpia on alaselässä ja reisissä murrosiältä, raskauksien aikana sain vain yhden pienen viirun vatsaan. Kaikki muut Cushingin oireet taitavat ollakin. Mustelmien runsasta ilmestymistä ihmetelin jo kesällä psykiatrilleni, ja hän määräsi PVK:n ja hyytymiskokeet, joissa ei selittävää. Olen itse sairaanhoitaja, ja eksyin toissaviikolla lukemaan netistä Cushingista ja katsoessani itseäni peilistä, säikähdin peilikuvaani, niskakyhmyä ja soliskuoppien häviämistä, valtavaa vatsaani. Soitin psykiatrilleni ja luettelin oireet ja kysyin, olisiko mahdollista että masennukseeni ja ahdistukseeni olisi tällainen somaattinen syy, olisiko tässä syys miksi en saa apua Thyroxinista? Psykiatrini sanoi että totta, kyllä täytyy tarkistaa tilanne. Hän teki lähetteen vuorokausivirtsan kortisolikeräykseen. Sain tuloksen eilen, se oli 210. Psykiatrini aikoi konsultoida sisätautilääkäriä. Asun paikkakunnalla, jossa on keskussairaala, ei endokrinologia, ei edes yksityisesti. Lähin yliopistosairaala OYS. Onko näillä kortisolimäärillä keneltäkään löytynyt Cushingia? Jos ei niin miten mahdollisesti hoidetaan, kun oireeni mitä ilmeisimmin kuitenkin hyperkortisolismista johtuvat? Onko mahdollista, että jäädään vain seurantalinjalle? Jos tutkitaan edelleen, niin onko ainoa tutkimustapa osastolta käsin? Anteeksi tyhmyyteni asian suhteen, vaikka olenkin sairaanhoitaja, kuitenkin vähän erikoisempi sairaus kyseessä. Tilanteeni on muutenkin hyvin vaikea, menen huomenna selkäortopedin vastaanotolle ja minulle on mitä ilmeisemmin tulossa selkäleikkauskin ison välilevyprolapsin vuoksi. Olen viikkokausia ollut äärimmäisen kipeä selkäni vuoksi, edeltävästi saman välilevyprolapsin vuoksi kärsinyt jo vuosikausia sekä paikallisesta selkäkivusta että neuropaattisesta kivusta. Nyt tuli sitten akuutti paheneminen tilanteeseen. Kertokaa, ihanat kanssasisaret ja -veljet kokemuksianne vastaavassa tilanteessa ja etenkin noilla kortisolilukemilla.

0

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        193
        1442
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        138
        913
      3. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        882
      4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        56
        849
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        53
        806
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        255
        683
      7. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        10
        680
      8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        333
        651
      9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        58
        644
      10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        72
        609
      Aihe